Viikon kysymys
A-
A+
Töiden aikana Kissansalmentiellä ja Harjutiellä liikkuu raskaita ajoneuvoja. Kuvituskuva.
Arkisto/Mia Smolander
PORVOO, TOLKKINEN Porvoon kaupunki käynnistää pilaantuneen maaperän kunnostamisen ja teollisuuskuonan puhdistamisen tonteilta 22. syyskuuta alkavalla viikolla. Työt alkavat kahden tontin maaperän puhdistamisella osoitteessa Kissansalmentie, Tolkkinen.
Kaupunki ottaa toistaiseksi vastuun puhdistuksesta yksityisillä tonteilla ja selvittää samanaikaisesti yhteistyössä Uudenmaan ELY-keskuksen kanssa puhdistuksesta vastuullista tahoa.
Kaupungin tiedotteen mukaan puhdistustöiden arvioitu kesto on noin kaksi kuukautta. Töiden aikana Kissansalmentiellä ja Harjutiellä liikkuu raskaita ajoneuvoja, joten asukkaita pyydetään varovaisuuteen. Puhdistustyön aikana ehkäistään haitallisten aineiden leviämistä lähiympäristöön. Katua pestään tarvittaessa, jotta renkaiden mukana ei kulkeutuisi kuonaa lähiympäristöön, ja kuormat peitetään kuljetuksen ajaksi. Töiden aikana pyritään pitämään Kissansalmentiestä toinen kaista auki liikenteelle, mutta ajoittain katu joudutaan sulkemaan liikenteeltä kuormauksen ajaksi. Myös Kissansalmentien päässä olevalle talvisäilytysalueelle veneitä siirtäviä kuljetusyrityksiä ja kuntalaisia pyydetään huomioimaan puhdistustöiden aiheuttama liikennehaitta.
Itäisen Tolkkisen entisen teollisuusalueen maaperätutkimukset
Kaupunki on tutkinut vuosina 2023–2024 maaperään pilaantuneisuutta itäisen Tolkkisen entisen teollisuusalueella, ja tiedottanut tutkimusten tuloksista. Teollisuudesta peräisin olevaa kuonaa löytyi Kissansalmentien alkupäästä neljältä tontilta.
Riskinarvion mukaan kuona aiheuttaa välittömän terveysriskin ilmateitse hengityselimistöön ja nielemisen kautta. Kaupunginhallitus päätti keväällä 2025 ostaa kahdella tontilla sijaitsevan paritalokiinteistön, koska katsottiin, että oli kohtuutonta jättää yksityinen maanomistaja selvittämään kunnostuksesta vastaavaa tahoa. Kaksi muuta kiinteistöä on mahdollista puhdistaa poistamalla kuonaa sisältävät maakerrokset tonteilta Uudenmaan ELY-keskuksen päätöksen mukaisesti. Puhdistamisurakka syksyllä 2025 koskee näitä kahta kiinteistöä. Paritalokiinteistöt kunnostetaan seuraavassa vaiheessa, tiedotteessa kerrotaan.
Tutkimuksia on jatkettu Kissansalmen eteläpuolisen alueen reunalla olevilla tonteilla elo-syyskuussa 2025 yhteistyössä tonttien omistajien kanssa.
»» Itäisen Tolkkisen entinen teollisuusalue - Porvoo
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot