Viikon kysymys
A-
A+
Leaa ja Aino Mattila ovat Brunbergin säätiön stipendiaatit.
PORVOO Brunbergin säätiö on tänä vuonna päättänyt myöntää kaksi 2 000 euron suuruista apurahaa kahdelle nuorelle porvoolaiselle viulistille. Stipendit saavat Leea Mattila (s. 2009) ja Aino Mattila (s. 2012).
Molemmat apurahan saajat ovat nuoria, lahjakkaita muusikkoja, jotka opiskelevat viuluakatemiassa ahkerasti ja määrätietoisesti sekä ovat hyviä esikuvia myös muille nuorille muusikoille.
Maaliskuussa 2025 Leea Mattila osallistui Juhani Heinonen -viulukilpailuun Jyväskylässä, jossa hän voitti 13–15-vuotiaiden sarjan. Toukokuussa 2024 hänet valittiin yhdessä siskonsa Ainon kanssa RSO:n Nuorten solistien konserttiin solistiksi. Samana vuonna Leea esiintyi myös kutsuttuna viulistina Riihimäen kesäkonserttijuhlissa ja Naantalin musiikkifestivaalilla.
Vuonna 2022 hän saavutti International Leonid Kogan kilpailussa Brysselissä toisen sijan sarjassa B.
Aino Mattila voitti maaliskuussa 2025 Jyväskylässä pidetyn Juhani Heinonen –viulukilpailun 10–12-vuotiaiden sarjan. Vuonna 2022 International Leonid Kogan kilpailussa Aino tuli toiselle sijalle pienten sarjassa ja samana keväänä hän esiintyi solistina Nuorten Solistien konsertissa Porvoossa.
Apurahat jaetaan Villa Albertissa, Haikkoossa, torstaina 11.9.2025 klo 18.00. Tilaisuudessa Mattilan sisarukset esittävät Jean Sibeliuksen sävellyksiä. Säestäjänä toimii Kazuyo Ueno-Mattila. Tilaisuuden järjestää Porvoonseudun musiikkiopisto ja tilaisuuteen on vapaa sisäänpääsy.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot