Viikon kysymys
A-
A+
MoveFest -liikuntamessuilla liikuntapalvelupäällikkö Marjo Rantala (vas.), hanketyöntekijä Victoria Lindholm ja liikuntakoordinaattori Oona Weckman toivovat aktivoivansa lapsia ja nuoria liikkumaan.
Niki Viheriävaara
PORVOO | Porvoon kaupungin liikuntapalvelut järjestää perjantaina Urheiluhallissa MoveFest -liikuntamessut. Ensimmäistä kertaa järjestettävän tapahtuman tavoite on inspiroida lapsia ja nuoria liikkumaan ja avata heille ovia erilaisiin harrastusmahdollisuuksiin.
Viime syyskuussa Porvoon kaupungin liikuntapalvelut käynnisti uuden Liikkumisen lumoa ja toimintakykyä porvoolaisille lapsille ja nuorille -hankkeen. Hankkeeseen on sisältynyt useampi lapsia ja nuoria liikkumaan innostavia kampanjoita, joista uusin valtaa Porvoon Urheiluhallin perjantaina 29.8. MoveFest -liikuntamessuilla lapset ja nuoret pääsevät tutustumaan niin tuttuihin kuin monelle tuntemattomampiinkin liikuntaharrastuksiin.
– Porvoosta löytyy niin paljon harrastusmahdollisuuksia, joista ehkä viisi on sellaisia isompia, joita melkein kaikki ovat jo kokeilleet. Täältä voi saada uusia ideoita, mitä seuraavaksi voisi kokeilla, hanketyöntekijä Victoria Lindholm avaa.
MoveFest -liikuntamessut on täysin uusi tapahtuma, mutta on jo nopeasti ja tehokkaasti juurruttanut itsensä osaksi porvoolaista tapahtumavuotta. Idea lähti pienestä siemenestä, joka kukoisti koko urheiluhallin valtaavaksi suurtapahtumaksi, jossa on mukana kymmeniä näytteilleasettajia.
– Aloimme suunnittelemaan tapahtumaa tammikuun lopussa, ja silloin oli vain pieni idea. Mietimme, mitä voisimme tehdä tavoittaaksemme niin paljon ihmisiä kuin mahdollista, ja halusimme tehdä jotain isoa, Lindholm muistelee.
– Ideaan vaikutti myös se, että tulin vuoden lopussa liikuntapalveluihin töihin, ja heti töiden aloituksessa tapasin porvoolaisia urheiluseuroja. Niissä keskusteluissa jaettiin jo ajatuksia tästä, eli ha vähän kylvivät sitä idean siementä pääkoppaan, liikuntakoordinaattori Oona Weckman lisää.
Hanketyöntekijä Victoria Lindholm ja liikuntakoordinaattori Oona Weckman ovat suunnitelleet messuja tammikuusta asti.
Niki Viheriävaara
Suositut pallo- ja joukkueurheilupelit tulevat varmaan monella vanhemmalla ensimmäisenä mieleen, kun lähdetään pohtimaan lapsille liikuntaharrastusta. Ihmisiä on kuitenkin erilaisia, eivätkä kaikki välttämättä saa kaipaamaansa liikkumisen iloa tavanomaisimmista urheiluharrastuksista. MoveFest -messut kokoavat kaikenlaisia urheilulajeja padelista sukelluskerhoon ja salibandysta thainyrkkeilyyn saman katon alle, ja osalla pisteistä potentiaalisilla harrastajilla on myös mahdollisuus kokeilla uusia lajeja käytännössä.
– Porvoossa on todella paljon erilaisia urheiluseuroja, joista useat ovat mukana messuillakin. Messut madaltavat kynnystä löytää erilaisia harrastusmahdollisuuksia, Weckman sanoo.
Messupäivä käynnistyy kello 8 aamulla ja jatkuu aina iltaan kello 20:een saakka. Urheiluhallin salit valtaa 35 näytteilleasettajaa, joiden pisteillä päästään tutustumaan monipuolisiin liikuntamahdollisuuksiin tekemällä ja oppimalla. Näytteilleasettajaksi lähteminen on ollut täysin maksutonta, ja pisteiden perustamisesta on tehty mahdollisimman yksinkertaista ensikertalaismessun toimimisen sujuvoittamiseksi.
– Alasalissa järjestetään kokeilutreenejä, joissa kaikki kävijät pääsevät kokeilemaan urheilulajeja. Lisäksi ohjelmaa järjestetään lavalla, mutta siellä on vain sitten vain näytteilleasettajia, Lindholm selittää.
Alasalin kokeilutreeneissä on mahdollista kokeilla muun muassa rugbyn, amerikkalaisen jalkapallon, jousiammunnan ja karaten parissa. Lavaohjelmassa nähdään alppilajeja ja pesäpalloon perhetyvien esittelypuheenvuorojen lisäksi muun muassa taekwondo- ja cheerleadingnäytöksiä sekä päästään rentoutumaan joogan ja pilateksen äärellä.
Liikuntapalvelupäällikkö Marjo Rantala kertoo, että liikuntapalveluiden syksyssä on paljon nuoria ja lapsia aktivoivaa ohjelmaa.
Niki Viheriävaara
Mukaan messuille on ilmottautunut 15 koulua, ja näiden mukana noin 1600 koululaista.
– Tapahtumaan tulee myös varmasti osallistujia, jotka haluavat tulla paikan päälle vapaa-ajallaan, Lindholm kertoo.
Kaiken kaikkiaan tapahtumaan odotetaan noin 2000:a osallistujaa, eli vilinää riittää varmasti koko puolivuorokautiseksi. Lindholm toivoo, että tapahtuma saisi jatkoa ensi vuonna ja että se jäisi pysyväksi osaksi porvoolaista liikuntavuotta. Messut ovat kaksivuotisen Liikkumisen lumoa ja toimintakykyä porvoolaisille lapsille ja nuorille -hankkeen tulosta, eli ainakin ensi vuodeksi on turvallista odottaa uutta liikunnantäyteistä messupäivää.
MoveFest -messuille odotetaan pitkälle toistatuhatta kävijää. Marjo Rantala, Victoria Lindholm ja Oona Weckman ovat saaneet positiivista palautetta osallistuvilta kouluilta.
Niki Viheriävaara
Porvoon liikuntapalveluiden syyskauden käynnistyminen tuo kaupunkiin muutakin urheilupuuhaa lapsille ja nuorille. Liikuntapalveluiden ryhmätoiminta käynnistyi 25. elokuuta, ja Liikkumisen lumoa ja toimintakykyä porvoolaisille lapsille ja nuorille -hankkeen myötä syksylle on odotettavissa useampia lapsia ja nuoria liikkumaan aktivoivia harrastusmahdollisuuksia.
– Uutuutena meillä käynnistyy kuntosalin starttikurssi nuorille. Se sisältää kuusi kertaa, joissa minä olen paikalla kertomassa vähän tekniikasta ja siitä, miten omaa kuntosaliohjelmaa voi lähteä rakentamaan, Lindholm kertoo.
Hankkeen turvin Lindholm jatkaa myös aktiivista työtä porvoolaisissa kouluissa liikkumisen tukihenkilönä. Lasten ja nuorten liikkumisen edistäminen jatkuu siis suunnitelmallisena ja aktiivisena työnä, jossa panostetaan kaupungin monipuolisiin liikuntamahdollisuuksiin ja niiden tuomiseen lähemmäksi nuoria.
– Täällä messuilla esitellään paljon harrastuksia, ja on ihmisiä, jotka eivät tänne pääse eivätkä kaikki porvoolaiset urheiluseuratkaan ole täällä. Porvoon kaupungilla on tällainen Harrastukset -verkkosivu, ja sieltä voi sitten etsiä erilaisia harrastuksia, Weckman vinkkaa. 6
» MoveFest -liikuntamessut perjantaina 29.8. kello 8–20 Porvoon Urheiluhallissa, Laivurinkatu 3.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot