Viikon kysymys
A-
A+
– Elämystalous tarkoittaa vuorovaikutusta, tarinoita ja aitoutta, joista ihmiset ovat valmiita maksamaan. Kaupunkikeskustan ympäristö ja sen viihtyvyys ovat ydinasioita, matkailun kehittämispäällikkö Sari Myllynen sanoi Elävät kaupunkikeskustat ry:n citykonferenssin päätöspäivän avausesityksessään.
Marko Wahlström
PORVOO, LÄNSIRANTA Valtakunnallisen Elävät Kaupunkikeskustat ry:n kaksipäiväinen citykonferenssi pureutui torstaina aamupäivällä tapahtumalliseen elämystalouteen.
– Matkaillessa mieli avartuu, kun pääsee moniaistillisesti kokemaan asioita. Virtuaalimatkailun läpimurtoa on odotettu 30, 20 tai 10 vuotta, mutta vielä sitä ei ole tullut, koska me ihmiset haluamme nähdä ja kokea sekä maistaa ja haistaa asioita, Porvoon kaupungin matkailun kehittämispäällikkö Sari Myllynen sanoi.
Elämystalous tarkoittaa sitä, että ihmiset ovat valmiita maksamaan heille merkityksellisistä asioista.
– Se tarkoittaa vuorovaikutusta, tarinoita ja aitoutta. Porvoossa se muodostuu elementeistä, joita ovat ravintolat, kahvilat, maut ja tuoksut, shoppailu ja meneminen putiikkeihin, ihanien asioiden katsominen ja kuvaaminen sekä ihmisten tapaaminen.
– Lisäksi se on myös ympäristö, joka Porvoossa erilaisten tutkimusten perusteella yksi niistä vahvimmista asioista, joka kokemukseen vaikuttaa. Se, mitä meidän kaupunkisuunnttelu ja -infra sekä viheralueiden hoitajat tekevät, jotta kaupunki myös näyttää houkuttelevalta ja viihtyisältä.
Myllysen mukaan Porvoossa toimijat ovat vahvasti kiinnittyneet kaupunkiin ja sen tarinaan sekä porvoolaisuuteen ja toisiinsa.
– Noin 95 prosenttia asukkaistamme tutkimusten mukaan suosittelee Porvoota asuinpaikkana. Tämä kertoo siitä, että täällä suhtaudutaan lämmöllä ja rakkaudella asioihin.
Ensimmäisen konferenssipäivän jälkeen maamme kaupunkikeskustojen kehittäjät kokoontuivat elokuvateatteri Bio Rexiin torstaiaamupäivänä.
Marko Wahlström
"Paras tapa lisätä vetovoimaa on saada ihmiset Porvooseen"
Kaupungin matkailu- ja markkinointiyksikön (Visit Porvoo) tavoitteena on lisätä vetovoimaa Porvoota kohtaan ja näyttää kaupungin kiinnostavuutta.
– Tapoja on monenlaisia: käyttää meidän omia kanavia, ostaa mediaa ja tehdä mainontaa. Yksi hienoimmista ja konkreettisimmista tavoista on saada ihmiset Porvooseen, Myllynen jatkoi.
Visit Porvoon tavoitteet ovat myös monetaarisia eli kasvattaa aluetaloutta.
– Asiat, joita tehdään, pitäisi hyödyttää yrityksiä ja toimijoita Porvoossa. Elinvoimalautakunta on asettanut meille tavoitteen, että tapahtumiin, matkailuun ja markkinointiin käytettyjen eurojen pitäisi tuloutua 3–5-kertaisesti yrityksille ja toimijoille.
Tavoitteen toteutumista lasketaan erilaisilla mittareilla, esimerkiksi mobiilidatan avulla eri tapahtumien tavoittamien matkailijoiden määrällä.
– Lähimatkailu on meille ihan äärettömän tärkeä, yritykset eivät toimi pelkästään matkailun parissa. Meidän pitää kannustaa myös porvoolaisia kokemaan, liikkumaan ja käyttämään palveluita. Tavoitteissa korostuu ympärivuotisuus eli kaupungin käyttämät tapahtumaeurot pyritään laittamaan muille vuodenajoille kuin keskikesään.
"Tapahtumat ovat alustoja toimijoiden kiinnittyä"
Visit Porvoo tuottaa kaikille avoimia ja maksuttomia kaupunkia tapahtumia, joita on muun muassa Porvoon Valot -festivaali helmikuussa.
– Teemme niitä siksi, että haluamme niiden olevan alustoja toimijoille kiinnittyä niihin. Mitä enemmän saamme yrityksiä ja yhdistyksiä mukaan tapahtumiin, sitä vetovoimaisempia ne ovat, Myllynen perusteli.
Hän muistuttaa, että tapahtumat ovat ennen kaikkea olemista toisten ihmisten kanssa.
– Toisaalta me ihmiset menemme tapahtumiin tavataksemme siellä ikimuistoisia henkilöitä ja hahmoja. Esimerkiksi kumppanuus Joulupukkisäätiön kanssa on mahdollistanut meille sen, että joulupukki käy Porvoon Joulupolulla.
Myllysen mukaan ihmiset itse myös haluavat olla toimijoina osa tapahtumaa.
– Enää ei riitä, että tullaan vain paikalle ja nähdään jotain hienoa. Tästä esimerkkinä on Vanhan Porvoon Kauppiasyhdistyksen lokakuun loppupuolella järjestämä Kummitusten yö, jossa ihmiset muodostavat tapahtuman pukeutumisellaan.
Tulevana viikonloppuna kaupunki järjestää Jokikarnevaalin venetsialaisten tunnelmassa läntisellä jokirannalla Aleksinpuistossa.
– Kaupunki-infran mukanaolo on erittäin merkittävä, jotta saamme tapahtumapaikat tarvittavan kuntoon. Jokikarnevaalissa ovat mukana myös musiikkiopisto, kirjasto ja kulttuuripalvelut.
Lokaatiot ovat tärkeitä tapahtumien tuotannossa
Lokaatiot ovat tärkeitä ympärivuotisten tapahtumien tuottamisessa.
– Olemme tällä hetkellä työstämässä kaupunkisuunnittelun ja -infran kanssa lokaatioiden profilointia ja tekemässä niistä informatiivisia aluekortteja myös avuksi tapahtumajärjestäjille.
Toimivaa perusinfraa tarvitaan, jotta tapahtumat ovat turvallista ja sujuvia järjestää sekä saavutettavia.
– Lähiaikoina kaupungin operoimaksi palveluksi muuttunut joukkoliikenne on yksi tärkeä asia myös tapahtumien kannalta.
– Kokeilujen kautta mennään eteenpäin ja parempiin tuloksiin. Pitää olla myös rohkea, matkailun kehittämispäällikkö Sari Myllynen sanoi.
Marko Wahlström
"Joskus pitää olla myös rohkea ja kokeilla"
Porvoon kaupunki on järjestänyt parina viime kesänä Porvoo Dome -tapahtumakupolin kauppatorilla kauppakeskus Lundin edustalla.
– Se on kaupunkikulttuurin kokeilualusta, jota on tarjottu matalalla kynnyksellä myös sellaisille toimijoille, joilla ei ole vielä niin pitkää kokemusta tapahtumajärjestelyistä. Tänä vuonna Domessa oli yli 30 tapahtumaa, Myllynen kertoi.
Jatkuvasti kehittyvä teknologia tarjoaa mahdollisuuksia erilaisiin kokeiluihin, joihin kaupungin matkailu- ja markkinointitiimi on tarttunut.
– Joskus niissä onnistutaan, mutta joskus on myös tärkeä todeta, ettei onnistuttu. Kokeilujen kautta mennään eteenpäin ja parempiin tuloksiin. Pitää olla myös rohkea, Myllynen kannusti.
Hän myönsi, että kokeilut vaatisivat kaupunkihallinnossa byrokratian helpottamista ja joustavuuden lisäämistä.
– Korostamme myös kumppanuuksille vastuullisuutta tapahtumien järjestämisessä niin sosiaalisen, taloudellisen kuin ympäristön kannalta kestävästi.
– Räsähtely kuuluu asiaan, koska silloin tunteet ovat mukana. On hyvä merkki, kun välillä "annetaan tulla", koska silloin intohimo palaa taustalla, Myllynen muistutti.
Marko Wahlström
Kolme kumppanuutta keskustan kehittämisessä
Visit Porvoon toiminta perustuu vahvasti kumppanuuksille ja vuorovaikutuksille.
– Kaikki pohjautuu verkostoihin, sillä kukaan täällä ei voi toimia yksin, eikä yksin saada aikaiseksi mielenkiintoisia uusia asioita. Kyse on kumppanuuksista ja yhdessä tekemisestä, jossa yritykset ja yhdistykset ovat tärkeitä.
Keskustan kehittämiskumppanuudet Porvoon elävä keskusta ry:n, Vanhan Porvoon Kauppiasyhdistyksen ja Porvoon Yrittäjät ry:n ovat alkaneet tänä vuonna.
– Yhdessä kumppaneiden kanssa pidämme tänä syksynä keskustelutilaisuuden, jossa toimintamallia halutaan kehittää.
Porvoon kaupunki myy tällä hetkellä Askolan ja Myrskylän kunnille matkailun kehittämispalveluita. Visit Porvoo tekee yhteistyötä myös paikallisten oppilaitosten ja kehitysyhtiö Posintran kanssa.
– Kansallisesti teemme yhteistyötä Etelä-Suomen kaupunkiverkoston kanssa, olemme mukana Uudenmaan liiton matkailutyöryhmässä, työ- ja elinkeinoministeriön matkailufoorumissa sekä kansainvälisissä verkostoissa, jotka antavat oppimista ja tarjoavat tiedonvaihtoa.
Kaupungin kumppanuuksiin liittyy niin sparrausapua, markkinointiyhteistyötä kuin rahallista tukea.
– Rahallinen tuki on aina vastikkeellista, jolloin kaupunki myös haluaa jotakin – on se näkyvyyttä tai vastaavaa.
"Räsähtely kuuluu välillä asiaan"
Edellytys kaikelle tekemiselle ovat rohkeus ja kumppanuudet.
– Haluamme tehdä kaikkien kanssa yhdessä. Dialogi on kehittynyt vuosien aikana. Kun arvostamme toisiamme, vaikka emme olisi aina samaa mieltä, keskustelua on helpompaa käydä. Koen, että Porvoossa on hyvä keskustelukulttuuri Porvoossa päättäjien, kaupungin ja meidän toimijoiden välillä, Myllynen kiitteli.
Hän myönsi, että aina välillä myös räsähtää.
– Se kuuluu asiaan, koska silloin tunteet ovat mukana. Jos ketään eivät asiat enää kiinnosta, silloin ei myöskään ole tunteita pelissä. On hyvä merkki, kun välillä "annetaan tulla", koska silloin intohimo palaa taustalla.
Porvoossa ensimmäistä kertaa järjestettävä citykonferenssi kokosi yhteensä noin 160 keskustakehittämisen asiantuntijaa ja toimijaa Porvooseen eri puolilta Suomea. Konferenssi päättyi tänään puoliltapäivin yhteiseen taidekävelyyn.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot