VAN­HA-POR­VOO Lyi­jy­ky­nät suih­ki­vat, kun luo­vuus puh­ke­aa kuk­kaan. Mie­len rau­hoit­tu­es­sa aja­tus läh­tee liik­keel­le. Näin voi­si ku­vail­la tun­nel­mia Por­voon uu­sim­mal­la opas­tus­tuot­teel­la, joka tar­jo­aa uu­den­lai­sen mat­kai­lu­e­lä­myk­sen.

Puo­li­tois­ta­tun­ti­nen kä­ve­ly­kier­ros on suun­ni­tel­tu nais­ten oi­keuk­si­a­kin aja­neen kir­jai­li­ja–toi­mit­ta­ja Fred­ri­ka Ru­ne­ber­gin (1807–1879) kun­ni­ak­si.

– Vä­hän jän­nit­tää! Tä­nään jou­dun vie­lä lu­ke­maan kä­si­kir­joi­tus­ta, mut­ta huo­men­na pi­täi­si jo sel­vi­tä il­man mi­tään lunt­ti­lap­pu­ja, opas­tus­kier­rok­sen luo­nut por­voo­lai­nen mat­kai­luo­pas, free­lan­ce-toi­mit­ta­ja ja tie­to­kir­jai­li­ja Tuu­la Lu­kic sa­noi pi­lot­ti­kier­rok­sen aluk­si.

Kul­je ja ky­näi­le Fred­ri­ka Ru­ne­ber­gin ja­lan­jäl­jis­sä -opas­tus­kier­ros lan­see­rat­tiin Fred­ri­kan syn­ty­mä­päi­vä­nä 2. syys­kuu­ta kah­del­la en­sim­mäi­sel­lä ylei­sö­kier­rok­sel­la.

Opas. tietokirjailija ja freelance-toimittaja Tuula Lukic (oik.) alkoi kehittää uudenlaista opastusta viime keväänä. Kuvassa Säde Kajosvuo-Hämäläinen (vas.) ja Irene Ketola.

Marko Wahlström

Idea uu­den­lai­ses­ta opas­tuk­ses­ta syn­tyi vii­me ke­vää­nä

Lu­kic on val­mis­tu­nut mat­kai­luop­paak­si vuon­na 1999. Hän on kir­joit­ta­nut muu­ta­mia tie­to­kir­jo­ja ja työs­ken­nel­lyt toi­mit­ta­ja­na.

– Kir­joit­ta­mi­nen on mi­nul­le erit­täin lä­hei­nen il­mai­su­muo­to ja tyk­kään myös lu­ke­mi­ses­ta, hän ker­toi pie­nis­tä yh­ty­mä­koh­dis­taan Fred­ri­kaan.

Lu­kic in­nos­tui vii­me ke­vää­nä opas­ta­mi­sen ja kir­joit­ta­mi­sen yh­dis­tel­mäs­tä.

– Sen jäl­keen olen ke­hit­tä­nyt uut­ta tuo­tet­ta, uu­den­lais­ta kau­pun­ki­kä­ve­lyä.

Fredrika Runeberg syntyi Pietarsaaressa ja kuoli Helsingissä. Hänet on haudattu Näsinmäen hautausmaalle Porvooseen. Kuva on otettu 1800-luvun puolivälissä.

Museovirasto/Daniel Nyblin

Fred­ri­ka avi­oi­tui pik­ku­serk­kun­sa kans­sa

Fred­ri­ka Char­lot­ta syn­tyi Pie­tar­saa­res­sa, ku­ten hä­nen tu­le­va puo­li­son­sa Jo­han Lud­vig Ru­ne­berg noin 3,5 vuot­ta ai­kai­sem­min.

– He oli­vat pik­ku­ser­kuk­sia, jot­ka löy­si­vät toi­sis­taan sie­lun­kump­pa­nit kir­jal­li­suu­den kaut­ta. Mo­lem­mil­la oli myös kiin­nos­tus kir­joit­ta­mi­seen.

Fred­ri­ka jou­tui hil­lit­se­mään omaa in­to­hi­mo­aan kir­joit­ta­mi­seen osit­tain sik­si, kos­ka hä­nel­lä oli kä­det täyn­nä ko­ti­töi­tä ja las­ten­hoi­toa sekä oli vas­tuus­sa isos­ta huus­hol­lis­ta.

– Mie­len­kiin­tois­ta on myös se, et­tä Fred­ri­ka koki, et­tä hä­nel­lä ei ol­lut oi­keut­ta tuo­da it­se­ään esil­le kir­joit­ta­ja­na hei­dän avi­o­liit­ton­sa jäl­keen, kun Jo­han Lud­vi­gis­tä tuli kuu­lui­sa.

Pa­ris­kun­nan avi­oi­tu­es­sa, Ru­ne­ber­gin ni­mel­lä ei ol­lut vie­lä min­kään­lais­ta ar­voa.

– Jos he nyt avi­oi­tui­si­vat Fred­ri­ka ei vaih­tai­si su­ku­ni­me­ään, sil­lä hä­nen tyt­tö­ni­men­sä oli Tengst­röm. Hä­nen se­tän­sä oli au­to­no­mi­sen Suo­men en­sim­mäi­nen ark­ki­piis­pa Ja­kob Tengst­röm,. joka Tu­run piis­pan roo­lis­sa joh­ti pap­pis­sää­dyn ko­kouk­sia en­ti­ses­sä ruot­sin­kie­li­ses­sä lu­ki­os­sa (nyk. tuo­mi­ka­pi­tu­li) Por­voon val­ti­o­päi­vil­lä vuon­na 1809.

Myö­hem­min Jo­han Lud­vig sai lu­ki­os­ta roo­ma­lai­sen kir­jal­li­suu­den leh­to­rin pai­kan.

Kierros alkaa Piispantalon edestä. Kuvassa Säde Kajosvuo-Hämäläinen (vas.), Eila Pekkala, Eija Lehtonen, Irene Ketola ja Tuula Lukic.

Marko Wahlström

Fred­ri­ka ker­too ol­leen­sa hy­vin yk­si­näi­nen lap­si

Kier­rok­sel­la py­säh­dy­tään yh­dek­sän ker­taa. En­nen pi­lot­ti­kier­ros­ta Lu­kic oli teh­nyt yh­den ko­e­kier­rok­sen tes­ti­ryh­män kans­sa.

– Läh­dem­me Piis­pan­ta­lon edus­tal­ta ja pää­dym­me em­pi­re­kau­pun­gi­no­saan. Muu­ta­mil­la py­säh­dys­pai­koil­la kir­joi­te­taan, mut­ta il­man tuo­tan­to­pai­nei­ta. Toi­von, et­tä nau­tit­te ja kier­ros lii­kut­taa tei­dän luo­vuut­ta, Lu­kic sa­noi.

Pi­lot­ti­ryh­mä läh­tee as­kel­ta­maan Kou­lun­ku­jan pi­run­por­tai­ta pit­kin koh­ti pi­run­puis­tik­koa (Puis­to­kal­lio), jos­sa on tie­dos­sa en­sim­mäi­set sa­na­teh­tä­vät.

– Tääl­lä voim­me las­keu­tua neut­raa­lis­sa ym­pä­ris­tös­sä Fred­ri­ka Char­lot­ta Tengst­rö­min lap­suu­teen 1800-lu­vun alun Tu­rus­sa. Muis­tel­mis­saan Fred­ri­ka ker­too ol­leen­sa hy­vin yk­si­näi­nen lap­si. Hän luki kai­ken, min­kä löy­si isän­sä kir­ja­hyl­lys­tä – ja siir­tyi sa­tu­jen ja ta­ri­noi­den maa­il­maan.

Porvoolainen opas, toimittaja ja tietokirjailija Tuula Lukic on käyttänyt lähteenään kaksiosaista teosta "Fredrika Runeberg – Kynäni tarina." (WSOY), joka perustuu Fredrikan omiin muistelmiin. Taustalla Irene Ketola (vas.) ja Eila Pekkala.

Marko Wahlström

Fred­ri­kan var­hai­sim­mat kir­joi­tel­mat tu­hou­tui­vat Tu­run pa­los­sa

Omien sa­no­jen­sa mu­kaan Fred­ri­ka op­pi lu­ke­maan 5-vuo­ti­aa­na. Hän myös kir­joit­ti usein sa­laa.

– Hän koki ole­van­sa ruma, ei­kä ke­nel­le­kään mie­leen. Yk­si va­lo­pilk­ku hä­nel­lä oli elä­mäs­sään: hän pää­si rou­va Sand­ber­gin tyt­tö­kou­luun Tu­rus­sa, Lu­kic ker­toi.

Fred­ri­ka kir­joit­ti pur­ki tun­tei­taan nuo­re­na. Hä­nel­lä oli ro­maa­ni­nal­ku­ja, te­at­te­ri­kap­pa­lei­ta ja ly­hyi­tä kir­joi­tel­mia, jot­ka tu­hou­tui­vat Tu­run pa­los­sa vuon­na 1827.

– Hän kan­toi ko­ti­ta­los­ta ulos huo­ne­ka­lu­ja ja kir­jo­ja, mut­ta ei omia teks­te­jään. Se oli näi­den var­hais­ten kir­joi­tus­ten lois­ta­va lop­pu, ku­ten hän on it­se kir­joit­ta­nut, Lu­kic jat­koi.

Runebergien ensimmäinen Porvoon-asunto sijaitsee Lukiokujalla. Perhe asui sinisessä talossa vuoden päivinä vuosina 1837–1838. Kuvassa Säde Kajosvuo-Hämäläinen (vas.), Irene Ketola ja Tuula Lukic.

Marko Wahlström

Muut­to Por­voo­seen kos­te­aan asun­toon Lu­ki­o­ku­jal­le

Fred­ri­kan lap­suus Tu­rus­sa jää taak­se, kun kier­rok­sel­la siir­ry­tään Ilo­lan­ku­jaa pit­kin Ru­ne­ber­gien en­sim­mäi­sel­le ko­dil­le Lu­ki­o­ku­jal­le.

– Fred­ri­ka ja Jo­han Lud­vig avi­oi­tui­vat Hel­sin­gis­sä vuon­na 1831. Jo­han Lud­vig toi­mi Hel­sin­gin yli­o­pis­ton roo­ma­lai­sen kir­jal­li­suu­den do­sent­ti­na, mut­ta ot­ti vas­taan leh­to­rin pes­tin Por­voos­ta., Lu­kic ker­toi.

Per­he muut­ti kah­den lap­sen­sa kans­sa Por­voo­seen vuon­na 1837.

– Jo­han Lud­vi­gil­la oli kau­pun­ki­a­sun­to, mut­ta per­he asui en­sim­mäi­sen ke­sän Staf­fak­ses­sa. Siel­tä he muut­ti­vat elo­kuus­sa 1837 tä­hän si­ni­seen ta­loon, jos­ta Jo­han Lud­vi­gil­la oli ly­hyt mat­ka töi­hin.

Talo oli ve­toi­sa ja kos­tea; Jo­han Lud­vig syl­ki ver­ta ja Fred­ri­kaa vai­va­si va­ka­va kor­va­sai­raus. Jo vuo­sia ai­kai­sem­min Fred­ri­kal­la oli ol­lut an­ka­ra nok­kos­rok­ko, joka oli vie­nyt hä­nel­tä kuu­lon toi­ses­ta kor­vas­ta.

– Por­voo­seen muut­ta­mi­sen jäl­kei­si­nä en­sim­mäi­si­nä vuo­si­na Fred­ri­ka koki yk­si­näi­syyt­tä ja tur­hau­tu­nei­suut­ta sekä oli­si ha­lun­nut muut­taa ta­kai­sin Hel­sin­kiin.

Runebergien ensimmäinen Porvoon-asunto sijaitsee Lukiokujalla. Perhe asui sinisessä talossa vuoden päivinä vuosina 1837–1838.

Marko Wahlström

Fred­ri­ka kai­pa­si Por­voos­sa Kruu­nun­ha­kaa ja Lau­an­tai­seu­raa

Sil­loin, kun Fred­ri­kal­la oli tyl­sää, hän kai­pa­si nuor­ten yli­o­pis­to-opis­ke­li­joi­den ja opet­ta­jien muo­dos­ta­maa ns. Lau­an­tai­seu­raa, joka oli syn­ty­nyt Hel­sin­gis­sä 1830-lu­vun alus­sa.

– Kruu­nun­ha­ka-seu­rak­si kut­su­man­sa seu­ra ko­koon­tui ai­na jon­kun jä­se­nen ko­to­na, jol­loin myös nai­set pää­si­vät mu­kaan.

Lau­an­tai-seu­ran mer­ki­tys ny­ky­päi­väl­le on iso, sil­lä seu­ra pe­rus­ti Suo­ma­lai­sen Kir­jal­li­suu­den Seu­ran (SKS), joka on mer­kit­tä­vä kus­tan­ta­ja yhä tä­nä­kin päi­vä­nä.

– Li­säk­si he al­koi­vat Jo­han Lud­vi­gin joh­dol­la jul­kais­ta Hel­sing­fors Mor­gonb­la­det -ni­mis­tä leh­teä. Fred­ri­ka ryh­tyi avus­ta­maan mies­tään: eten­kin leh­den vuo­si­ker­ta 1833 on lä­hes tul­koon Fred­ri­kan toi­mit­ta­ma leh­ti. Hän avus­ti toi­mi­tus­teh­tä­vis­sä kään­tä­mäl­lä ul­ko­mai­sia ar­tik­ke­lei­ta, Lu­kic ker­toi.

Kir­joit­ta­mi­sen lah­jan omaa­va­na Fred­ri­ka täyt­ti pals­ta­ti­lo­ja omil­la kir­joi­tuk­sil­laan. Näin syn­tyi hä­nen en­sim­mäi­nen jul­kais­tu te­ok­sen­sa "Nuo­ri nun­na", joka jul­kais­tiin jat­ko­ker­to­muk­se­na.

– Voi­daan sa­noa, et­tä Fred­ri­ka oli Suo­men en­sim­mäi­siä nais­toi­mit­ta­jia. Hän käyt­ti ni­mi­merk­kiä AG ni­mien­sä vii­meis­ten kir­jain­ten mu­kaan, Lu­kic sa­noi.

– Hän (Johan Ludvig) alkaa käydä yhä ikävämmäksi, Fredrika päättää matkapäiväkirjansa Itä-Suomen kierrokselta, Tuula Lukic kertoi. Tiaustalla Runebergien perheen kuvaushahmot tuomiokirkon mäellä.

Marko Wahlström

1840-lu­vun alus­sa nai­set al­koi­vat kir­joit­taa ro­maa­ne­ja

Kä­ve­ly­kier­ros jat­kuu Por­voon tuo­mi­o­kir­kol­le, jon­ka por­til­la opas­tuk­sel­le osal­lis­tu­vat saa­van lau­se­teh­tä­vän.

– Sa­maan ai­kaan, kun suu­ri ne­lik­ko – Ru­ne­berg, Lön­n­rot, To­pe­lius ja Snel­l­man – nou­si kuu­lui­suu­teen, nai­sil­le­kin avau­tui väy­lä kir­joit­ta­mi­seen, Lu­kic ker­toi Fred­ri­kan ja Jo­han Lud­vi­gin ku­vaus­hah­mo­jen luo­na.

1840-lu­vun alus­ta al­ka­en nai­set oli­vat mer­kit­tä­väs­sä roo­lis­sa, kun ro­maa­ni­la­ji saa­pui Suo­meen.

– Se sal­lit­tiin nai­sil­le, sil­lä sitä ei pi­det­ty sii­hen ai­kaan niin kor­kea-ar­voi­se­na kir­jal­li­suu­te­na kuin esi­mer­kik­si ru­nout­ta. Kir­joit­ta­mi­nen sal­lit­tiin, mut­ta ra­jo­ja ei saa­nut rik­koa. Nai­sen tuli säi­lyt­tää nai­sel­li­nen ole­muk­sen­sa: hän sai toi­mia, mut­ta kai­kes­sa hil­jai­suu­des­sa ja pyr­ki­mät­tä avoi­mes­ti me­nes­tyk­seen, Lu­kic sa­noi.

Nais­kir­jai­li­jat muis­tut­ti­vat ai­na jul­kai­su­jen­sa al­ku­lau­sees­sa vaa­ti­mat­to­muut­taan, et­tä "en­hän minä mi­tään, mut­ta suo­si­ol­li­ses­ti lu­ke­kaa teks­ti­ni".

– Fred­ri­ka­kin ker­toi koit­ta­neen­sa vält­tää kai­ken­lais­ta yl­ti­ö­päi­syyt­tä py­syä ajan ta­val­lis­ten ro­maa­ni­kir­jai­li­jain jäl­jil­lä, ei­kä ol­la niin epä­nai­sel­li­nen, et­tä us­kal­tai­sin sa­noa oman aja­tuk­sen.

Runoilijakodin edessä Vuorikadulla kierroksen osallistujat saivat tehtäväkseen kirjoittaa lyhyen dialogin. Kuvassa Elna Yrjönkoski (edessä) sekä taustalla Eija Lehtonen, Säde Kajosvuo-Hämäläinen, Eila Pekkala ja Irene Ketola.

Marko Wahlström

Kynät suihkivat, kun kierroksen osallistujat kirjoittavat. Kuvassa Tuula Lukic (vas.), Argin Kobin, Eija Lehtonen, Säde Kajosvuo-Hämäläinen, Eila Pekkala, Irene Ketola, Elna Yrjönkoski ja Laila Luumi.

Marko Wahlström

Jo­han Lud­vig kan­nus­ti Fred­ri­kaa ja an­toi pa­lau­tet­ta

Fred­ri­kal­la ei käy­tän­nös­sä ol­lut edes ai­kaa kir­joit­ta­mi­seen, sil­lä Ru­ne­ber­geil­la uu­ras­tet­tiin kuu­li­ai­ses­ti ja ah­ke­ras­ti.

– Fred­ri­ka uu­ras­ti sekä hoi­ti ta­lou­den ja lap­set. Hä­nen vas­tuul­laan oli myös Jo­han Lud­vi­gin vie­rai­den kes­tit­se­mi­nen. Pii­ko­ja­kin toki oli, mut­ta al­ku­vai­hees­sa Ru­ne­berg ei ol­lut niin kuu­lui­sa, et­tä oli­si tie­nan­nut kir­joil­laan niin pal­jon, et­tä oli­si voi­nut ää­ret­tö­män pal­jon apu­lai­sia per­hee­seen hank­kia.

Fred­ri­ka om­pe­li vaat­teet, ku­toi, kor­ja­si ja paik­ka­si sekä piti huol­ta sii­tä, et­tä puo­li­so saat­toi kir­joit­taa rau­has­sa.

– Hä­nel­lä oli va­ka­va di­lem­ma, kun Jo­han Lud­vi­gin mai­ne kas­voi: hän ei ha­lun­nut an­taa vai­ku­tel­maa, et­tä kir­jai­li­ja­na rat­sas­tai­si mie­hen­sä kuu­lui­suu­den sii­vel­lä. Fred­ri­ka tun­tui ol­leen ko­ros­tu­neen alis­tu­nut, mikä eh­kä oli edel­ly­tys avi­o­lii­tol­le alus­ta al­ka­en, Lu­kic ker­toi.

Puo­li­so toi­saal­ta kan­nus­ti Fred­ri­kaa, luki hä­nen teks­tin­sä ja an­toi pa­lau­tet­ta.

– Fred­ri­kal­le oli ole tär­ke­ää, et­tä Jo­han Lud­vig ei kor­jail­lut hä­nen teks­te­jään, vaan jät­ti sen työn hä­nel­le it­sel­leen. Heil­lä oli siis kir­jal­lis­ta kes­kus­te­lua ja yh­teis­työ­tä.

Valokuvaaja Natalia Linsénin (o.s. Borenius) kotitalon edustalla Vuorikadulla kierroksen osallistuivat saivat kuvallisen tehtävän. Tuula Lukicin vierellä Elna Yrjönkoski (oik.) ja Argin Kobin (vas.). Selin kameraan Säde Kajosvuo-Hämäläinen (vas.) ja Irene Ketola.

Marko Wahlström

Fred­ri­ka ei juu­ri­kaan mat­kus­tel­lut

Tuo­mi­o­kir­kon­mä­el­tä kier­ros jat­kuu Ru­noi­li­ja­ko­din (Dik­tar­hem­met) edus­tal­le, jos­sa osal­lis­tu­jat saa­vat teh­tä­väk­seen kir­joit­taa ly­hy­en di­a­lo­gin ka­tu­nä­ky­mäs­tä.

Seu­raa­vak­si siir­ry­tään Vuo­ri­ka­tua pit­kin Bo­re­niuk­sen/Linsé­nin ta­lon (Vuo­ri­ka­tu 9) koh­dal­le, jos­sa oli vuo­ros­sa ku­val­li­nen teh­tä­vä.

Vaa­le­an­vih­re­äs­sä puu­ta­los­sa asui ai­koi­naan Na­ta­lia Linsén (o.s. Bo­re­nius), joka oli maam­me en­sim­mäi­siä nais­puo­li­sia am­mat­ti­ku­vaa­jia.

– Bor­gå Gym­na­siu­min ma­te­ma­tii­kan ja lo­gii­kan opet­ta­ja Ale­xan­der Fer­di­nand Bo­re­nius (1807–1881) oli Ru­ne­ber­gin en­sim­mäi­siä tut­tu­ja Por­voos­sa, Lu­kic ker­toi.

Tai­val­lus jat­kuu vie­rei­seen Linsé­nin­puis­toon.

– Fred­ri­ka ei juu­ri­kaan mat­kus­tel­lut, mut­ta hän pää­si mie­hen­sä mu­ka­na hiip­pa­kun­nan tar­kas­tus­kier­rok­sel­le Itä-Suo­meen, joka suun­tau­tui Lap­peen­ran­taan, Sa­von­lin­naan, Sor­ta­va­laan ja Kä­ki­sal­meen.

– Fred­ri­ka ot­ti läh­tö­päi­vä­nä käyt­töön uu­den ha­tun, joka en­sim­mäi­sen päi­vän ai­ka­na meni pi­loil­le tih­ku­sa­tees­sa.

Hän piti mat­ka­päi­vä­kir­jaa, jon­ka ta­kia mat­kas­ta on jää­nyt jäl­ki­pol­vil­le tie­toa.

– Lap­peen­ran­nas­sa he kä­vi­vät tu­tus­tu­mas­sa ojen­nus­lai­tok­seen (nais­van­ki­la) ja Imat­ral­la kat­so­mas­sa Imat­ran­kos­kea. Fred­ri­ka oli­si ha­lun­nut jat­kaa vie­lä Vii­pu­riin ja Pie­ta­riin, mut­ta Jo­han Lud­vig ha­lu­si kuu­le­ma ko­tiin ja ka­las­ta­maan.

Kynät suihkivat, kun kierroksen osallistujat kirjoittavat. Kuvassa Argin Kobin, Eija Lehtonen, Säde Kajosvuo-Hämäläinen, Eila Pekkala, Irene Ketola ja Elna Yrjönkoski ja Laila Luumi.

Marko Wahlström

Fred­ri­kan ta­ri­nat oli­vat usein nai­sen elä­mäs­tä ker­to­via ta­ri­noi­ta

1800-lu­vul­la myös syn­ny­tyk­siä kut­sut­tiin mat­koik­si. Fred­ri­ka syn­nyt­ti kah­dek­san las­ta, jois­ta kuu­si vart­tui ai­kui­sek­si.

– Kuo­pus Fred­rik Carl syn­tyi, kun Fred­ri­ka oli 42-vuo­ti­as. Jo­kais­ta syn­ny­tys­tä – mat­kaa – hän odot­ti pe­lok­kaa­na, kos­ka ai­na oli ris­ki me­neh­tyä.

Lap­si­kuol­lei­suus oli suur­ta. Ru­ne­ber­git me­net­ti­vät lap­sis­taan kak­si: ai­noa ty­tär, esi­kois­lap­si An­na Ca­ro­li­na me­neh­tyi pu­na­tau­tiin Hel­sin­gis­sä ja Ed­vard me­neh­tyi Por­voos­sa 3-vuo­ti­aa­na tu­li­rok­koon.

Fred­ri­ka oli­si ha­lun­nut mat­kus­taa enem­män, mut­ta "toi­veet ja to­del­li­suus ei­vät koh­dan­neet", ku­ten hän ys­tä­vät­tä­rel­leen kir­joit­ti.

– Fred­ri­ka eli mu­ka­na ku­van­veis­tä­jä-poi­ka Wal­te­rin mat­kois­sa mu­ka­na kir­jeen­vaih­don kaut­ta.

Ta­ri­nois­saan Fred­ri­ka liik­kui kau­as. Eri­tyi­ses­ti "Piir­rok­sia ja unel­mia" -ker­to­mus­ko­ko­el­mas­sa hän liik­kui eri ai­ka­kau­sis­sa, mut­ta myös eri maa­no­sis­sa Aa­si­aa myö­ten.

– Ta­ri­nat oli­vat hy­vin usein nai­sen elä­mäs­tä ker­to­via ta­ri­noi­ta eri puo­lil­la maa­pal­loa. Koh­ta­lot ei­vät ai­na ole ko­vin on­nek­kai­ta. Hän käyt­ti usein kuk­kia ja kas­ve­ja sym­bo­li­ses­ti ku­vas­ta­maan nai­sia. Ruu­sut ja jas­mik­keet oli­vat hä­nen lem­pi­kuk­ki­aan.

Pilottikierrokselle osallistuneet saivat Fredrikanpuistossa tehtäväkseen kirjoittaa Fredrikalle tuntemuksia viisauden puun, tammen, katveessa. – Miettikää mitä nyt voisitte sanoa Fredrikalle täältä käsin, Tuula Lukic ohjeisti. Kuvassa Eija Lehtonen, Argin Kobin, Säde Kajosvuo-Hämäläinen, Irene Ketola, Eila Pekkala ja Laila Luumi.

Marko Wahlström

Kas­veis­ta tuli iän myö­tä yhä tär­ke­äm­piä Fred­ri­kal­le

Kä­ve­ly­kier­ros jat­kuu Kirk­ko- ja Rih­ka­ma­ka­dun kul­mauk­seen vuon­na 2004 pe­rus­tet­tuun Fred­ri­kan­puis­toon.

– Kas­veis­ta tuli iän myö­tä yhä tär­ke­äm­piä Fred­ri­kal­le. Toi­sen kor­van kuu­lon me­net­tä­mi­sen myö­tä hä­nen kuu­lon­sa heik­ke­ni iän myö­tä ja lo­pul­ta hän kuu­rou­tui, jol­loin hän jäi seu­ra­pii­rien ul­ko­puo­lel­le.

Kas­vit oli­vat Fred­ri­kan kes­kus­te­lu­kump­pa­nei­ta.

– Jo ta­ri­nas­sa "So­li­tar­tar Kha­nin puo­li­so" ros­vo­pääl­lik­kö lau­suu, et­tä "mie­hen sy­dän on kuin ruu­su­tar­ha; sii­nä on ti­laa mo­nel­le ku­kal­le".

Puis­ton vie­res­sä Rih­ka­ma­ka­tu 8:ssa si­jait­see talo, jon­ka Jo­han Lud­vig Ru­ne­berg os­ti vuon­na 1838. Ta­los­sa oli hy­vin kyl­mää ja kos­te­aa eri­tyi­ses­ti ala­ker­ras­sa, jon­ka lat­tia oli ra­ken­net­tu suo­raan maan pääl­lä. Sa­ma­na vuon­na syn­tyi pa­ris­kun­nan kol­mas poi­ka eli Wal­ter.

– Tääl­lä Fred­ri­ka kir­joit­ti laa­jah­kon kak­si­o­sai­sen ro­maa­nin "Mie­li­puo­len kos­to", jon­ka hän heit­ti myö­hem­min uu­niin. Näin kävi mo­nel­le muul­le­kin hä­nen teks­til­leen. Fred­ri­ka oli vä­lil­lä vä­hän dra­maat­ti­nen.

Erään ker­ran Jo­han Lud­vig yl­lät­ti hä­net uu­nin ää­rel­tä ja kes­keyt­ti puu­hat ja sa­noi, et­tä ai­ot­ko tap­paa sie­lu­si. Kyl­lä mies ym­mär­si myös vai­mon­sa kir­joit­ta­mi­sen mer­ki­tyk­sen, Lu­kic ker­toi.

Fred­ri­kal­le kir­joit­ta­mi­nen oli "vält­tä­mä­tön tar­ve, loh­dut­ta­ja mur­heen ai­ka­na ja tuu­le­tu­sauk­ko, kun si­sim­pä­ni on täyn­nä aja­tuk­sia ja tun­tei­ta".

– Muu­ta­man vuo­si sen jäl­keen, kun Ru­ne­ber­git oli­vat muut­ta­neet Rih­ka­ma­ka­dun ta­loon, Fred­ri­ka al­koi kär­siä to­del­la pa­has­ta nis­ka- ja pään­sä­rys­tä.

Hän sai kor­ke­an kuu­meen ja hou­rai­li, kun seu­ra­pii­ri­kau­no­tar Ma­ria Prytz (Ja­cob Tengst­rö­min lap­sen­lap­si) vie­rai­li Ru­ne­ber­geil­la ja jat­koi kes­kus­te­lua Jo­han Lud­vi­gin kans­sa kah­den yö­myö­hään. Ru­noi­li­ja oli myy­ty ja hän pom­mit­ti Ma­ri­aa kir­jein, ku­ten hän teki myö­hem­min Emi­lie Björksté­nin kans­sa.

Fredrika Runebergin patsas sijaitsee Fredrikan puistossa Kirkko- ja Rihkamakadun kulmauksessa. Patsas on puiston kauimmaisessa nurkassa hieman pensaiden peitossa.

Marko Wahlström

Fred­ri­ka oli pe­rus­ta­mas­sa rou­vas­vä­e­nyh­dis­tys­tä

Tai­val­lus jat­kuu Rih­ka­ma- ja Jo­ki­ka­dun kul­mauk­seen; lä­hel­le Ru­ne­ber­gien ti­la­päis­tä Por­voon-ko­tia.

– He asui­vat vi­her­tä­vä­har­maan ta­lon ran­ta-ait­ta­ra­ken­nuk­ses­sa noin vuo­den, kun huo­no­kun­tois­ta ta­loa re­mon­toi­tiin. Ru­ne­ber­git yrit­ti­vät myös myy­dä ta­loa sii­nä on­nis­tu­mat­ta, Lu­kic ker­toi.

Sai­rau­sai­koi­na Fred­ri­ka kir­joit­ti proo­sa­ko­ko­el­man­sa "Sim­rith" sekä his­to­ri­al­li­sen ro­maa­nin­sa "Rou­va Ka­ta­ri­na Boi­je ja hä­nen tyt­tä­ren­sä", joka sai odot­taa jul­kai­sua 15 vuot­ta.

– Sai­raus­vuo­de an­toi hä­nel­le ai­kaa kes­kit­tyä, Lu­kic ker­toi.

1840-lu­vun alus­sa Fred­ri­ka kir­joit­ti vie­lä muu­ta­mia kir­joi­tuk­sia. Hä­nel­tä myös pyy­det­tiin teks­te­jä, mut­ta ar­ki­teh­tä­vät vei­vät ai­kaa.

– Hän pe­rus­ti ys­tä­vät­tä­rien­sä kans­sa rou­vas­vä­e­nyh­dis­tyk­sen. Yh­dis­tys pe­rus­ti Por­voo­seen köy­hien tyt­tö­jen kou­lun, jon­ka joh­to­kun­nan pu­heen­joh­ta­ja­na Fred­ri­ka toi­mi vuo­sia, Lu­kic ker­toi.

Vuon­na 1845 Fred­ri­ka pe­rus­ti lu­ku­pii­rin rou­vas­vä­e­nyh­dis­tyk­sen kans­sa. Lu­ku­pii­ris­sä lu­et­tiin Ka­le­va­laa, jot­ta rou­vas­vä­ki op­pi­si lu­ke­maan ja pu­hu­maan suo­mea.

Kansallisrunoilija J.L. Runebergin patsas sijaitsee keskeisellä paikalla Runeberginpuistossa. Johan Ludvig nostettiin jalustalleen jo elinaikanaan.

Marko Wahlström

Fred­ri­ka säi­lyt­ti tu­le­vai­suu­den us­kon­sa

Kier­rok­sen lop­pu­puo­lel­la kul­je­taan Ru­ne­ber­gin­puis­ton kaut­ta Ru­ne­ber­gien vii­mei­sel­le Por­voon-ko­dil­le. Mat­kan var­rel­la kuun­nel­laan Por­voon ää­niä.

– Jo­han Lud­vig nos­tet­tiin ja­lus­tal­le jo eli­nai­ka­naan. Jäl­ki­pol­vet ovat näh­neet Fred­ri­kan enem­män­kin "pat­ri­ar­kaa­li­sen mie­hen­roi­ka­leen uh­ri­na".

Olo­suh­teis­ta huo­li­mat­ta tai nii­den an­si­os­ta Fred­ri­ka Ru­ne­berg sai ai­kaan to­del­la pal­jon ja pys­tyi pi­tä­mään kir­joi­tus­mie­li­a­laa yl­lä, vaik­ka ajoit­tain up­po­si ma­sen­nuk­seen.

– Vuon­na 1856 hä­nen elä­mäs­sään koit­ti uu­si ai­ka, kun hän lä­het­ti J.V. Snel­l­ma­nin Lit­ta­ra­turb­la­de­til­le va­li­koi­man kir­joi­tuk­si­aan, jol­loin sai al­kun­sa kir­ja "Piir­rok­sia ja unel­mia", Lu­kic ker­toi.

Vuon­na 1858 jul­kais­tun ro­maa­nin "Ka­ta­ri­na Boi­je ja hä­nen tyt­tä­ren­sä" Jo­han Lud­vig näki tu­le­vai­suu­den ro­maa­ni­na.

– Sy­vis­tä ma­sen­nuk­sen kau­sis­taan ja pet­ty­myk­sis­tään huo­li­mat­ta Fred­ri­ka säi­lyt­ti tu­le­vai­suu­den us­kon. Hän seu­ra­si omaa ai­kaan­sa. 1860-lu­vul­la, kun kaik­ki lap­set oli­vat len­tä­neet pe­säs­tä, hän kir­joit­ti koko jou­kon ar­tik­ke­lei­ta nais­ten oi­keuk­sien puo­les­ta.

Fred­ri­ka oli myös yk­si Por­voon kan­san­kir­jas­ton pe­rus­ta­ja­jä­se­nis­tä vuon­na 1861, mikä oli ny­kyi­sen kau­pun­gin­kir­jas­ton al­ku.

– Hän roh­ke­ni sa­noa mie­li­pi­tei­tään ar­tik­ke­leis­sa ja kir­jeis­sä ys­tä­vät­tä­ril­leen, Lu­kic ker­toi.

Jo­han Lud­vi­gin hal­vaan­nut­tua vuon­na 1863, myös Fred­ri­ka ju­mit­tui per­heen vii­mei­seen Por­voon-ko­tiin omais­hoi­ta­jak­si.

– Hän is­tui puo­li­son­sa sän­gyn ää­rel­lä, luki ää­neen kir­jo­ja ja kir­joit­ti ah­ke­ras­ti kir­jei­tä muun mu­as­sa Emi­lie Björksté­nil­le. Fred­ri­ka haa­vei­li kir­joit­ta­van­sa koko maa­il­man nais­ten his­to­ria, mut­ta koki, et­tei hä­nel­lä ol­lut sii­hen tar­peek­si ky­kyä ja tie­to­ja.

Kynällinen kävelykierros päättyy Runebergin kotiin, johon perhe muutti vuonna 1852. – Kodissa Johan Ludvig kuoli toukokuussa 1877 maattuaan lähes 13 vuotta halvaantuneena sängyssään. Talossa avasi Suomen ensimmäinen kotimuseo vuonna 1882, Tuula Lukic kertoi.

Marko Wahlström

– Oikein mielenkiintoinen ja sopivan pituinen kierros. Tämä antoi uutta tietoa Fredrikasta, joka on jäänyt paitsioon, kaksi vuotta sitten Helsingistä Porvooseen muuttanut Eija Lehtonen (oik.) kertoi. Vierellä lähes 40 vuotta Porvoossa asunut Eila Pekkala kiitteli, että kierros tarjosi hyvän näkemyksen Vanhaan-Porvooseen Fredrikan kautta, joka näin nostetaan esille. Taustalla Argin Kobin.

Marko Wahlström

Pa­la­si puo­li­son kuo­le­man jäl­keen Kruu­nun­ha­kaan

Itä-Suo­men mat­kan ja muu­ta­mien ko­ti­maan su­ku­lais­mat­ko­jen li­säk­si Fred­ri­ka teki ke­vät­tal­vel­la 1877, vä­hän en­nen Jo­han Lud­vi­gin kuo­le­maa en­sim­mäi­sen ja vii­mei­sen ju­na­mat­kan­sa.

– Hän kir­joit­ti sii­tä To­pe­liuk­sen Ai­na-tyt­tä­rel­le, et­tä ei ha­lua vie­dä hau­taan sitä hä­pe­ää, et­tei ole kos­kaan mat­kus­ta­nut rau­ta­teil­lä.

Puo­li­son kuo­le­man jäl­keen Fred­ri­ka teki val­ta­van työ koo­tes­saan Jo­han Lud­vi­gin kä­si­kir­joi­tuk­set. Hän muut­ti ta­kai­sin Hel­sin­gin Kruu­nu­ha­kaan – sa­maan ta­loon, jos­sa he oli­vat vas­ta­nai­nei­na asu­neet.

»» Kul­je ja ky­näi­le Fred­ri­ka Ru­ne­ber­gin ja­lan­jäl­jis­sä -opas­tus­kier­ros lau­an­tai­na 13.9. ja lau­an­tai­na 27.9. kel­lo 11. Läh­tö Por­voon kirk­ko­to­ril­ta Piis­pan­ta­lon (Kirk­ko­ka­tu 11) tun­tu­mas­ta. Kier­ros päät­tyy Ru­ne­ber­gin­ko­dil­le. Kes­to on noin 1,5 tun­tia. Hin­ta 20 eu­roa. Tie­dus­te­lut: in­fo@tuu­let.fi tai 040 707 8197.

FAK­TA
Fred­ri­ka Char­lot­ta Ru­ne­berg (o.s. Tengst­röm)
» Syn­tyi Pie­tar­saa­res­sa 2.9.1807 ja kuo­li Hel­sin­gis­sä 27.5.1879. Fred­ri­ka on hau­dat­tu sa­maan hau­ta­paik­kaan kuin Jo­han Lud­vig Nä­sin­mä­en hau­taus­maal­le Por­voo­seen.
» Tengst­rö­min per­he muut­ti Tur­kuun, kun Fred­ri­ka oli 3-vuo­ti­as. Fred­ri­kal­la oli kol­me iso­vel­jeä ja yk­si iso­sis­ko. Per­hees­sä oli kaik­ki­aan yh­dek­sän las­ta, jois­ta nel­jä kuo­li nuo­ri­na.
» Tu­run pa­lon jäl­keen ko­dit­to­mak­si jou­tu­nut per­he ma­joit­tui piis­pa Ja­cob Tengst­rö­min hoi­viin Pa­rai­sil­le, jos­sa pik­ku­ser­kuk­set Fred­ri­ka ja Jo­han Lud­vig tu­tus­tui­vat toi­siin­sa. Ja­cob Tengst­röm oli pal­kan­nut Jo­han Lud­vi­gin las­ten­las­ten­sa ko­ti­o­pet­ta­jak­si.
» Fred­ri­ka kir­joit­ti 20-vuo­ti­aa­na en­sim­mäi­sen ru­no­el­man "Au­ran va­li­tus" ja 5-näy­tök­si­sen mur­he­näy­tel­män "Kos­ton hen­ki". Kir­joit­ti ro­maa­nin "Ka­ta­ri­na Boi­je ja hä­nen tyt­tä­ren­sä" (1858), jota pi­de­tään Suo­men en­sim­mäi­se­nä his­to­ri­al­li­se­na ro­maa­ni­na.

» Ru­ne­ber­git asui­vat Por­voos­sa nel­jäs­sä osoit­tees­sa: Lu­ki­o­ku­ja 4, Rih­ka­ma­ka­tu 8, Jo­ki­ka­tu 8 ja Alek­san­te­rin­ka­tu 3. Li­säk­si he viet­ti­vät ke­si­ään Staf­fak­ses­sa ja Kroks­nä­sis­sä.

//Jut­tua kor­jat­tu 10.9.2025 kel­lo 12.58: Hel­sin­gin yli­o­pis­tos­sa roo­ma­lai­sen kir­jal­li­suu­den do­sent­ti­na toi­mi­nut Jo­han Lud­vig hul­laan­tui Por­voos­sa seu­ra­pii­ri­kau­no­tar Ma­ria Pryt­zis­tä. Fred­ri­kan uu­nis­sa polt­ta­man­sa ro­maa­nin nimi oli "Mie­li­puo­len kos­to" ja proo­sa­ko­ko­el­ma oli ni­mel­tään "Sim­rith".

Ku­va­teks­tis­sä mai­nit­tu Piis­pan­ta­lo on kier­rok­sen läh­tö­paik­ka; Piis­pan­ta­lo ei ol­lut en­ti­nen kim­naa­si, vaan se toi­mi vie­rei­ses­sä ta­los­sa (nyk. tuo­mi­o­ka­pi­tu­li) en­nen muut­toa em­pi­re­kau­pun­gi­no­saan, jol­loin ni­mek­si tuli Bor­gå Gym­na­sium.