Viikon kysymys
A-
A+
Julkilausumassa muistutetaan, että metsä- ja viherpinta-alan lisääminen ja ylläpito tuottaa Loviisassakin terveyshyötyjä.
Arkisto/Niko Laurila
LOVIISA Loviisan kulttuuri- ja ympäristöliike ry – Lovisa kultur- och miljörörelse rf piti syyskokouksensa 4.12.2025. Kokouksessa valittiin yhdistyksen hallituksen jäsenet sekä laadittiin julkilausuma.
Yhdistyksen puheenjohtajana vuonna 2026 jatkaa Timo Noroviita. Hallitukseen valittiin Hanna Hurtta, Runo Kuu, Kalervo Pellikka, Gunilla Törnblom ja Juha Wikman. Hallituksen varajäseniksi valittiin Anna-Kaarina Kippola, Sari Rahkonen ja Kati Rapia.
Syyskokous laati julkilausuman kaikkien puiden puolesta.
Loviisan kulttuuri- ja ympäristöliike ry:n julkilausuma:
Lähiympäristömme suojelu on järkeen käypää toimintaa. Pihoilla, puistoissa ja lähimetsissä voimme tehdä paljon hyvää, säästäen. Suomen perustuslain ympäristönsuojelupykälä 20 on säädetty koskemaan jokaista. Kaikkia loviisalaisia tarvitaan ja kutsutaan näihin talkoisiin!
Loviisa on vanhojen puu- ja kivitalojen kaupunki. Loviisa on myös vehreitten puutarhojen ja vanhojen puiden kaupunki. Niihin perustuu kaupunkikuvamme viehätys. Jokaiseen loviisalaispihaan kuuluvat puut. Puutarhaa ei ole ilman puita. Vaaditaan yhdessä kaupungin verkkosivuille puiden suojelu- ja istutusohjeita. Vaaditaan ohje, miten puita voidaan suojata rakentamisen aikana. Vaaditaan kaupungin näkyville yhteystiedot osaaviin arboristeihin, jotka auttavat meitä pidentämään vanhojen rakkaiden puidemme elinikää. Istutetaan lisää puita mieluummin kuin kaadetaan niitä. Jos joudut pakottavasta syystä kaatamaan puun, istuta aina tilalle monta uutta puuta. Pyydetään kaupunkia osoittamaan meille alue, johon voimme tehdä vapaaehtoisia korvausistutuksia, jos omalle tontille ei enää mahdu enempää puita.
Kansainvälinen hyvän ympäristön määritelmä 3-30-300 sopii myös Loviisaan. Kotisi ikkunasta pitäisi näkyä vähintään kolme puuta. Asuin-alueesi latvuspeitteisyyden pitäisi olla vähintään 30%. Lähimpään virkistys- tai luonnonsuojelumetsään, puistoon tai viheralueelle ei saisi olla yli 300 metrin matkaa. Metsä- ja viherpinta-alan lisääminen ja ylläpito tuottaa Loviisassakin terveyshyötyjä. Emme me poikkea tässä tutkituista suomalaisista. Mitä villimpiä lähimetsämme ovat, sitä suuremmat terveyshyödyt niistä saamme. Vaadimme säilyttämään lähimetsien luontoarvot niitä lempeästi hoitaen!
Loviisan verkkosivuilla on julkaistu ohje pihapuiden kaadosta. Se yrittää linjata maisematyölupakäytäntöämme. Emme voi hyväksyä tätä ohjetta. Meistä kymmenen puun kaato ei ole vähäinen toimenpide. Päinvastoin yhdenkin puun kaato voi olla hyvin merkittävä maisemassa. Siksi olemme kirjoittaneet tämän puolustuspuheen kaikille asemakaava-alueiden puille. Toivomme, että vastedes arvoisat viranhaltijamme ja poliittiset päättäjämme, tekisitte jokaisen ympäristöämme koskevan strategian, päätöksen, tiedotteen ja ohjeen valmistelussa, ennen asian julkistusta, omaehtoisen ympäristövaikutusten arvioinnin tykönänne.
Luonnolle jäävä tila kutistuu ja sen laatu heikkenee myös Loviisassa. Siksi luonnon monimuotoisuuden säilyttäminen rakennetussa ympäristössä on yhä tärkeämpää.
Jokainen loviisalainen rakentaja ja kiinteistön omistaja voi tehdä tontillaan paljon hyvää, oman osuutensa yhteisestä ympäristönsuojelutyöstä.
Sateisuus lisääntyy ja hellejaksot pitenevät myös Loviisassa. Hulevesiongelmia voidaan vähentää varjelemalla ja lisäämällä pihojen kerroksellista viherkasvillisuutta ja puustoa.
Pitkinä kuumina kesinä puuston antama aurinkosuoja on rahanarvoinen etu. Lehtipuiden varjostusvaikutus voi olla useita lämpöasteita hellekaudella. Erityisesti lapsiamme pitää suojata liialta auringon UV-säteilyltä.
Yhdistyksemme perustehtävä on kulttuuri ja ympäristö. Niitä me olemme sitoutuneet suojelemaan. Toimimme ennakoivasti, mutta emme vältä myöskään valitustietä. Ympäristö ei ole meille yhdentekevä. Valittaminen on välittämistä. Toimimme myös vuonna 2026 kotikaupunkimme hyväksi!
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot