Viikon kysymys
A-
A+
Liakka kokee olevansa tylsää sukellusseuraa. – Juutun yhteen paikkaan tuijottelemaan, mitä siinä tapahtuu ja miksi. Yleensäkin luonto ja elämä kiehtovat minua enemmän kuin vaikka luolat ja hylyt, Liakka kertoo.
Teemu Liakka
PORVOO Jos suomalaisissa elokuvissa tai sarjoissa näkee vedenalaisia kohtauksia, on hyvin todennäköistä, että ne ovat porvoolaisen Teemu Liakan kuvaamia.
– Meitä vedenalaiskuvaajia ei ole niin monia, Liakka virnistää Café Cabriolen pöydässä.
Liakka on juuri palannut Kainuusta, jossa hän kuvaa uusinta dokumenttiprojektiaan yhdessä ohjaaja Virpi Suutarin kanssa.
– Dokumentti sukeltaa kainuulaisen metsäkonemiehen sielunmaisemaan, tai näin minä sen muotoilisin, Liakka kertoo.
Inspiraatio dokumenttiin sai alkunsa surullisenkuuluisista Hukkajoen raakkutuhoista, ja se kertoo suomalaisten suhteesta luontoon.
– Metsäaiheella jatketaan, vaikka jonkin verran käyn pinnan allakin, siellähän ne raakut ovat, Liakka sanoo.
Mikromaailman ihmeitä ja kohtaaminen valaan kanssa
Vedenalainen maailma on aina kiehtonut Liakkaa. Lapsena hän asui Afrikassa ja vietti vapaa-aikaansa Intian valtameren rannalla snorklaten. Veden alla värit ja etäisyydet muuttuvat ja edessä avautuu uudenlainen maailma erikoisine kasveineen ja eläimineen.
Tätä maailmaa Liakka haluaa näyttää katsojille.
– Haluaisin, että ihmiset ymmärtäisivät, millainen oma maailmansa jo vaikka mökkilaiturin päästä avautuu. Jos laittaa sukellusmaskin naamalle tai katsoo vesikiikarilla pinnan läpi, näkee varmasti jotain kiehtovaa, Liakka sanoo.
– Eikä se ole vain veden pinnan alla oleva maailma, mikä minua kiehtoo, vaan myös luonto ylipäätään. Tykkään istua pihallamme ja katsoa, mitä ihan vieressä tapahtuu hyönteistasolla. Havumetsän lapsissa nuoret tutkivat luontoa luuppien läpi. Niillä näkee kaiken maailman jäkäliä ja kasveja, jotka ovat kuin ulkoavaruudesta!
Liakka kokee mikromaailman kiehtovana, mutta kaikkein ikimuistoisin luontokokemus on ollut kaikkea muuta kuin mikroskooppinen.
– Valaat! Niiden kohtaaminen on ollut ehkä mieleenpainunein kokemus. Valaan kohtaaminen on niin kiehtovaa, etten osaa pelätä. Eihän valas ihmiselle mitään tee. Kumipukuinen mies ei hyvältä maistu, lentäisin nopeasti suusta ulos, Liakka nauraa.
Liakka tunnetaan ehkä parhaiten koskettavien luontoelokuvien, kuten Metsän tarinan, Järven tarinan ja Tunturin tarinan kuvaajana. Ensimmäisen menestyksen toi kuitenkin Bomfunk MC's -yhtyeen Freestyler- musiikkivideo.
Merja Forsman
Sukeltaminen käy työstä
Toisin kuin voisi kuvitella, sukeltaminen on keholle rankkaa, vaikka se näyttää vedessä leijumiselta.
– Olen kuvauspäivien jälkeen puhki. Jos on kaksikin viikkoa kuvauksia joka päivä, on tärkeää mennä aikaisin nukkumaanja ravita kehoa. Noudatan kuvauksissa aika orjallisestikin rutiineja, Liakka kertoo.
Ja toisin kuin voisi kuvitella, sukeltaminen ei ole vaarallista. Kaikki vedenalaiskuvaukset suunnitellaan huolella, ympärillä on aina varmistajia ja apukäsiä.
– Harvoin, jos kaikki on tehty sääntöjen mukaan, tulee teknisiä ongelmia tai vaaratilanteita. Toisaalta veden alla pienikin häikkä on iso. Jos rannemansetti on huonosti, vettä tihkuu puvun sisään ja tulee kylmä. Isompaa vaaratilannetta ei ole koskaan sattunut, vaikka olen sukeltanut luolissakin, Liakka kertoo.
Vapaa-ajallaan Liakka ei juuri sukella. Sukeltamista hän saa tehdä tarpeeksi työssään.
– Hyvä harrastus meni jo kauan aikaa sitten pilalle, kun siinä tuli ammatti, Liakka naurahtaa.
Porvoon edustalla hän ei sukella juuri koskaan, sillä Porvoonjoen lähellä vesi on liian sameaa.
Parhaat sukelluspaikat löytyvät Liakan mukaan kirkasvetisistä järvistä ja joista. Myös Itämerestä löytyy kirkkaita vesiä ja kauniita maisemia.
– Olin juuri kuvaamassa Itämerta Ruotsissa. Veden alla näkymät olivat häkellyttävät. Tuntui, että kaikki on tuttua, mutta vesi on väärä, Liakka kertoo.
Itämerellä näkyvyys voi yhtenä päivänä olla kirkas, seuraavana samea. Tuulen suunnan vaihtuminen voi tehdä näkyvyydestä olemattoman.
– Itämeri on arvaamaton, mutta kaunis. Kun ihmisille näyttää tätä luonnon kauneutta, heille syntyy halu suojella sitä. Siksi Järven tarinakin tehtiin, että katsojille tulisi ahaa-elämys, että hetkinen, pitäisikö meidän suojella tätä kaikkea, Liakka kertoo ja jatkaa:
– On jännä, miten katsojat puhuvat usein elokuvan jälkeen haltioituneena kauniista luontomaisemista ja söpöistä eläimistä ja kohtauksista, mutta nopeasti keskustelu kääntyy suojeluun. Se mielleyhtymä on jo olemassa. Tällaisten kauniiden luontodokumenttien näyttäminen on tehokkaampaa kuin paatoksellinen sormella osoittelu.
Luonto toipuu, kun sen antaa toipua
Liakka haluisi näyttää katsojille myös sen, miten nopeasti luonto voi toipua, kun ihmiset antavat sille mahdollisuuden. Kun hiekkapohjaan on istutettu meriajokasniitty ja elämä palaa piireihinsä. Kun patoja puretaan ja lohet nousevat vanhoille kutupaikoilleen.
– Lohia on tyyliin jo kaivinkoneen kauhassa, Liakka sanoo.
Luonnon etu ei ole myöskään polarisaatio, me vastaa te. Luonnonsuojelijat vastaan metsämiehet ja maanviljelijät.
– Useimmiten kaikilla on sama tahto: nauttia luonnon monimuotoisuudesta ja suojella arvokasta luontoa. Se on vain joskus vaikea yhtälö, kun pitäisi tehdä elantoakin, Liakka sanoo.
Luontoon on monenlaisia suhteita. Niitä on tärkeä ymmärtää, että voimme elää sopusoinnussa toistemme kanssa.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot