LO­VII­SA, VAL­KO Su­loi­nen pie­ni torp­pa on seis­syt si­joil­laan Lo­vii­san Val­kos­sa yli sata vuot­ta. Pari vuot­ta sit­ten pik­ku­ta­lo sai uut­ta elä­mään sei­nien­sä si­säl­le ja kum­pui­le­val­le pi­ha­maal­leen, kun Jo­han­na Es­ke­li­nen, Jan-Pe­ter Lind­roos sekä van­ha Is­la-kis­sa muut­ti­vat Hel­sin­gin Her­man­nis­ta Val­kon idyl­li­seen ky­lään.

Sit­tem­min talo on saa­nut vie­lä uut­ta iloa ja elä­mää. Sii­tä vih­jaa suu­res­sa män­nys­sä roik­ku­va kiik­ku, joka hei­jaa pie­nen tal­vi­tuu­len voi­mas­ta it­sek­seen. Fe­lix-poi­ka on nyt kym­men­kui­nen, ja men­nä mön­ger­tää in­nok­kaas­ti pit­kin lat­ti­oi­ta. Ku­lu­nut kesä Jo­han­nas­ta ja Jan-Pe­te­ris­tä iha­na.

– Kau­nis kesä oli iha­na. On­han se hie­noa tul­la aa­mul­la au­rin­koon yh­des­sä Fe­li­xin kans­sa omal­le pi­hal­le juo­maan aa­mu­kah­vit, van­hem­pain­va­paal­la ole­va Jo­han­na hy­myi­lee.

Näin sii­tä­kin huo­li­mat­ta, et­tä Val­kon sa­ta­man kär­päs- ja ha­ju­hai­tat vai­men­si­vat iloa.

– Kyl­lä tääl­lä oli paha haju ja kär­pä­siä sai läis­kiä. On­nek­si ky­läyh­dis­tys oli ak­tii­vi­nen ja us­kom­me, et­tä on­gel­ma saa­daan hoi­de­tuk­si, Jo­han­na sa­noo.

Pihapiirissä on myös pari punaista sivurakennusta. Puun omenat syödään talven mittaan.

Mika Laine

Tal­vi on jo pu­dot­ta­nut leh­det ome­na­puus­ta, mut­ta pu­nai­set tal­vi­o­me­nat roik­ku­vat yhä sin­nik­kääs­ti kiin­ni ok­sis­sa. Etei­ses­sä nii­tä on silk­ki­pa­pe­riin kie­tais­tu­na tal­ven va­ral­le. Taan­noi­nen Jari-myrs­ky re­päi­si pi­han lai­dal­la le­puut­ta­van pur­je­ve­neen pääl­tä pres­sun. Sil­lä ei ke­säl­lä pur­jeh­dit­tu, kos­ka Fe­lix on vie­lä niin pie­ni. Purk­ka­ri ker­too kui­ten­kin sii­tä, mik­si Jo­han­na ja Jan-Pe­ter va­lit­si­vat ko­ti­pai­kak­seen juu­ri Val­kon.

– Meil­lä oli vuok­ra­mök­ki Ke­mi­ön­saa­res­sa. Me­rel­li­syys on meil­le tär­ke­ää. Sik­si ha­lu­sim­me, et­tä meri on kä­ve­ly­e­täi­syy­den pääs­sä ko­toa, Jan-Pe­ter sa­noo.

Nyt ta­los­ta ait­taan kul­kee le­veä kau­si­va­lo­jen ri­vis­tö, jo­ten jou­lua pik­ku­ta­los­sa jo odo­tel­laan. Kun kat­se kier­tää pit­kin pi­han reu­no­ja, huo­mio kiin­nit­tyy kau­nii­seen luon­non­ki­vis­tä ra­ken­net­tuun ki­vi­ai­taan, joka ra­jaa nur­men ja kal­li­on peit­tä­mää tont­tia. Erään­lais­ta ai­taa Jo­han­na ja Jan-Pe­ter kat­se­li­vat myös Her­man­nin-ko­tin­sa ik­ku­nois­ta.

– Ik­ku­nois­tam­me nä­kyi van­ki­lan pi­hal­le, Jo­han­na ja Jan-Pe­ter ker­to­vat.

Felix ihmettelee kaunista kristallikruunua. Se on kirppislöytö.

Mika Laine

Yleen­sä Lo­vii­saan muu­te­taan pää­kau­pun­ki­seu­dul­ta isom­man ko­din ja edul­li­sem­man asu­mi­sen pe­räs­sä. Jo­han­na ja Jan-Pe­ter ei­vät vaih­ta­neet isom­paan, sil­lä heil­lä on Her­man­nis­sa 50 ne­li­ön asun­to, eli sa­man ver­ran ti­laa kuin Val­kon-ta­los­sa­kin. Her­man­nin-koti yhä heil­lä käy­tös­sä, sil­lä mo­lem­pien työt ovat edel­leen Hel­sin­gis­sä. Jo­han­na ja Jan-Pe­ter ovat kor­ke­a­kou­lu­tet­tu­ja tai­teen alan am­mat­ti­lai­sia.

– Olim­me juu­ri pit­kään Hel­sin­gis­sä Jan-Pe­te­rin töi­den ta­kia. Joka ker­ta, kun ajam­me ko­tiin Lo­vii­saan ja ta­lom­me pi­haan, hen­gäh­däm­me ihas­tuk­ses­ta. Myös lap­sen kans­sa on pal­jon hel­pom­paa läh­teä liik­keel­le tääl­lä kuin Hel­sin­gis­sä. On ki­vaa, et­tä voim­me an­taa Fe­li­xin nuk­kua päi­vä­u­net vau­nuis­sa pi­hal­la, he sa­no­vat.

Jo­han­na ja Jan-Pe­ter et­si­vät so­pi­vaa ko­tia nel­jä vuot­ta, ja kä­vi­vät kat­so­mas­sa mo­nia koh­tei­ta. En­sin län­si­suun­nal­ta, jos­sa vuok­ra­mök­ki­kin oli. Val­kos­sa­kin he pii­pah­ti­vat kat­so­mas­sa yh­tä koh­det­ta. ”Ei kui­ten­kaan tän­ne. On­han tämä ai­ka syr­jäs­sä kai­kes­ta”, he tuu­ma­si­vat. Toi­sin sit­ten kävi.

– Tämä talo ja pi­ha­pii­ri vei sy­dä­mem­me. Oli toki mui­ta­kin täs­tä kiin­teis­tös­tä kiin­nos­tu­nei­ta, mut­ta edel­li­nen omis­ta­ja ar­vos­ti sitä, et­tä te­ki­sim­me re­mont­tia van­haa kun­ni­oit­ta­en, ei­kä pien­tä ta­loa ai­na­kaan jy­rät­täi­si maan ta­sal­le uu­den tiel­tä, Jo­han­na ja Jan-Pe­ter to­te­a­vat.

Johanna rakastaa talon vanhoja ikkunoita ja näkymää, joka ikkunoista avautuu.

Mika Laine

Työt Hel­sin­gis­sä, pie­ni lap­si ja ar­jen yl­lät­tä­vä kii­rei­syys on joh­ta­nut sii­hen, et­tä re­mont­tia on teh­ty lä­hin­nä asu­mi­sen pe­ru­sa­si­oi­ta ko­hen­nel­len. As­ti­an­pe­su­ko­ne on asen­net­tu, ja il­ma­läm­pö­pump­pu pu­hi­see läm­pöä. Muu­ten talo läm­pi­ää puil­la, ja puu­hel­la tuo osal­taan läm­pöä ja tun­nel­maa. En­sin Jo­han­na vä­hän vas­tus­te­li il­ma­läm­pö­pum­pun asen­nus­ta, mut­ta kun Fe­lix il­moit­ti tu­los­taan, aja­tus muut­tui. Vii­me ke­sä­nä he suun­nit­te­li­vat ta­lon ha­ta­ran ala­poh­jan uu­si­mis­ta, mut­ta se siir­ty­nee en­si ke­sään. Kun nyt kat­soo Fe­li­xin in­no­kas­ta ryö­mi­mis­tä, voi ym­mär­tää kau­nii­den, pak­su­jen mat­to­jen tar­peen.

– Ma­tot eris­tä­vät hy­vin, ja li­säk­si olem­me lait­ta­neet nii­den al­le pah­ve­ja eris­tyk­sek­si. Ja vil­la­su­kat meil­lä on ai­na, tot­ta kai, Jo­han­na ja Jan-Pe­ter hy­myi­le­vät.

Yk­si eri­koi­suus pie­nes­sä ta­los­sa on, ni­mit­täin va­loa run­saas­ti an­ta­vat ik­ku­nat. Se­kin oli asia, joka sai pa­ris­kun­nan kiin­nos­tu­maan Val­kon-ta­los­ta. Kai­ken li­säk­si ul­la­kol­ta löy­tyi eris­te­pu­run se­as­ta aar­re! Ni­mit­täin van­ha fil­mi­rul­la, joka ker­toi oman ta­ri­nan­sa ta­lon his­to­ri­as­ta. Jo­han­na ja Jan-Pe­ter sai­vat pe­las­te­tuk­si mon­ta van­haa otos­ta, ja li­sää ta­ri­noi­ta he ovat kuul­leet lä­hi­naa­pu­reil­ta, jot­ka ovat asu­neet alu­eel­la kau­an.

– Meil­le tuli käy­mään täs­sä ta­los­sa asu­neen per­heen jäl­ke­läi­siä, joil­ta saim­me tär­ke­ää li­sä­tie­toa ta­lon his­to­ri­as­ta. Pa­la­set ovat lok­sah­ta­neet koh­dal­leen, Jo­han­na ja Jan-Pe­ter ker­to­vat.

Kun jou­lu on juh­lit­tu, ja vuo­si vaih­tuu, voim­me näh­dä Jan-Pe­te­rin lyk­ki­mäs­sä Fe­li­xin kär­ry­jä pit­kin Val­kon rait­te­ja. Jo­han­na ni­mit­täin pa­laa työ­e­lä­mään oman van­hem­pain­va­paan­sa jäl­keen, ja vuo­ro siir­tyy puo­li­sol­le. Mo­lem­mat toi­voi­si­vat löy­tä­vän­sä Lo­vii­sas­ta so­pi­van työ­ti­lan. Sitä en­nen, jos uu­si lu­mi­my­räk­kä ei yl­lä­tä, met­säs­sä­kin hei­dät voi koh­da­ta.

– Eh­kä saam­me vie­lä sup­pi­lo­vah­ve­roi­ta. Tääl­lä on us­ko­mat­to­man hy­vät sie­ni­maas­tot. En­si ke­sä­nä me­nem­me var­mas­ti myös mar­jaan, Jo­han­na suun­nit­te­lee.

REI­JA KOK­KO­LA
toi­mi­tus@ita­va­y­la.fi

Johanna ja Jan-Peter ihastuivat heti yli 100-vuotiaaseen pikkutaloon Valkossa.

Mika Laine