Viikon kysymys
A-
A+
Kirjoittaja muistuttaa, että jälkiviisaus ei korvaa tarjouskilpailua.
Marko Wahlström
Askolan siunauskappelin korjausprosessissa on erikoista se, että nyt, virallisen lakisääteisen hankintakilpailutuksen jälkeen tulee esille, että tarjouskilpailuun osallistujien, vakavaraisten ja asiansa osaavien yrityksien ammattitaitoa jotenkin asetetaan siunauskappelin korjaamisessa erikoiseen asemaan. Ikäänkuin jotkut yksittäiset ns. oman alansa asiantuntijat tietävät enemmän ja pystyvät edullisemmin korjaamaan Askolan siunauskappelia. Lain mukainen hankintakilpailu on tehty – mikseivät nämä tietäjät silloin tehneet tarjousta? Silloin, kun aika lain mukaan oli.
Ongelmahan on siinä, että rahan lisäksi Askolan siunauskappelin korjaus tuo tuleville vuosille lisäkuluja kovasti; käyttökulut, poistot jne. Eikä edes tiedetä mahtaako hankintalain mukaisen tarjouskilpailuun ja niiden jatkoneuvottelujen lopputulema 660 000 euroa riittää. Koska silloin jätetään korjaamatta joitakin merkittäviä korjaustarpeita, ikkunoita jne. Asiaa sekoittaa siis joidenkin henkilöiden jälkikäteiset arviot korjauskustannuksien tarpeesta ja tasosta.
On kuitenkin niin, että seurakunta julkisena yhteisönä noudattaa lakia ja säädöksiä. Hankintalain mukainen kilpailutus on käyty, eikä silloin ole tehty virallisia tarjouksia ns. asiantuntijoilta, henkilöiltä, jotka arvioita ovat jälkikäteen esittäneet.
Pitää myös huomioida, että hankintalain virallisten tarjouspyyntöjen esittäjien yrityksien taustat ja mahdollisuus korjauksen toteutukseen selvitetään. Ja eivät nämä voi olla yksittäisiä ihmisiä, vaikka kuinka ovat osaavia asiantuntijoita. Vaan vastaavista vaativista korjausrakentamisesta tunnustettuja yrityksiä. Vielä kerran lait ja säädökset sitovat Askolan-Pukkilan seurakunnan toimintaa. Ja vielä muistutuksena – Askolan-Pukkilan seurakunnan viranhaltijat tekevät esityksiä virkavastuulla.
On esitetty myös jossakin yhteydessä, että aiemmin Askolan seurakunnassa ollut talousjaosto oli hyvä toimielin. Mukana jaostossa olleena voin todeta, että silloin vasta päätöksenteko keskittyi muutamien henkilöiden varaan. Tämä voi olla syynä jopa, ettei havaittu tulevia ongelmia Askolan seurakunnankaan taloudessa, joka oli yli 200 000 euroa miinuksella vuoden 2024 tilipäätöksessä ennen seurakuntien yhdistymistä. Demokratia seurakunnassakin vaatii, että päätökset tehdään yhteisössä laajalla pohjalla, ei muutaman hengen jaostoissa. Lopuksi totean, että Askolan-Pukkilan seurakunta on maksuvalmiudeltaan huippuluokkaa - vuodenvaihteessa 330 päivää. Rahavarat vuodenvaihteessa 2 199 987 euroa. Taseen ylijäämä 2 264 104,30 euroa. Mutta ongelma odottaa tulevaisuudessa, koska ennusteet on huonot. Ja ylimääräiset kulut ja investoinnit tulevat tuota ennusta rasittamaan.
ARI FORSBERG
ASKOLAN-PUKKILAN SEURAKUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖ
SRK-VAALIEHDOKAS
YHDESSÄ ETEENPÄIN-RYHMÄ
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot