Viikon kysymys
A-
A+
Carl Oscar Malmia pidetään suomalaisen viittomakielen isänä.
Carl Oscar Malm
PORVOO Kuuro Carl Oscar Malm perusti Suomen ensimmäisen kuurojenkoulun Porvooseen 180 vuotta sitten eli lokakuussa 1846. Tänä vuonna on lisäksi tullut kuluneeksi 200 vuotta Malmin syntymästä. Juhlavuosien kunniaksi on avautunut "Oikeus oppia – Malmin kuurojenkoulu Porvoossa" -näyttely J.L. Runebergin kodissa.
Carl Oscar Malmin koulu oli maamme ensimmäinen, jossa opetusta sai viittomakielellä. Hänen ihanteenaan oli viittomakielinen, monipuolisen sivistyksen saanut kuuro. Malmia pidetään suomalaisen viittomakielen isänä. Koulun perustaminen synnytti Suomen viittomakielisen yhteisön.
Oikeus oppia -näyttely kertoo Carl Oscar Malmin elämän alkuvaiheista ja koulunkäynnistä, Porvoon kuurojenkoulun perustamisesta sekä sen toiminnasta ja oppilaista. Lisäksi näyttely tutustuttaa kävijät Malmin perheeseen ja hänen porvoolaiseen tuttavapiiriinsä, johon kuului muun muassa pariskunta Johan Ludvig ja Fredrika Runeberg.
Viittomakielisen tuotantotalo Ursa Minorin lyhytelokuva johdattaa Carl Oscar Malmin ja kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin välisiin keskusteluihin, jotka tapahtuivat kirjoittamalla keskustelulapuille.
Näyttely syntyi yhteistyönä
Näyttely on syntynyt Kuurojen museon, Työväenmuseo Werstaan ja Porvoon museon yhteistyönä. Näyttelyä on tukenut Porvoon kaupungin kulttuuripalvelut.
– J.L. Runebergin koti on hieno paikka kertoa Carl Oscar Malmin ja hänen koulunsa tarinaa, olivathan Runebergit kouluhankkeen tukijoita ja osa sitä seurapiiriä, jossa Carl Oskar liikkui, näyttelyn käsikirjoittaja ja Kuurojen museon tutkija Sirpa Varis toteaa.
Näyttelykielinä ovat suomi, ruotsi ja englanti sekä suomalainen ja suomenruotsalainen viittomakieli. J.L. Runebergin kodin jälkeen näyttely asetetaan esille Työväenmuseo Werstaalle 18.5.–8.8.2027.
– Museoiden välinen yhteistyö on sekä laajentanut ymmärrystämme Carl Oscar Malmin elämänpiiristä että avannut viittomakielisen yhteisön näkökulmia historiaan, Porvoon museon näyttelytuottaja Iina Wahlström täydentää.
Malmin kuurojenkoulu aloitti Porvoossa Kankurinkujalla.
John Granlund, Porvoon museo
Yleisöohjelmaa J.L. Runebergin kodissa
Näyttelyn yhteydessä järjestetään syksyn aikana myös viittomakieliseen kulttuuriin ja kuurojen historiaan liittyvää oheisohjelmaa.
Lauantaina 24.10. kello 14 postdoc-tutkija Maija Koivisto Helsingin yliopistosta esitelmöi otsikolla ”Rakkautta ja vastarintaa: kuurojen väliset avioliitot ja eugeniikka 1800-luvun lopulta 1900-luvun puoliväliin”. Esityksen kieli on suomalainen viittomakieli, ja sitä tulkataan puhutulle suomelle.
Lauantaina 21.11. kello 16 Runebergin kodissa nähdään Teatteri Totin viitottu teatteriesitys ”Carl Oscar Malmin sokeriserkku tervehtii!” Vuorovaikutteisessa esityksessä C.O. Malmin ”sokeriserkku” saapuu juhlistamaan kuuluisan sukulaisensa 200-vuotisjuhlavuotta. Esitys esitetään suomalaisella viittomakielellä, ja tulkataan puheelle suomeksi.
Lauantaina 5.12. kello 10.30–12.30 museon piharakennuksessa voi osallistua kuvataiteilija ja kuvataidekasvattaja Petra Strengin ohjaamaan kuvalliseen työpajaan ”Musteella viestien”. Carl Oscar Malmin ja J.L. Runebergin yhteydenpidosta inspiroitunut työpaja kutsuu kokeilemaan, millaisia viestejä voi välittää kuvin. Työpaja kieli on puhuttu suomi, mutta auttavasti voidaan käyttää myös puhuttua ruotsia.
Keskustelutilaisuuteen, teatteriesitykseen ja kuvalliseen työpajaan voi osallistua museolipun hinnalla. Liput ovat ennakkomyynnissä Porvoon kaupungin verkkokaupassa.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot