POR­VOO Ce­ci­lie Ta­was­tin ei tar­vit­se miet­tiä, mitä va­paa-ajal­laan te­kee. Hän joko om­pe­lee 1600-lu­vun vaat­tei­ta, val­mis­taa hi­taas­ti kyp­sen­tä­en his­to­ri­al­li­sia ruo­kia tai osal­lis­tuu tais­te­lu­näy­tök­siin ajan­mu­kai­sil­la mus­ta­ruu­ti­a­seil­la am­pu­en.

Hän siis har­ras­taa his­to­ri­an elä­vöit­tä­mis­tä.

– Mi­nul­le his­to­ri­an elä­vöit­tä­mi­nen tar­koit­taa sitä, et­tä käyn ys­tä­vie­ni kans­sa eri­lai­sis­sa ta­pah­tu­mis­sa, pu­keu­dun tie­tyn ai­ka­kau­den asui­hin ja teen sil­le ai­ka­kau­del­le kuu­lu­via asi­oi­ta, Ce­ci­lie se­lit­tää.

His­to­ri­an elä­vöit­tä­mi­nen ero­aa larp­paa­mi­ses­ta eli li­ve­roo­li­pe­lis­tä niin, et­tä har­ras­ta­jat kes­kit­ty­vät his­to­ri­an tut­ki­mi­seen ja sen mah­dol­li­sim­man to­den­mu­kai­seen esit­tä­mi­seen – esi­mer­kik­si ai­ka­kau­den asu­jen, asei­den, esi­nei­den ja ti­lan­tei­den kaut­ta – il­man roo­li­hah­moi­hin eläy­ty­mis­tä tai te­at­te­rie­si­tys­tä.

Ce­ci­lien eri­tyi­se­nä kiin­nos­tuk­sen koh­tee­na on 1600-luku.

– Se on vuo­si­sa­ta, jota ei ole vie­lä ko­lut­tu lop­puun. Siel­tä löy­tyy vie­lä pal­jon tun­te­ma­ton­ta, Ce­ci­lie poh­tii. – Py­rim­me mah­dol­li­sim­man lä­hel­le tuon ai­ka­kau­den tyy­liä, mut­ta esi­mer­kik­si kan­kai­sii ei voi oi­ke­as­ti saa­da ihan sa­mo­ja ma­te­ri­aa­le­ja, kos­ka jo lam­pai­den rotu on ny­ky­ään eri.  

– Modernit vaatteet ovat huonolaatuisia ja monessa tilanteessa epämukavampia kuin entisajan vaatteet, Cecilie kertoo. Historiallisten vaatteiden valmistaminen ja niissä kulkeminen ovat saaneet Cecilien arvostamaan yhä enemmän luonnonkuituisia vaatteita.

Merja Forsman

Puo­li­so löy­tyi har­ras­tuk­sen kaut­ta

J. L. Ru­ne­ber­gin ko­dis­sa asi­a­kas­pal­ve­lu­vas­taa­va­na työs­ken­te­le­vä Ce­ci­lie in­nos­tui his­to­ri­as­ta jo nuo­re­na.

– Olin in­no­kas lu­ki­ja ja ah­min kaik­ki Por­voon kau­pun­gin­kir­jas­ton fan­ta­si­a­kir­jat. Sain vä­hän si­lo­tel­lun ku­van kes­ki­a­jas­ta, Ce­ci­lie nau­rah­taa.  

Lu­ki­on jäl­keen hän pää­tyi vä­li­vuo­te­naan opis­ke­le­maan his­to­ri­al­li­sia kä­si­töi­tä Kug­go­min kan­sa­no­pis­toon, jos­sa ope­tet­tiin muun mu­as­sa puun­työs­töä, ta­ko­mis­ta, na­han par­kin­taa, kan­kaan­ku­don­taa ja kas­vi­vär­jäys­tä.

– Kaik­kia nii­tä tai­to­ja, joi­ta käy­tän nyt har­ras­tuk­ses­sa­ni. Pa­ras­ta oli se, et­tä ta­pa­sin sa­man­mie­li­siä ih­mi­siä, jot­ka har­ras­ti­vat his­to­ri­an elä­vöit­tä­mis­tä. Sii­tä tuli se ko­lah­dus tä­hän har­ras­tuk­seen, Ce­ci­lie ker­too.

Pian hän liit­tyi eri­lai­siin his­to­ri­an elä­vöit­tä­mi­syh­dis­tyk­siin ja pe­rus­ti ys­tä­vä­po­ruk­kan­sa kans­sa myös omia ryh­miä. Har­ras­tuk­sen kaut­ta hän ta­pa­si myös ny­kyi­sen puo­li­son­sa Ale­xan­der Ta­was­tin.

Alexander Tawast harrastaa historiallisia miekkailulajeja. Piharakennuksessa valmistuu parhaillaan uusi kilpi.

Merja Forsman

Ceciliellä roikkuu vyössään Vasa-laivasta löydetyn miekan kopio. Vasa-laiva upposi 1628 Tukholman edustajalla.

Merja Forsman

Elä­mää juok­su­hau­dois­sa

Nai­se­na ei ol­lut it­ses­tään sel­vää, et­tä pää­si­si mu­kaan elä­vöit­tä­mään tais­te­lu­ja.  

– Tais­te­lui­hin saa sään­tö­jen mu­kaan osal­lis­tua vain so­ti­lai­den asuil­la, jo­ten om­pe­lim­me sel­lai­set ja os­tim­me kes­ki­ai­kai­sen ty­kin. Vaik­ka em­me pääs­seet vie­lä ken­tän kes­kel­le, mei­dän ei tar­vin­nut enää seis­tä lai­dal­la hie­noi­na rou­vi­na. Pää­sim­me kiin­ni kes­ki­ai­kai­siin tais­te­lui­hin, Ce­ci­lie ker­too.

Ty­kit joh­ti­vat mus­ket­tei­hin, joil­la täh­tää­mis­tä hän on har­joi­tel­lut am­pu­ma­ra­doil­la. 

– Näil­lä van­hoil­la aseil­la on vai­kea osua koh­tee­seen. Koko so­dan­käyn­nin kon­sep­ti oli 1600-lu­vul­la eri­lai­nen. Niis­sä pis­tet­tiin äi­jät ri­viin ja osut­tiin, jos osut­tiin, Ce­ci­lie se­lit­tää.  

Mus­ke­tit toi­vat Ce­ci­lien tais­te­lu­kent­tien lai­doil­ta juok­su­hau­toi­hin.

– On­han se jän­nit­tä­väm­pää juos­ta mu­dan kes­kel­lä kuin lau­koa kun­ni­a­lau­kauk­sia ty­keil­lä, Ce­ci­lie hy­myi­lee.  

Kulho on kopio oikeasta 1600-luvun astiasta, kulhossa nojaa Alexanderin veistämä kauha. Vieressä on Cecilien itse kehräämää lankaa. Hän viihdytti kesällä J. L. Runebergin kodin vieraita pitämällä pihalla kehruunäytöksiä.

Merja Forsman

Maailmaa nähneet nahkakengät ovat osa Cecilien asukokonaisuutta.

Merja Forsman

Eu­roo­pas­sa so­tien elä­vöit­tä­mi­nen suo­sit­tua

His­to­ri­al­li­set tais­te­lu­ta­pah­tu­mat ovat Eu­roo­pas­sa suo­sit­tu­ja. Esi­mer­kik­si Hol­lan­nin ja Es­pan­jan kah­dek­san­kym­men­vuo­ti­sen so­dan (1568–1648) ja Grun­wal­din tais­te­lun (1410) elä­vöit­tä­mi­set ovat val­ta­via spek­taak­ke­lei­ta, joi­hin osal­lis­tuu tu­han­sia elä­vöit­tä­jiä ja kat­so­jia.

–  Vuon­na 2010, kun oli Grun­wal­din tais­te­lun juh­la­vuo­si, kat­so­jia oli pai­kan pääl­lä 300 000 ja elä­vöit­tä­jiä noin tu­hat, Ce­ci­lie ker­too.

Elä­vöit­tä­jät saa­pu­vat ta­pah­tu­miin ym­pä­ri Eu­roo­pan pai­na­vien kan­ta­mus­ten ja usei­den lu­pa­lap­pu­jen kera. On sa­no­mat­ta­kin sel­vää, et­tei esi­mer­kik­si len­to­ko­nee­seen pää­se noin vain mus­ket­ti olal­la.

Ce­ci­lie pak­kaa mu­kaan­sa myös ai­ka­kau­den vaat­teet ja va­rus­teet: Tang­le tee­zer vaih­tuu sar­ves­ta teh­tyyn kam­paan ja jous­tin­su­kat vil­la­suk­kiin, jot­ka si­do­taan pol­vi­tai­pees­ta nau­hoil­la.

Tais­te­luis­sa Ce­ci­lies­tä kuo­riu­tuu Suur-Ruot­sin so­ti­las, sa­vo­lai­sit­tain.

– Ai­noa suo­ma­lai­sen ryk­men­tin lip­pu, joka on niil­tä ajoil­ta tie­dos­sa, on sa­vo­lai­sen ryk­men­tin lip­pu. Pää­tim­me siis, et­tä olem­me sa­vo­lai­sia. Osal­lis­tum­me tais­te­lui­hin so­ti­lai­na, jot­ka am­pu­vat pauk­ku­lau­kauk­sia tai tais­te­le­vat pit­kil­lä pii­keil­lä. Pau­ke kuu­luu ja sa­vua syn­tyy, mut­ta muu­ten em­me ai­heu­ta mi­tään vaa­raa, Ce­ci­lie ker­too.

Eri­lais­ten tais­te­lu­jen elä­vöit­tä­mis­ten li­säk­si Ce­ci­lie ja Ale­xan­der käy­vät eri­lai­sil­la kes­ki­ai­kais- ja vii­kin­ki­ta­pah­tu­mis­sa ym­pä­ri Eu­roop­paa ja Suo­mea.

– His­to­ria on al­ka­nut kiin­nos­taa ih­mi­siä yhä enem­män. Mui­nais­pu­vut, kes­ki­ai­ka, vii­kin­ki­ai­ka ja uus­pa­ka­nal­li­suus ovat nos­tees­sa, jo­ten ta­pah­tu­ma­tar­jon­taa oli­si enem­män kuin mi­hin omat lo­mat ja ra­hat riit­täi­si­vät.

Cecilie ja Alexander Tawast harrastavat entisajan taistelulajien lisäksi historiallisten ruokien valmistamista. Kuvassa oleva pitkäpippuri oli entisaikoina suosittu mauste. Se maistuu mustapippuria pehmeämmältä ja mausteisemmalta. Vanhoja mausteita voi löytää erilaisista historiallisista tapahtumista.

Merja Forsman

His­to­ri­al­lis­ten tais­te­lui­den li­säk­si Ale­xan­der ja Ce­ci­lia har­ras­ta­vat his­to­ri­al­lis­ten ruo­kien val­mis­ta­mis­ta. Nii­hin et­si­tään oi­ke­an­lai­sia maus­tei­ta, ku­ten pit­kä­pip­pu­ria, jota Ale­xan­der löy­si muu­ta­ma viik­ko sit­ten Vis­byn kes­ki­ai­kais­ta­pah­tu­mas­ta.

– Eri­lai­sia his­to­ri­al­li­sia re­sep­te­jä on saa­ta­vil­la ai­van to­del­la pal­jon. Olen mais­ta­nut niin hy­viä herk­ku­ja, et­tä huh huh. Jo se, kun hau­dut­taa ruo­kaa mon­ta tun­tia nuo­ti­ol­la, tuo ruo­kaan oman aro­min­sa, Ce­ci­lie ker­too.

Hän ja Ale­xan­der val­mis­ta­vat yh­des­sä muun mu­as­sa eri­lai­sia lei­piä, jäl­ki­ruo­kia, pii­rai­ta, juo­mia – ku­ten sah­tia ja olut­ta – maus­tet­tu­ja vii­no­ja ja pa­ta­ruo­ki­a­kin. Näi­tä he naut­ti­vat ta­pah­tu­mis­sa ja oman po­ru­kan kes­ken jär­jes­te­tyis­sä juh­lis­sa.

– Ar­ke­na syö­tiin 1600-lu­vul­la vä­hän hei­kom­min kuin me mei­dän ta­pah­tu­mis­sam­me, ja on­han se vä­hän eri­lais­ta, kun saa lam­paan­viu­lun noin vain lähi-Cit­ta­ris­ta.

Ha­lu­an ko­kea nor­maa­lin 1600-lu­vun ih­mi­sen elä­män

Olo­huo­neen tuo­lil­le on ka­sat­tu lä­jä­päin eri ai­ka­kau­sien vaat­tei­ta ja asus­tei­ta. Pöy­däl­lä on ko­ru­ja, kir­jo­ja, maus­tei­ta, as­ti­oi­ta ja muu­ta his­to­ri­an elä­vöit­tä­mi­seen liit­ty­viä esi­nei­tä.

– En­sin mi­nua kiin­nos­ti vaat­tei­den val­mis­ta­mi­nen, ja sii­tä se ala­mä­ki sit­ten al­koi, hän nau­raa ja su­kel­taa 1600-lu­vun mek­koon.

Ce­ci­liel­la on kaa­peis­saan muun mu­as­sa rau­ta­kau­ti­nen ja kes­ki­ai­kai­nen asu­ko­ko­nai­suus sekä kak­si suur­val­ta-ai­kais­ta asua, mies­ten ja nais­ten. Yh­tä 1860-lu­vun vaa­te­part­ta hän on pääs­syt käyt­tä­mään muu­ta­man ker­ran myös työ­pai­kal­laan J. L. Ru­ne­ber­gin ta­los­sa.

Jo­kai­seen asu­ko­ko­nai­suu­teen kuu­luu lä­hes seit­se­män vaa­te­kap­pa­let­ta alus­vaat­teis­ta mys­syi­hin, ja jo­kai­nen niis­tä on val­mis­tet­tu it­se kä­sin.

– Mi­nua ei­vät kiin­nos­ta kor­ke­am­man yh­teis­kun­ta­luo­kan fii­ni muo­ti, vaan ha­lu­an ko­kea nor­maa­lin ih­mi­sen elä­män. Ih­mi­set asui­vat sa­vu­pir­teis­sä ja pi­hat oli­vat mu­tai­sia. Vaat­teet oli teh­ty työn­te­koa var­ten, ja niis­sä on mu­ka­va ol­la ja toi­mia. Silk­ki oli­si sitä pait­si kal­lis­ta­kin.