Viikon kysymys
A-
A+
Porvoon Kamerakerhon hallituksen puheenjohtaja Christian Olenius (vas.) ja varapuheenjohtaja Mikko Ojaniemi (oik.) ovat tyytyväisiä ensimmäisen valokuvanäyttelyn muodostamaan kokonaisuuteen. Rivijäsen Jani Pyrhönen iloitsee valokuvausseuran tarjoamasta annista.
Marko Wahlström
PORVOO, HAIKKOO Viime maaliskuussa toimintansa aloittanut valokuvausseura Porvoon Kamerakerho (PoKa) avasi historiansa ensimmäisen julkisen valokuvanäyttelyn, jonka teemana on "Albert Edelfeltin jalanjäljillä”.
– Näyttelyssä on esillä 34 valokuvaa 15 eri kuvaajalta. Tunne oli jännittävä, kun näyttely saatiin kokoon, puheenjohtaja Christian Olenius kertoo.
Lähes kaikki näyttelykuvat ovat myös myynnissä, joten työt saattavat päättyä kotien seinille.
– Se on ehkä uusi elementti amatööriharrastajille. Siksi halusimme tuoda tämän ulottuvuuden mukaan, Olenius jatkaa.
Näyttelykuvaajat ovat Barbro Bergman-Robertz, Mikael Laaksonen, Niko Laurila, Pilvi Lassila, Maarit Lehto, Joni Lepänluoma, Pieta Luukkonen, Helena Mughal, Mikko Ojaniemi, Christian Olenius, Jukka Pinonummi, Jani Pyrhönen, Elena Sitnikova, Gugi Väänänen ja Wilhelmina Väätäinen.
Lisäksi galleriatilassa on esillä viisi kerhon tuoreessa kuukausikilpailussa menestynyttä valokuvaa, joiden kuvaajat ovat Johannes Korpijaakko, Mikael Laaksonen, Joni Lepänluoma ja Jukka Pinonummi.
Porvoon Kamerakerhon hallituksen varapuheenjohtaja Mikko Ojaniemi asettelee Jukka Pinonummen teosta paikoilleen. Kerhon rivijäsen Jani Pyrhönen (vas.) ja hallituksen puheenjohtaja Christian Olenius seuraavat vierellä.
Marko Wahlström
– Valokuvanäyttelyn kokoaminen yli 70 tarjotun kuvan joukosta oli äärimmäisen vaikea, galleristi Hanna Kaarina Syrjäläinen luonnehtii Albert Edelfeltin ateljeemuseon henkilökunnan työtä.
Marko Wahlström
Galleristi Hanna Kaarina Syrjäjäinen on vaikuttunut Christian Oleniuksen "Kesä ja meri" -teoksesta. – Maalauksellisessa valokuvassa valon käyttö on samanlaista kuin Albert Edelfeltin teoksissa, hän sanoo.
Marko Wahlström
Näyttelyyn tarjottiin 73 valokuvaa
Yhteisnäyttely on esillä Albert Edefeltin ateljeemuseon Villa Albertin valoisassa alakerrassa.
Näyttelyyn tarjottiin yhteensä 73 valokuvaa. Teokset jurytti Albert Edelfeltin ateljeemuseon henkilökunta.
– Tehtävä oli äärimmäisen vaikea, sillä teokset olivat todella korkeatasoisia. Meidän tuli miettiä, että valittavissa kuvissa on jonkinlainen yhteys Albert Edelfeltiin, galleristi Hanna Kaarina Syrjäläinen kertoo.
Kuvataiteilija Albert Edelfelt (1854–1905) maalasi yhteensä 1 200 teosta, joista yksistään Haikkoossa syntyi 220 teosta. Edelfelt tunnetaan erityisesti hienoista muotokuvistaan ja maisemamaalauksistaan, joissa näkyy Porvoon seutu ja saariston valo.
– Kamerakerhon näyttely on ensimmäinen alakertamme näyttelytilassa, joka valmistui jo taloa rakennettaessa vuonna 2019. Käytössä tila ei ole vielä ollut, Syrjäläinen kertoo.
Albert Edefeltin ateljeemuseon ja Porvoon Kamerakerhon yhteistyölle on odotettavissa jatkoa ensi vuonna.
– Näyttelypaikka ruokkii myös katsojan kiinnostusta Albert Edelfeltin kuvataiteeseen paikoissa, joissa hän maalasi, Syrjäläinen muistuttaa.
Porvoon Kamerakerhon ensimmäinen yhteisnäyttely on samalla Albert Edelfeltin ateljeemuseon Villa Albertin alakerran galleriatilan esikoisnäyttely. – Tämä valmis tila odotti sopivaa hetkeä, ja nyt se tuli käyttöön, galleristi Hanna Kaarina Syrjäläinen iloitsee. Taustalla kerhon varapuheenjohtaja Mikko Ojaniemi.
Marko Wahlström
Valokuvanäyttelyssä vieraileva yleisö saa myös äänestää oma suosikkiteostaan. Samalla voi antaa nimettömästi palautetta näyttelystä.
Marko Wahlström
Kamerakerhon jäsenmäärä kasvanut 60:een
Tuore kamerakerho järjesti maaliskuussa kaikille valokuvauksesta kiinnostuneille harrastajille tiedotustiedotustilaisuuden. Paikalla oli 50–60 ihmistä.
– Toiminta on ollut alusta asti vakuuttavaa. Huomaa, että asiaa oli pohjustettu hyvin, kerhon rivijäsen Jani Pyrhönen kertoo.
Kerho kasvoi suunniteltua nopeammin, sillä tavoitteeksi asetettu 25 jäsenen raja ensimmäisen toimintavuoden aikana täyttyi nopeasti.
– Ensimmäisen viikon aikana tuli jo 30 jäsentä. Tällä hetkellä kerhoon on liittynyt 60 jäsentä, Christian Olenius iloitsee suosiosta.
Porvoon Kamerakerho on täysin suomenkielinen valokuvausseura.
– Kerholle on ollut selkeä tarve, varapuheenjohtaja Mikko Ojaniemi sanoo.
"Edelfeltin kissa" on nimeltään Jukka Pinonummen suurikokoinen vedos. Vierellä harmonisesti aseteltuna kuuden valokuvan kokonaisuus eri kuvaajilta.
Marko Wahlström
"Kuvakilpailut pitävät yllä motivaatiota"
Puheenjohtajan mukaan uudessa kerhossa jäseniä kiehtoo säännölliset ja teemoitetut kuvakilpailut.
– Eräs jäsen kommentoi, että ne pitävät omaa kuvausmotivaatiota yllä ja inspiroivat tekemään asioita ehkä vähän uudella tavalla.
Olenius muistuttaa myös, että valokuvauksen kerhotoiminta tarjoaa myös sosiaalisen ulottuvuuden harrastamiseen.
– Junioriharrastajat saavat kokeneemmilta oppia. Yhteisöllisyys tuo lisäkannustusta kuvaamiseen, joka muuten voi olla yksinäistä puuhaa.
Ojaniemi korostaa, että palautteen saaminen omista kuvista kehittää harrastajaa kuvaajana.
– Toki taiteellinen näkemys on jokaisella oma. Palautteen antajan sen sijaan on helpompi tarttua tekniseen osaamiseen.
Porvoolaiskerhossa on sekä järjestelmäkameralla että älypuhelimella valokuvaavia harrastajia.
– Kaikilla välineillä, joilla kuvia saa aikaiseksi, kuvaavat ovat tervetulleita mukaan toimintaamme, Olenius jatkaa.
"Haikkooseen purjehtien" on nimennyt Wilhelmina Väätäinen teoksensa, jonka vierelle on ripustettu symmetrisesti eri kuvaajien neljä muuta näyttelykuvaa.
Marko Wahlström
Yhteisnäyttelyn yhteydessä on esillä myös Porvoon Kamerakerhon viimeisimmän kuukausikilpailun voittajateokset.
Marko Wahlström
Valokuvausseura siirsi kerhoillat kulttuuritalo Grandiin
Kerhotoiminta alkoi Magnusborgin seuratalolla.
– Meillä on ollut koulutusluentoja minimalismista (valokuvaaja Tero Marin) ja makrokuvauksesta (valokuvaaja Kari Vahtolammi), Christian Olenius kertoo.
Nyt noin kerran kuukaudessa pidettävät kerhoillat on siirretty kulttuuritalo Grandiin.
– Niiden yhteydessä pidämme kuukausikilpailut, Olenius jatkaa.
Porvoon Kamerakerho on Suomen Kameraseurojen Liiton jäsenseura, mikä mahdollistaa kerhon jäsenille osallistumisen kansallisiin ja kansainvälisiin valokuvakilpailuihin ja -näyttelyihin.
//Juttua korjattu 9.9.2025 kello 12.13: Joni Lepänluoman nimi korjattu juttuun.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot