Viikon kysymys
A-
A+
Kuvituskuva.
Janne Penttinen
PORVOO Akilles Bandyn miesten edustusjoukkue lähtee tulevaan kauteen uusiutuneella joukkueella. Viime kauden ryhmästä usea pelaaja on vaihtanut seuraa liittyen työelämään tai opiskeluun tai muista syistä pelaamisen jatkaminen on ollut haasteellista.
Edustusjoukkueen pelaajaryhmän kokoamisessa on ollut kesän aikana suuria haasteita, mutta ydinryhmä noin kymmenen pelaajaa on harjoitellut läpi kesän laadukkaasti päävalmentaja Jari Hyttisen johdolla. Harjoittelun laatua on lisännyt muutama Ruotsissa pelaava porvoolainen pelaaja, jotka ovat kesän viettäneet kotikaupungissa ja tuoneet vauhtia harjoituksiin.
Akilles Bandyssä on tehty määrätietoista työtä joukkueen kokoamiseksi. Neuvotteluissa on onnistunut sopimaan yhteistyöstä JPS:n ja Veiterän kanssa muutaman nuoren lahjakkaan pelaajan osalta siten, että he tulevat Bandy-liigassa täydentämään Akilleksen tällä hetkellä vielä hyvin kapeaa pelaajaryhmää.
Joukkueen kokoamista jatketaan edelleen keskusteluin muutaman edellisten kausien kokeneen runkopelaajan kanssa mahdollisuuksista tukea nuorennusleikkauksen onnistumista ja myös tuoda harjoituksiin ja mahdollisesti myös otteluihin kokemusta perhe-, työelämän ja opiskeluiden salliessa.
Akilleksen pelaajaryhmään ovat ulkopuolisina vahvistuksina tulleet Mikkelin Kamppareista Joonatan Hämäläinen ja Topi Montonen. Paluun joukkueeseen tekee myös Arttu Salo asevelvollisuusvuoden jälkeen. Lisäksi joukkueen vahvuuteen on liittynyt jääpallokentille paluun tehnyt Rikhard Venninen. Viime kauden pelaajista jatkavat maalivahti Iikka Lempinen, Iisakki Kaivola, Filip Svennas, Dante Lindblad, Dylan Lindblad, Roni Grek, Elmer Lönnberg sekä Edvin Viren. Tämän lisäksi kesän harjoituksissa ovat olleet mukana Akilleksen 16-vuotiaiden runkopelaajista Elliot Andersson, Eeli Hyttinen, Rico Rajala, Iikka Salo sekä Tobias Tallqvist.
Nykyinen oma pelaajaryhmä täydentyy JPS:n kanssa sovitun seurayhteistyön kautta kaksoisedustuksen omaavilla lahjakkailla nuorilla JPS pelaajilla. Akilleksen edustusryhmään liittyvät JPS:n nuorista lupauksista Eeli Böhm, Oliver Salminen, Joel Schrey, Elias Syyrakki sekä Tarmo Ässämäki. Lisäksi Veiterän lahjakas maalivahti Aaro Heimala tulee edustamaan Akillesta vastaavalla tavalla bandyliigassa. Nämä pelaajat täydentävät Akilleksen kapeaa pelaajaryhmää yhteistyöseurojen päävalmentajien ottelukohtaisten keskusteluiden kautta.
Yhteistyöjärjestelyiden ansiosta Akilleksen pelaajaryhmässä on tällä hetkellä kaksi maalivahtia ja 16 kenttäpelaajaa. Tavoitteena on seurata aktiivisesti mahdollisia muita vapaina olevia pelaajia, joilla olisi mahdollisuus liittyä Akilleksen vahvuuteen täydentämään kapeaa pelaajaryhmää. Tavoitteena seuralla on olla saada kilpailukykyinen joukkue myös alkavaan Bandyliiga kauteen.
Akilles Bandyn valmistautuminen kauteen jatkuu fysiikka- ja jääharjoittelulla sekä leireilyillä kotikaupungissa lokakuun alussa. Lisäksi joukkue suuntaa ison jään harjoitus- ja ottelu leirille lokakuun puolivälissä Katrineholmiin Ruotsiin. Marraskuun alussa joukkue osallistuu Suomen Cup-turnaukseen. Bandyliigan käynnistyy marraskuun puolivälissä.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot