Viikon kysymys
A-
A+
Sipoon kunnan hankesuunnittelun lähtökohtana on niin kutsuttu perustason uimahalli.
Arkisto/Depositphotos
SIPOO, NIKKILÄ Sipoon kunta aloittaa uimahallin hankesuunnittelun. Myöhemmin valmiin hankesuunnitelman pohjalta päätetään uimahallin rakentamisesta tai siitä, ettei hanketta lähdetä toteuttamaan.
Nyt alkavassa hankesuunnittelussa laaditaan alustavat ehdotussuunnitelmat ja määritellään alustavat tekniset ratkaisut ja pääjärjestelmät sekä tavoitteet ja vastuut omistamiseen, toteutukseen, käyttöön ja ylläpitoon.
Hankesuunnitelmaan kootaan tarkemmat tiedot esimerkiksi uimahallin rakentamisen ja käytön kustannuksista, toiminnasta ja tiloista sekä rakennuspaikan rakentamiskelpoisuudesta päätöksentekoa varten.
– Hankesuunnittelussa uimahallia suunnitellaan sillä tarkkuudella, että päätöksentekoa varten saadaan riittävät tiedot uimahallin kustannuksista ja uimahallin vaikutuksista muun muassa kunnan talouteen, kunnan tiedotteessa todetaan.
Hankesuunnittelun lähtökohtana on niin kutsuttu perusuimahalli, johon tulisi 25 metrin kunto- ja kilpauintiallas, lasten- ja opetusallas sekä monitoimiallas. Uimahallin rakentamispaikka olisi laajenevan Nikkilän kartanon alueen eteläosassa, Lival SC -jalkapallohallin pohjoispuolella ja Monitoimihallin lähistössä. Lähtökohdat ja sijainti perustuvat kunnanhallituksen 2.11.2020 tekemään päätökseen vesiliikuntapalveluiden kehittämisestä.
– Kun hankesuunnitelma on valmis, voidaan sen tietojen pohjalta päättää mahdollisen uimahallin rakentamisesta tai siitä, ettei hanketta lähdetä edistämään ja toteuttamaan.
Hankesuunnittelun on tarkoitus valmistua loppuvuodesta 2025, minkä jälkeen hankesuunnitelma etenisi luottamuselinten käsiteltäväksi alkuvuodesta 2026. Jos uimahalli päätetään toteuttaa, voisi halli valmistua noin vuonna 2030.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot