Viikon kysymys
A-
A+
Viime vuosien merkittävimmän investoinnin, Kokonniemen liikuntakeskuksen, osalta on edetty jo maa- ja katurakennusvaiheeseen.
Marko Wahlström
PORVOO Kaupunkikehityslautakunta käsittelee kaupunkikehityksen johdon, maapolitiikan, kaupunkisuunnittelun ja kaupunki-infran palvelualueiden toimintaan perustuvaa vuoden 2026 talousarvioehdotusta tiistaina 9. syyskuuta.
Kaupunkikehityslautakunnan vuoden 2026 talousarvion mukaiset toimintatuotot ovat noin 15 600 000 euroa mikä on 1,4 prosenttia pienempi kuin vuoden 2025 käyttösuunnitelmassa. Lautakunnan toimintakulut ovat talousarviossa noin 27 300 000 euroa mikä on prosentin enemmän kuin vuoden 2025 käyttösuunnitelmassa.
Lautakunnan investointikokonaisuus vuodelle 2026 on noin 20 500 000 euroa. Summa kattaa kaikki rakentamishankkeet, maa-alueiden hankinnat sekä irtaimen omaisuuden hankinnat, kaupungin tiedotteessa kerrotaan.
Kaupunkikehityksen toimialalla tavoitellaan strategian mukaisesti kestävää kasvua pitkällä aikajänteellä. Huolimatta haastavista näkymistä kaupunkikehitys jatkaa työtään tavoitteista tinkimättä kohti ekologisesti sekä sosiaalisesti kestävää Porvoota. Tulevien vuosien strategiset kärkihankkeet etenevät suunnitellusti ja esimerkiksi viime vuosien merkittävimmän investoinnin, eli Kokonniemen liikuntakeskuksen, osalta on edetty jo maa- ja katurakennusvaiheeseen. Tiedotteen mukaan kaupunkisuunnittelun merkittävin yksittäinen kaavahanke, eli uusi keskeisten kaupunkialueiden osayleiskaava, on etenemässä luonnosvaiheeseen kuluvan syksyn aikana. Asemakaavahankkeista muun muassa Meritullin kaava ja Epoon kaava etenevät osaltaan ja toteutuessaan mahdollistavat uutta asuin- ja palvelurakentamista sekä keskusta-alueelle että myös Epoon kylään.
– Pitkään valmisteltu joukkoliikennejärjestelmän uudistus on nyt toteutettu ja Porvoon bussin käyttäjämäärät osoittavat voimakasta kasvua verrattuna edelliseen vuoteen. Työ ei kuitenkaan lopu tähän vaan uutta järjestelmää säädetään ja jatkokehitetään, jotta joukkoliikenne tavoittaisi mahdollisimman monet porvoolaiset niin kaupunki- kuin myös kyläalueilla. Kyläkyyti-palvelun suosio on kasvanut merkittävästi ja tämä osoittaa, että joukkoliikennepalveluille on kysyntää myös runkolinjojen ulkopuolella, kaupunkikehitysjohtaja Dan Mollgren kertoo.
Kaupunginjohtajan talousarvioesitys julkaistaan lokakuussa ja kaupunginhallitus ja valtuusto käsittelevät talousarviota loka- ja marraskuussa.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot