Viikon kysymys
A-
A+
Kuvituskuva.
Mika Laine
Porvoon suomalainen seurakunta etsii ehdokkaita marraskuussa järjestettäviin seurakuntavaaleihin. Ehdokasasettelu on parhaillaan käynnissä, ja ehdokkaaksi haluavien on ilmoittauduttava viimeistään 15. syyskuuta.
Seurakuntavaaleissa valitaan luottamushenkilöt päättämään seurakunnan toiminnasta, taloudesta ja tulevaisuuden linjauksista seuraavaksi nelivuotiskaudeksi. Luottamushenkilöt vaikuttavat muun muassa lasten, nuorten ja perheiden toimintaan, diakoniatyöhön, jumalanpalveluselämään sekä seurakunnan kiinteistöjen kehittämiseen.
Seurakunnan tulevaisuutta rakentamaan
Porvoon seurakuntien tekemän kyselyn mukaan nykyiset luottamushenkilöt pitävät tehtävänsä parhaina puolina mahdollisuutta vaikuttaa seurakunnan toimintaan sekä osallistumista päätöksentekoon. Useat vastaajat kuvasivat tehtävää merkitykselliseksi tavaksi olla mukana rakentamassa seurakunnan tulevaisuutta.
Monet luottamushenkilöt kokevat myös oppineensa tehtävässä uutta kirkon toiminnasta, päätöksenteosta ja suuren organisaation johtamisesta. Lisäksi yhteisöllisyys ja uusien ihmisten tapaaminen nousivat kyselyvastauksissa esiin.
Seurakunta toivoo ehdolle eri-ikäisiä ja erilaisissa elämäntilanteissa olevia ihmisiä. Erityisesti nuorten, lapsiperheiden, nuorten aikuisten, yksin asuvien työikäisten sekä maahanmuuttajataustaisten seurakuntalaisten näkökulmien toivotaan näkyvän päätöksenteossa nykyistä vahvemmin.
Nuorillakin mahdollisuus vaikuttaa
Edellisissä seurakuntavaaleissa seurakuntaneuvostoon valittiin abiturientti, joka nousi myöhemmin neuvoston varapuheenjohtajaksi. Seurakunnan mukaan esimerkki osoittaa, että myös nuorilla on mahdollisuus vaikuttaa seurakunnan päätöksentekoon.
Ehdolle asetutaan valitsijayhdistyksen kautta. Porvoon suomalaisessa seurakunnassa toimii useita valitsijayhdistyksiä, mutta halutessaan ehdokkaat voivat myös perustaa oman valitsijayhdistyksen. Sen perustamiseen tarvitaan vähintään kymmenen äänioikeutettua seurakunnan jäsentä.
Valitsijayhdistysten asiakirjat ja ehdokaslistat on toimitettava kirkkoherranvirastoon viimeistään 15. syyskuuta.
SEURAKUNTAVAALIT 2026
» Ehdokasasettelu päättyy 15.9.2026.
» Ennakkoäänestys järjestetään 3.-7.11.2026.
» Varsinainen vaalipäivä on 15.11.2026.
» Vaaleissa valitaan luottamushenkilöt päättämään seurakunnan toiminnasta, taloudesta ja tulevaisuudesta.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot