Viikon kysymys
A-
A+
Porvoon seurakunnat haluavat ympäristöohjelman kautta olla tukemassa kaupungin paikallista ilmasto-ohjelmaa, kirkon Hiilineutraali Kirkko -ohjelmaa sekä Suomen ilmastopäästöjen vähentämiseen tähtäävää ohjelmaa.
Arkisto/Mika Laine
PORVOO Näsinmäen hautausmaalla on aloitettu syystyöt, joihin kuuluu myös kesäkukkien vaihtaminen sesongin mukaisiksi. Tänä vuonna sankarihaudoilta vaihdettavat kukat kierrätetään ensi kertaa – seurakuntien ympäristötavoitteita seuraten – ja tarjotaan porvoolaisten omissa istutuksissa käytettäviksi. Yli jäävät kukat joudutaan hävittämään jätteenä.
Kasvit ovat hopeavillakoita, jotka kestävät hoidettuina ulkona pakkasiin saakka. Lajike sopii hyvin yhteen esimerkiksi kanervien kanssa, seurakunnan tiedotteessa kerrotaan.
Kasveja voi noutaa lavalta hautausmaan Aeternitas-kappelin vierestä maanantaista 8.9. kello 12 keskiviikkoon 10.9. kello 14 saakka.
Hakijat tarvitsevat oman astian kasvien kuljettamista varten, sillä ne on nostettu istutuksista jakoon sellaisinaan. Kasvien hakijoilta pyydetään myös malttia, jotta rajattu määrä kasveja riittäisi mahdollisimman monelle halukkaalle.
– Tahdomme ilahduttaa porvoolaisia ja samalla toteuttaa ympäristöohjelmaamme, jossa olemme sitoutuneet kestävään kehitykseen ja luontoarvojen kunnioittamiseen, toteaa kiinteistö- ja hankintapäällikkö Krista Jussila.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot