Viikon kysymys
A-
A+
Vilttitossun roolissa näyttelevä Madeline Nieminen (vas.) ja Heinähattua esittävä Erika Nieminen ovat ohjaajan mukaan kuin luodut rooleihinsa.
ASKOLA Askolan Huuvarin-Särkijärven Jukolassa nähdään syksyllä lastenteatteria, kun Sinikka ja Tiina Nopolan Heinähattu ja Vilttitossu heräävät eloon teatterilavalla. Koko perheen näytelmässä kohdataan monelle tuttua sisarustenvälistä kisailua sekä opitaan anteeksipyytämisen ja -antamisen tärkeydestä.
Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö -näytelmää on harjoiteltu Jukolassa keväästä alkaen. Parin viikon päästä ensi-iltansa saava koko perheen klassikko on ennennäkemätön kulttuurikokemus Askolan syksyssä, sillä aikaisemmin lastenteatteria on nähty siellä vain kesäisin.
– Olemme pitkään miettineet, että olisi kiva tehdä lastenteatteria muulloinkin kuin kesällä, esimerkiksi vaikka nyt syksyllä. Ajatus jalostui siinä vuodenvaihteessa, ohjaaja Tarja Hiltunen hymyilee.
Työryhmä koostuu Hiltusen oppilaista Porvoon kansanopiston teatterikursseilta. Heinähatun roolissa nähdään Erika Nieminen ja Vilttitossua esittää Madeline Nieminen, ja kummatkin ovat ohjaajan mukaan kuin luodut rooleihinsa.
– Tytöt näyttävätkin ihan roolihahmoiltaan, Hiltunen hehkuttaa.
Kahdeksanhenkiseen näyttelijäkaartiin kuuluu nimikkohahmojen näyttelijöiden lisäksi äitiä näyttelevä Vilma Lammenaho, isän roolia vetävä Alex Andersson, Alibullenin neidit eli Emilia Voutilainen ja Emma Karmanheimo sekä hassuttelevat poliisit Rillirousku eli Anni Nieminen ja Isonapa eli Edgar Nieminen.
– Meillä on ihana työryhmä ja hyvä huumori. Se on tärkeää, varsinkin, kun mukana on lapsia, Hiltunen sanoo.
Hiltunen kokee, että monipuolisten kulttuurimahdollisuuksien ylläpitäminen on Askolassa yhä tärkeämpää.
– Lasten kulttuuri alueella on todella tärkeää. Tarjontaa saisi olla enemmänkin, hän sanoo.
Musiikkinäytelmä on Hiltusen mukaan mukaansatempaava tapa herättää Heinähatun ja Vilttitossun tarina eloon.
– Hahmot heräävät ihan eri tavalla eloon, kun ne nähdään siellä lavalla. Esimerkiksi poliisikaksikko, joka on vaan niin hölmö. Ja Alibullenin neitien isot pehvat! hän naurahtaa.
Erityismaininnan ansaitsevat myös Iiro Rantalan säveltämät ja Taavi Paanasen sovittamat musiikit, joiden sanoitukset ja leikkisät melodiat tuovat lisää eloa jo eloisan työtyhmän ilmaisuun.
Näytelmä saa ensi-iltansa lauantaina 27.9. ja jatkuu kahdeksan näytöksen verran aina 26.10. saakka. Lippuja voi varata sähköpostitse Huuvarin-Särkijärven nuorisoseuralta.
» Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö -lastennäytelmä Huuvarin-Särkijärven nuorisotalo Jukolassa (Myrskyläntie 458, Askola). Lippuvaraukset sähköpostilla hsns.varaus@gmail.com.
Heinähattu, Vilttitossu ja Littoisten riiviö
» 27.9. kello 16.00
» 28.9. kello 16.00
» 4.10. kello 16.00
» 5.10. kello 11.00
» 11.10. kello 16.00
» 12.10. kello 16.00
» 25.10. kello 16.00
» 26.10. kello 16.00
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot