Viikon kysymys
A-
A+
Kuvituskuva.
Mika Laine
PORVOO Porvoon kulttuuripalvelut tuottaa moninaista ohjelmaa monelle kohderyhmälle. Syksy tulee olemaan täynnä uusia elämyksiä kuin myös tunnettuja konsepteja.
Syyskuussa Taidetehtaalla avautuva Lasten Taidehalli kutsuu lapsiperheet taiteilijaleikkiin ja oivaltamaan kuvataiteen maailmaa. Tilassa voi kokeilla, ihmetellä ja inspiroitua yhdessä. Varhaiskasvatuksen ryhmät pääsevät taidepedagogin johdolla tutustumaan kuvataiteeseen ohjatuilla kierroksilla. Lisäksi Lasten Taidehalli tarjoaa värikylpyjä ja taidekasvattaja Liini Laes johdattaa perheet taiteilijaleikin tehtävien pariin. Lasten Taidehalli on avoinna Porvoon Taidehallissa 12.9.–31.12.2025.
Luova lauantaipaja -sarja jatkuu 6.9. Taidetehtaan Studiossa. Luovissa lauantaipajoissa taide koetaan yhdessä. Ensimmäisessä pajassa teemme marionettikoiran. Kulttuuripalvelut järjestää myös syyslomalla paperilyhtypajan ja elokuvanäytöksiä BioRexissä.
Taidetehtaalla nähdään tänä syksynä kolme Kulttuuripolku-esitystä: 9.-luokkalaisille suunnattu Avantin Paleface ja harput -konsertti, josta järjestetään myös avoin iltakonsertti 19.9. klo 19, sekä varhaiskasvatuksen ryhmille Elämän kukka (4.11.) ja Race Horse Companyn Karlos Karvanaama ja erikoisten eläinten hullunkurinen sirkus (2.12.). Lisäksi 4.-luokkalaiset pääsevät Kulttuuritalo Grandissa nykysirkusryhmä Hands Some Feetin Colorsphere-esityksen pariin.
Esitykset ovat kouluille ja varhaiskasvatukselle maksuttomia, mutta osaan myydään lippuja myös lapsiperheille.
SKAPA-hanke tuo taidetta lasten ja nuorten arkeen
SKAPA Porvoo-Sipoo-hanke vie tänä syksynä jälleen taideopetusta päiväkoteihin ja alakouluihin sekä nyt myös kohdennetun nuorisotyön piirissä oleville nuorille Porvoossa.
Lapset saavat mahdollisuuden tutustua eri taidemuotoihin päiväkoti- ja koulupäivän aikana. SKAPA-taidekasvattajat tuovat mukanaan teatteria, sanataidetta, kuvataidetta, musiikkia, luovaa liikettä, arkkitehtuuria, keramiikkaa ja sirkusta ja innostavat lapsia taiteen pariin.
SKAPA-toimintaa viedään tänä syksynä myös yläkouluikäisille ja vanhemmille nuorille. Kohdennetun nuorisotyön toiminnan piirissä olevat nuoret saavat kokeilla eri taidemuotoja yhdessä nuorisopalveluiden henkilökunnan kanssa SKAPA-taidekasvattaja ohjeistuksessa. Nuorille tarjotaan mahdollisuus tutustua sirkukseen, sanataiteeseen ja keramiikkaan.
Soivan Taidehallin konserttikirjo vie musiikin ystävät uusiin sfääreihin
Soiva Taidehalli –konserttisarjassa on syksyllä kuultavissa monipuolisia musiikkielämyksiä. 13.9. Kotve-kollektiivi venyttää jousisoittimien rajoja kokeellisilla soittotekniikoilla luoden mielenkiintoisia äänenvärejä täysin akustisesti.
25.10. pianistit Tiina Karakorpi ja Eemil Holmström esittävät klassista musiikkia soittaen pianoa nelikätisesti. Konsertissa kuullaan Franz Lisztin, Claude Debussyn ja Igor Stravinskyn teoksia.
Konserttisarjan viimeinen konsertti kuullaan 15.11., kun Kamus Quartet esiintyy. Vahvalla ja persoonallisella soitollaan hurmaava kvartetti tunnetaan monipuolisesta ohjelmasuunnittelusta, ennakkoluulottomasta asenteesta sekä laajasta tyylikirjostaan.
Liput Soiva Taidehalli -konsertteihin voi ostaa ennakkoon Porvoon kaupungin verkkokaupasta: Lipunmyynti – Porvoon kaupunki
Seniorikulttuuri tarjoaa syksyllä musiikkia, nostalgiaa ja diskofiilistä
17.9. Taidetehtaalla muistellaan Lasse Mårtensonia Sofia Finnilä Quartetin konsertissa, jossa kuullaan sekä tuttuja klassikoita kuten Laiskotellen ja Myrskyluodon Maija, että harvinaisempia helmiä.
5.10. Kulttuuritalo Grandissa juhlistetaan Ami Aspelundin 50-vuotista taiteilijauraa näyttävässä Da Capo -konsertissa, joka vie yleisön läpi hänen monipuolisen uransa.
Taidetehtaalla tanssitaan senioridiskossa 28.10., kun DJ Börje soittaa 60–80-lukujen diskomusiikin klassikoita aidoilta vinyyleiltä. Tapahtuma on maksuton ja luvassa on nostalginen ilta tanssin ja yhteisen fiiliksen parissa.
19.11. Taidetehtaalla nähdään yhden naisen musikaali, jossa Tiina Wickström tulkitsee ruotsalaistähden Zarah Leanderin elämää. Pianisti Janne Viitaniemen säestämässä esityksessä kuullaan 30-luvun tunnettuja slagereita.
Runebergin kodissa musiikkia ja valokuvataidetta
Runebergin koti juhlistaa Fredrika Runebergia 6.9. järjestettävällä konsertilla Naisen pää ja syksyn ajan Runebergin kodissa on nähtävissä porvoolaissyntyisen Niclas Wariuksen teossarja Muistikuvia. Näyttely jatkuu 2.11.2025 saakka.
Galleria Vanha Kappalaisentalon ja Porvoon Taidehallin näyttelyt
Galleria Vanha Kappalaisentalon ja Porvoon Taidehallin loppuvuoden näyttelyissä on nähtävillä nykytaidetta monessa eri muodossa. Molempiin on vapaa pääsy.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot