Viikon kysymys
A-
A+
Stefan Borg etsii yritykselleen energistä ja nuorta jatkajaa, joka osaa kuunnella asiakasta herkällä korvalla.
Merja Forsman
PORVOO-SIPOO Porvoossa ja Sipoossa hautaustoimistoa pyörittänyt Stefan Borg on valmis siirtämään elämäntyönsä uusiin luotettaviin käsiin. Takana on 43-vuotinen ura yrittäjänä.
– On minun vuoroni alkaa elää ja siirtyä nauttimaan vapaudesta, 63 vuotta täyttänyt yrittäjä kertoo.
Stefan toivoisi löytävänsä yritykselle uuden ja energisen yrittäjän. Taustalla ei ole väliä.
– Hautaustoimiston pojat kyllä osaavat hommansa ja minä autan uuden yrittäjän mielellämme alkuun. Väestö vanhenee ja Itä-Uudenmaan asukasluvut kasvavat, joten tämä on tulevaisuudessakin hyvä bisnes, Stefan sanoo.
Sähkötekniikan opiskelijasta liikekumppaniksi
Hautauspalvelu P. Borg sai alkunsa vuonna 1982, kun Stefanin isä Paul Borg sai idean perustaa lämminhenkistä ja kokonaisvaltaista hautauspalveluja tarjoavan yrityksen ja pyysi poikaansa liikekumppaniksi.
– Olin 20-vuotias sähkötekniikan opiskelija, mutta sanoin isälleni, että ilman muuta lähden. Ala kuulosti jännältä, Stefan kertoo.
Aluksi hän auttoi isäänsä lähinnä viikonloppuisin, mutta kun liiketoiminta kasvoi, tehtävät vetivät mennessään. Pian myös äiti ja siskot tulivat mukaan toimintaan koulun penkin kautta.
– He opiskelivat kukkasidontaa, ja perustimme Sipoon-pisteelle kukkapalvelun, Stefan kertoo.
Hautausalalla työskentely on muuttanut Stefan Borgin suhtautumista kuolemaan. – Olemme täällä vain loppuelämämme ja kuolema tulee, jos on tullakseen. Olen alkanut ajatella, että kaikella on aikansa. Pelko on vaihtunut kunnioitukseksi.
Merja Forsman
Asiakkailla on monta valintaa tehtävänä
Työ hautauspalvelussa on Stefanin mukaan ollut antoisaa ja monipuolista. Suurin osa asiakkaista haluaa tulla paikan päälle sopimaan asioista.
– Juuri äsken sain puhelun, jossa asiakas kertoi omaisensa kuolleen ja kysyi, mitä seuraavaksi teemme. Suurin osa asiakkaistamme on ensimmäistä kertaa näiden asioiden äärellä, Stefan kertoo.
Asiakkaalla on valittavanaan tuhkauksen ja arkkuhautauksen lisäksi kaikenlaista kuljetuksesta, muistomerkkeihin, kukkiin ja kuljetuksiin.
– Meidän tehtävänämme on auttaa. Jokaiset hautajaiset rakennetaan omaisten kanssa yhdessä. Ala on yhä hyvin vanhoillinen. Netti on hyvä paikka jakaa perustietoa, mutta henkilökohtainen kontakti on yhä se tärkein osa palvelua.
Liikekumppanit Stefan ja Paul Borg Sipoon-konttorin edessä. Perheyrityksen pyörittäminen on ollut Stefanista mieluisaa.
Merja Forsman
Kuuntelu tärkein ominaisuus
Hautauspalvelun asiakaspalvelijan tärkein ominaisuus on kuunteleminen.
– Tässä työssä pitää oppia lukemaan ihmisiä ja kuuntelemaan heitä. Pitää osata aistia, millaisessa surutilassa asiakas on. Sanavalinnoilla on merkitystä, Stefan kertoo.
Vaikka hautauspalvelussa tehdään myyntityötä, perinteisin myyntikeinoin sitä ei voi tehdä.
– Ei missään nimessä saa hyödyntää asiakkaan surua ja johdatella. Kun hain tänne aikoinaan lisää myyjiä, jotkut sanoivat, että he pystyvät myymään mitä vain. Tämä työ ei henkselinpaukuttelijoille sovi. Me kuuntelemme asiakkaita ja esittelemme tuotteita. Olemme puheenjohtajia, jotka ohjaavat keskustelua.
Työssä kohtaa paljon surua, ja sitä pitää osata käsitellä. Jokaisella asiakkaalla on oma tapansa surra. Toiset pystyvät hoitamaan ensin viralliset järjestelyt ja surevat vasta sitten. Toiset ovat asioimassa suuren surun keskellä.
Vaikka työssä pitää huolehtia omista rajoista ja jaksamisesta, suru tarttuu.
– Ei kukaan meistä voi vain seistä vieressä jääkalikkana, kyllä omaisten surun näkeminen on raskasta, ja usein pitää vähän pyyhkäistä hikipisaroita silmäkulmasta. Olen asiakkaille tuki, turva ja olkapää, jota varten saa itkeä. Näen sen kuitenkin niin, että minun pitää pysyä kasassa asiakkaita varten. Surun kohdatessa monta kertaa tärkeintä on se, että on itse hiljaa ja antaa toisen puhua ja purkaa tunteitaan.
Hautaustoimiston asiakkailla on monta valintaa tehtävänä. – Me kuuntelemme asiakkaita ja esittelemme tuotteita. Olemme puheenjohtajia, jotka kuuntelevat ja ohjaavat keskustelua, Stefan sanoo.
Merja Forsman
Väärä ruumis arkussa?
Uransa alkuvaiheessa Stefan oli mukana tuomassa erästä vainajaa arkussa Suomeen. Kun arkun kansi avattiin, vainajan äiti sanoi: ”Tämä ei ole meidän poikamme”.
– Silloin minulta jäi sydämenisku välistä, Stefan muistelee.
Vainaja oli vuosien mittaan muuttunut siloposkisesta rippipojasta parrakkaaksi mieheksi, eikä siksi ollut enää tunnistettava. Ruumis oli oikea.
Uransa suurimmaksi mokaksi Stefan kuitenkin kutsuu sitä, ettei hän kuunnellut isäänsä, kun siihen oli vielä mahdollisuus.
– Kun isäni kuoli syliini rakennustyömaalla, minulla ei ollut enää isää, jolta kysyä. Se oli hirveää. Kun vanhempi ihminen haluaa kertoa, meidän nuorempien tehtävänä on vaieta ja kuunnella, Stefan sanoo.
Sama pätee läheisten kuuntelemiseen heidän toiveistaan siitä, miten he haluavat tulla haudatuksi. Harmillisen usein hautauspalvelun asiakkaat eivät tiedä, millaista hautaamista vainaja toivoi.
– Kohdatkaa omaisianne ja kysykää heiltä heidän toiveistaan. Täyttäkää myös hautaustestamentti omista toiveistanne, Stefan vinkkaa.
Uudelle yrittäjälle valmis paketti ja neuvoja kaupan päälle
Stefanin on tullut nyt aika siirtyä eläkkeelle.
– Autan mielelläni uutta yrittäjää alkuun. Kerron, mitä olemme tehneet ja miksi ja sitten päästän uuden yrittäjän tekemään omia päätöksiään. Uudelle omistajalle siirtyy kaksi työntekijää, kaksi toimipistettä, varastot ja tarvikkeet ja asiakaskuntaa 30–40 vuoden ajalta, Stefan sanoo.
– Kun meille tulee asiakkaita kiittämään sydämestään siitä, miten hoidimme hänen omaisensa hautajaiset, tiedämme, että teimme jotain oikein. Se tuntuu hyvältä. Toivon, että uusi yrittäjä jatkaisi samalla sydämellisellä tavalla hautauspalvelu P. Borgin pyörittämistä.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot