Viikon kysymys
A-
A+
Myrskylän Kirkkojärven länsirannalle alkaa nousta puurakenteinen viiden paritalon kohde, jos ennakkomarkkinointi ottaa tuulta purjeisiinsa. Kylänpääntien varrelle suunnitellut talot toteutetaan avaimet käteen -periaatteella.
Vieskan Elementti Oy
MYRSKYLÄ Myrskylän kunta, paikallinen rakennusliike ja talovalmistaja ovat yhdistäneet voimansa, jonka johdosta Kirkkojärven länsipäähän on suunnitteilla viiden paritalon muodostama kokonaisuus avaimet käteen -periaatteella.
– Kunnalle on aikoinaan tullut vaihtokaupalla maa-alue. Jo edeltäjäni aikana alueelle tehtiin kaavaa, kunnanjohtaja Esa Ukkola kertoo.
Tontti sijaitsee keskeisellä paikalla aivan Orimattilantien (maantie 167) tuntumassa Kylänpääntien varrella. Kyseessä on rantaniitty Myrskylänjoen ja järven muodostamalla alueella.
Talojen ennakkomarkkinointi alkaa lähiaikoina.
Kunnalla on tonttimaata, mutta sellaisenaan kauppa ei käy
Kunta on selvittänyt alueita, joissa se voisi vastata mahdollisten muuttajien ja asunnonetsijöiden tonttikysyntään.
– Meillä on tonttimaata, mutta sellaisenaan tonttikauppa ei käy, Ukkola sanoo.
Kunnanjohtajan mukaan Myrskylästä löytyy muitakin soveltuvia kohteita, mutta järvenrantatontti valikoitui ensimmäisenä.
– Taivaankappaleet olivat oikeassa, ja pääsimme etenemään.
Myrskylän kunnan perinteiset omakotitontit sijaitsevat Kirkkojärven pohjoisrannalla ja Syväjärvellä.
– Syväjärven uimarannalta kallion päälle kaavoitettu alue on hieno alue, joka odottaa rakentajia. Se on haasteellisempi hanke, jossa mietimme erilaisia ratkaisuja toteuttaa infraa, Ukkola kertoo.
Hän uumoilee, että järvenrantatontin rakentumisen toteutuessa hanke poikii aluerakentamisen ratkaisuihin myös omakotitaloihin kunnan alueella.
Hanke alkaa heti, kun ensimmäisen paritalopuolikkaan ostaja on tiedossa
Hankkeen käynnistämisessä aktiivisena oli myrskyläläinen Rakennusliike J&M Oy.
– Lähdimme yhdessä neuvottelemaan yhteistyöstä, Ukkola kertoo.
Kunnan vastuulle jää kuntatekniikan rakentaminen tontille.
– Tontti on vuokrattu määräajaksi. Itse tontin ja infran rakentaminen käynnistyy siinä tapauksessa, kun löytyy ostajia.
Myrskyläläisyhtiön vastaava työnjohtaja, yrittäjä Mikko Bergholmin mukaan rakentaminen alkaa heti, kun yksikin ostaja ilmaantuu.
– Hanke alkaa yhden paritalon osalta heti, kun ensimmäisen puolikkaan ostaja on tiedossa. Samalla kunta aloittaa talon osalta infran rakentamisen. Jatkamme sitä mukaa talo kerrallaan, kun ne käyvät kaupaksi.
Rantaniitylle on kaavoitettu yhteensä viisi paritalotonttia, joiden pihat aukeavat järvelle päin. Talot valmistaa alavieskalainen puurakentamiseen erikoistunut Vieskan Elementti Oy, joka on tunnettu laadukkaista puuelementeistään. Havainnekuvat ja arkkitehtisuunnittelu on pohjanmaalaisyhtiön käsialaa.
– Ainakin minun korviini hankkeestamme ei ole kantautunut kuin pelkkää positiivista. Monet ovat todenneet, että vihdoinkin pitkään tyhjillään olleella tontilla alkaa tapahtua, Bergholm jatkaa.
Jokaisen asunnon piha-alue aukeaa Kirkkojärven suuntaan. Havainnekuva.
Vieskan Elementti Oy
Kohdetta markkinoidaan jo Oikotien palvelussa
Uuden aluerakennushankkeen varsinainen ennakkomarkkinointi alkaa kuntavetoisesti.
– Rakennamme parhaillaan kunnan verkkosivuille oman sivuston, jossa hankkeen perustiedot ja yhteistyökumppanit löytyvät, Ukkola kertoo.
Kohde löytyy jo Oikotien palvelusta. Esimerkkitalojen myyntihinnat ovat 235 000 euroa (92 neliömetriä) ja 255 000 euroa (103 neliömetriä). Asunnot edustavat asumisen modernia ajattelua laadukkaasti toteutettuna.
– Hinnat ovat kilpailukykyisiä verrattuna asuntoihin niin pääkaupunkiseudulla kuin laajemmin Uudellamaalla.
Taloihin rakennetaan valokuituliittymisvaraus ja ostaja voi halutessaan tehdä oman valokuitusopimuksen paikallisen LPOnetin kanssa. Hankkeen yhteistyökumppanina rahoittajana toimii myös Myrskylän Säästöpankki.
"Haluamme lisätä valmiiden asuntojen tarjontaa"
Kunnanjohtaja iloitsee siitä, että asiat ovat napsahtaneet paikoilleen.
– On tärkeää, että saamme liikettä aikaiseksi, Esa Ukkola sanoo.
Myrskylässä asunnoissa ei ole tapahtunut suurta hintaromahdusta.
– Se tarkoittaa käytännössä kiinteistövälittäjienkin mukaan sitä, että valmiille asunnoille on kysyntää. Tällä hetkellä aika epävakaasta maailmantilanteesta ja rahoitustilanteesta johtuen on sellainen, että pelkkä tontti ei mene kaupaksi.
Kunta yhteistyökumppaneineen aikoo iskeä markkinarakoon tarjota vaihtoehtona täysin valmiita asuntoja.
– Haluamme lisätä valmiiden asuntojen tarjontaa, koska niille on kysyntää, Ukkola sanoo.
Aluerakennushankkeita on ollut kunnassa ammoisina takavuosina Kirkonkylän alueella.
– Kun ajat ovat tällaiset, niin pitää yrittää. Ainakaan mitään ei tapahdu, jos mitään ei yritä, kunnanjohtaja hymähtää.
Myrskylän kunnalla ei ole tällä hetkellä omia vuokra-asuntoja. Kunnassa sijaitsevat vuokrarivitalot Koivistontiellä ovat 40 suomalaisen kunnan omistaman vuokra-asuntoyhtiö KAS-asunnot Oy:n omistuksessa.
Myrskylän väkiluvun kehitys kääntynyt kasvu-uralle
Myrskylässä on tällä hetkellä 1 705 asukasta.
– Asukasmäärä putosi viime vuoden lopulla 1 677:ään. Prosentuaalisesti muutos on huikea. Volyymi on pieni, mutta kasvuprosenttimme on samaa luokkaa, jota pääkaupunkiseudun kehyskunnat tavoittelevat, Ukkola iloitsee.
Kunnan väkiluvun kehitys on monen muuttujan summa.
– Toki meillä on ollut sisäänmuuttoa, koska kasvu ei tapahdu ilman sitä.
Usein maaseutumaisissa kunnissa kuolleisuus on tänä päivänä niin iso, että sisäänmuutto ei riitä kattamaan kuolleisuuden enemmyyttä.
– Meillä ei sitä tilannetta ole onneksi ollut, vaan väkiluku näkyy suoraan kasvuna. Myös syntyvyys on ollut aktiivisessa kehityksessä ja kääntynyt Myrskylässä pieneen nousuun vastoin valtakunnallista kehitystä. Kertooko se myrskyläläisten tulevaisuuden uskosta, Ukkola sanoo.
Kaikesta huolimatta Myrskylä nauttii tällä hetkellä väkimäärältään itäisen Uudenmaan pienimmän kunnan maineesta. Pukkila on aavistuksen edellä naapuriaan 1 737:llä asukkaallaan.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot