Viikon kysymys
A-
A+
I täväylän koeajoon saatiin tällä kertaa todellinen monikäyttöauto. Viisipaikkaiseen Hiluxiin mahtuu koko perhe ja tavarat vielä lavalle pressun alle, neliveto päällä sillä pääsee melkein minne vain.
Hevosharrastajat, maanviljelijät ja monet muutkin yrittäjät ovat luottaneet jo vuosikymmeniä Toyota Hiluxiin. Joskus takavuosina se oli hyvinkin työkalumainen ja jopa karu hyötyajoneuvo, mutta nyt koeajettu GR II -versio oli kaikkea muuta sillä siinä oli hyvät soittimet, kamerat ja jopa lämmitettävät reunapaikat takapenkillä.
Viisipaikkaisena se kuuluu täyden autoveron piiriin ja hintaa on lähes 30 000 euroa enemmän kuin kaksipaikkaisella pakettiautolla.
Varustelu on siis runsasta ja kaiken kruunaa urheilulliset GR-yksityiskohdat, kuten esimerkiksi punaiset turvavyöt, nahka-/alcantarasisustus, alumiiniset polkimet ja miellyttävän tuntuinen nahkaratti.
Hilux on laadukas hyötyajoneuvo moneen käyttöön.
Petri Matikainen
Tekniikka sinänsä on tuttua ja turvallista edellisistä malleista, sillä mitäpä sitä hyvää muuttamaan. 2.8 -litrainen turbodiesel pelaa hyvin yhteen kuusiportaisen automaatin kanssa ja ajaminen on jotenkin jyhkeää.
Ohjaus on aika hidas runsaalla kolmella kierroksellaan ja takajousitus pompottaa tyhjänä jonkin verran jämäköistä lehtijousista johtuen, mutta nämä ominaisuudet ovat tuttuja jo muista avolava nelikoista.
Yli 200 hevosvoimaa ja turbodieselin 500 newtonmetrin vääntö vievät kuormattuakin autoa kevyesti. Ohituskiihtyvyys välillä 50-100 kilometriä tunnissa vei aikaa tasan seitsemän sekuntia ja kyllä sillä jo muun liikenteen tahdissa pysyy.
Ensimmäistä kertaa Hiluxin historian aikana takana on nyt levyjarrut ja sen tuntee nyt positiivisessa mielessä varsinkin kovemmasta vauhdista jarrutettaessa. Moottoritiellä suurin sallittu nopeus tuntuu ihan turvalliselta ja nykyäänhän uudemmilla pakettiautoilla saa ajaa henkilöautojen kanssa samaa maksiminopeutta.
Punaiset turvavyöt, alcantara-sisustus ja alumiinipolkimet tuovat sporttista tunnelmaa Hiluxin jykevään olemukseen.
Petri Matikainen
Kuorma todellakin parantaa ajo-ominaisuuksia ja Hilux tuntuu muutenkin aina vain paremmalta mitä huonommaksi tie menee. Aidoissa nelivetoisissa maastoautoissa on alennusvaihteisto ja toki sellainen on myös Hiluxissa, taka-akselille on myös erikseen kytkettävä lukko joten etenemiskykyä riittää hankaliinkin olosuhteisiin.
Korkean maavaran ansiosta kahluusyvyyttä on riittävästi ja korkealle nostettu etupuskuri ei ota ihan heti esteeseen kiinni. Kabiiniin todellakin kiivetään ja näkyvyys tavallista korkeammalta on hyvä joka suuntaan, isot ja kääntyvät peilit ovat myös paikallaan tässä autossa.
Tavaratila Double Cabissa on tietysti lyhyempi kuin lyhyellä ohjaamolla varustetussa mallissa ja takapenkin tilat sopivat parhaiten pienikokoisille ihmisille, mutta moneen käyttöön Hilux silti taipuu tarvittaessa.
ux on parhaimmillaan silloin, kun tie muuttuu huonoksi – korkea maavara ja lukittava taka-akseli auttavat etenemään vaikeissakin olosuhteissa.
Petri Matikainen
Kankea kaupungissa, maantiellä mukavan hiljainen ja maastossa kotonaan, sellainen on uusi Toyota Hilux GR II. Sillä voi viedä tavarat päivällä tiettömän tien päähän ja illalla puhtaaksi pestynä se sopii minkä tahansa hotellin parkkipaikalle.
Isokin kärry kulkee helposti perässä ja tarvittaessa jopa viisi henkilöä pääsevät autolla sinne minne jalan ei meinaa päästä itseään telomatta tai kastelematta, sillä yli 30 sentin maavara on normitarpeisiin vallan riittävästi. Laadukkuus tuntuu materiaaleissa, varusteissa ja esimerkiksi todella vaimeana ajomeluna, mutta näkyy kieltämättä myös hintalapussa.
Dieseliä palaa alle yhdeksän litraa satasella kevyessä ajossa, mutta raskaammissa olosuhteissa ja kuormattuna menee toista kymppiä että heilahtaa.
Tuttu kaveri muuten kertoi uutta Hiluxia ihastellessaan, että hänen omalla luotettavalla Hiluxilla on ajettu runsaat puoli miljoonaa kilometriä ja velipoikansa aikoo ajaa omallaan täyden miljoonan mittariin. Tämä on siis niitä harvoja automalleja jotka kestävät usein isältä pojalle ja säilyttää vielä arvonsa hämmästyttävän hyvin.
PETRI MATIKAINEN
toimitus@itavayla.fi
PLUSSAT:
+ Laadukas hyötyajoneuvo moneen käyttöön
+ Etenemiskyky maastossa
MIINUKSET:
– Hintalappu viisipaikkaisena
– Pompottavan kova jousitus tyhjänä
TOYOTA HILUX DOUBLE CAB 4WD 2.8D GR II SPORT A
» Moottori: R4, turbo, 2755 cm3, 150 kW (204 hv)/3400 r/min, 500 Nm/1600–2800 r/min
» Suorituskyky: 0–100 km/h 10,7 s, huippunopeus 175 km/h» Kulutus: 9,8 l/100 km, diesel
» CO2-päästöt: 248 g/km
» Voimansiirto: A6, neliveto
» Mitat: p. 5325, l. 1855, k. 1815 mm,
» Akseliväli: 3085 mm
» Maavara: 310 mm
» Kahluusyvyys: 700 mm
» Omamassa: 2125–2340 kg
» Kantavuus: 1010 kg
» Vetomassa: 3500/750 kg
» Lavan pituus: 1525 mm
» Koeajoauton hinta vakiovarustein (5 pax) 99 087 €
» Kaksipaikkaisena pakettiauton: 70 562 €
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot