Viikon kysymys
A-
A+
Kahden vuoden aikana kirjan toimitusryhmä, Esko Porala, Rainer Montonen ja Seppo Mannonen, on perehtynyt huolellisesti arkistomateriaaliin: kokouspöytäkirjoihin, toimintakertomuksiin ja laajoihin leikekirjakokoelmiin.
Merja Forsman
PORVOO Mitä jos joutuisit lähtemään kodistasi niin nopeasti, ettet ehtisi ottaa kaikkia tavaroitasi tai kotieläimiäsikään mukaan? Joutuisit etsimään uuden kotiseudun, ja kun sen löytäisit, kohtaisit rasismia?
Talvisodan ja jatkosodan aikaan yli 400 000 suomalaista joutui jättämään kotiseutunsa. Merkittävältä kalastus- ja merenkulkupaikkakunnalta, Koivistosta, lähdettiin ensin vuonna 1940 ja sitten uudelleen vuonna 1944. Kaikkiaan noin 7 000 koivistolaista evakuoitiin ympäri Suomea, ja Porvoon seudusta tuli yksi keskeisistä asutuspaikoista.
Yhteisen kokemuksen jakaneet koivistolaiset järjestäytyivät yhdistyksiksi. Myös Porvooseen perustettiin oma Porvoon Seudun Koivistolaiset ry.
"Mielenkiintoinen matka lapsuuden muistoihin"
Kuninkaanportin Shellin kokoushuoneessa on iloinen tunnelma. Esko Porala, Rainer Montonen ja Seppo Mannonen vaihtavat vilkkaasti kuulumisia tai ”haastelevat”, kuten karjalaisilla on tapana sanoa.
Kolmikon tarkoituksena on kertoa Itäväylälle työstämästään uudesta Leikekirjojen kertomaa -kirjasta.
Kirja kertoo Porvoon Seudun Koivistolaiset -yhdistyksen 50-vuotisesta historiasta, kokouksista, juhlista ja matkoista. Idean kirjaan sai Montonen, kirjoittajaksi pyydettiin Poralaa.
– Kun minua pyydettiin sen kirjoittajaksi, totesin että tuollaiseen en lähde. Vaimo sanoi, ettei minulla ole muuta työtä kuin golf, joten ota siitä itsellesi talveksi hyvää tekemistä, Porala nauraa.
Alkoi reilun kahden vuoden projekti, jonka aikana Porala, Montonen ja Mannonen tapasivat lukemattomia kertoja ja kävivät valtavat määrät aineistoa läpi.
Lopulta syntyi yli 300-sivuinen kirja, ja uusi ystävyys.
– Siitä tuli mielenkiintoinen matka lapsuuden muistoihin. Samalla sain kaksi uutta hyvää ystävää, Porala viittoo viereensä.
– Toivottavasti kirja herättää positiivisia ajatuksia meidän jäsenistössä, Montonen sanoo.
Työn yhteydessä digitoitiin lähes 900 valokuvaa, joista noin puolet on valikoitu rikastuttamaan kirjan kertomaa.
Merja Forsman
"Minulla on sieltä hyviä muistoja!"
Montonen lähti Koivistosta ensimmäisen kerran viisikuisena nyyttinä äitinsä kainalossa. Oli vuosi 1939, kun junan härkävaunu vei perheen Oriveden aseman kautta Kuhmoisiin. Kolme vuotta myöhemmin kotiseuturakkaus palautti perheen Koivistoon.
– Minulla on sieltä hyviä muistoja! Muistan viiden kilometrin pituisen hiekkarannan ja laivat, jotka tulivat hakemaan pölkkyjä. Laivaanhan piti päästä, joten kiipesimme serkkuni kanssa laiturilta paattiin, Montonen nauraa.
Alkukesästä 1944 Montonen istui kyläkaupan kivirapuilla karamellia syöden ja katsoi, kun venäläisten lentokoneet lensivät Suomeen. Seuraavana kesänä tuli toinen lähtö.
– Sinne jäivät monet tavarat. Kotieläimistä vain lehmä lähti mukaan, siat ja kanat läksivät metsään, kun koivistolaiset avasivat karsinoiden ovet, Montonen kertoo.
Perhe muutti Kiskoon, kunnes löysi sopivan maatilan Porvoon Epoosta vuonna 1949.
– Paikka oli keskellä korpea, eikä naapuria näkynyt. Isä pyöräili aamulla töihin 10 kilometriä ja tuli illalla kotiin. Vastasin jo 13-vuotiaana maatöistä. Rannikkoruotsalaisella seudulla ei juuri suomea puhuttu. Koulumatkani oli seitsemän kilometriä, ja se piti tehdä porukassa, koska välillä tuli nyrkkiä ja oli ruotsalaisten kanssa pientä riitaa, Montonen muistelee.
Kun teini-iässä nuori mies kävi seurantalolla katsomassa tyttöjä, alkoi ystävyys kylän suomenruotsalaistenkin kanssa.
Myös Porala muistaa, miten vaikeaa karjalaisen oli sopeutua uudelle asuinalueelle.
– Asuimme monen muun Karjalasta saapuneen kanssa Vanhan Veckjärventien tienoilla ja kotimatka piti oikoa metsän kautta kahinoiden takia. Lopulta jalkapalloharrastus yhdisti meidät.
– Mehän olimme niitä evakkoja. Vanhemmistahan se epäluulo oli lähtöisin. Piti unohtaa ”miet” ja ”siet” ja murre, sitten pärjättiin hyvin, Montonen sanoo.
Kirjan on toimittanut Olli Itkonen.
Merja Forsman
Kotitalo tarkastettiin pommien varalta
Monen muun karjalaisen tavoin Mannonen muutti vuonna 1943 hetkeksi takaisin kotiseudulleen. Koti oli kumma kyllä edelleen lähes entisellään, mutta oven päällä oli kyltti.
– Siinä luki, että taloa ei ole tarkastettu, sisään ei saa mennä, Mannonen kertoo.
Vasta kun sotilas oli ikkunasta sisään astuen tarkistanut huolellisesti hellaa ja savupiippua myöten, ettei talossa ole pommeja, Hän teki jopa tulet hellaan. Perhe pääsi asuttamaan kotiaan vasta seuraavana päivänä.
Vuoden päästä tuli uusi lähtö, ja muutamaa vuotta myöhemmin perhe löysi uuden kodin Bergstan kartanon mailta Suomenkylästä.
Monien koivistolaisten tavoin Mannosen sukulaiset jatkoivat kalastusammattiaan rannikkokaupungeissa, mutta Mannosen perhe alkoi viljellä maata.
Aika ajoin Mannonen matkusti Porvoon Seudun Koivistolaiset ry:n mukana ympäri Suomea. Reissuja tehtiin myös Koivistoon.
– Yhdistyksen ensimmäisellä virallisella reissulla vuonna 1992 pääsin käymään lapsuuskodissani. Talosta oli jäljellä kivijalan lisäksi vain alin laho hirsi. Hirsitalot on helppo purkaa ja käyttää uudestaan, Mannonen kertoo.
Koivisto oli usean vuosikymmenen ajan sotilasalueena, jolle pääsi vain salaa.
– Annoimme ruplia taksikuskeille, jotka ajoivat meidät alueelle Ladoillaan. Tuntui ikävältä mennä vanhoille kotiseuduille, kun kodeista oli jäljellä vain kivijalat, Montonen sanoo.
Myös kotikylän kaupasta olivat jäljellä vain kiviraput, joilla Montonen oli pienenä istunut syömässä karamellia.
– Meillä oli enemmän onnea: Talot olivat paikoillaan ja omenapuutkin. Talon asukkaat päästivät sisälle katsomaan ja olivat hyvin ystävällisiä, Porala kertoo.
Vuonna 2019 yhdistys teki viimeisen retken Koivistoon.
– Saimme jättää vielä jäähyväiset, Montonen sanoo.
Porvoon seudulla asuvia koivistolaisia kutsuttiin perustamaan yhdistystä ravintola Camenaan Piispankadulle 25.9.1978.
Merja Forsman
Koreita kattauksia ja kyykkä, josta Kekkonenkin innostui
Haastelusta ei meinaa loppua tulla, kun kolmikko pääsee vauhtiin. Miehet kertovat, että kirjan tekeminen oli kova mutta mieluisa urakka.
– Rainer laittoi pöydän aina koreaksi. Tarjolla oli suolaista ja makeaa, Porala kertoo.
Pöydän koreaksi laittaminen on kuulunut myös yhdistyksen kokouksiin, jotka ovat isossa roolissa Leikekirjojen kertomaa -kirjaa.
Kokoukset alkoivat koivistolaisella laululla ja jatkuivat usein pitkälle iltaan.
Kokouksiin kutsuttiin johtokunta ja varajäsenetkin, ja niitä pidettiin vuorotellen kunkin johtokunnan jäsenen kotona.
– Meillä oli kova kisa, kuka laittaa pöydän koreimmaksi. Puheenjohtajana toiminut Risto-enoni sanoi aina, että ”pietään kokous nopeesti, jotta päästään kohville ja haastamaan”, Montonen sanoo.
Oman tilan kirjassa saa kyykkä, monisatavuotinen karjalainen perinne.
– Kyykkä otettiin niin tosissaan, että lajia harjoiteltiin kolmekin kertaa viikossa, Porala sanoo.
Pesäpalloa muistuttavasta kyykästä innostui myös Urho Kekkonen, joka oli lenkillään törmännyt lajiin ja kysynyt, ”saaks miekin kokeilla”.
Tarinan mukaan itsenäisyyspäivän aattona Kekkonen oli halunnut mukaan peliin, ja presidentin adjutantti oli hoputellut, mutta Kekkonen oli sanonut, että vasta kun kisa on ohi. Pelistä tulee vahva käsi, jolla sitten kätellä vieraita.
Kirjassa on valokuvia myös koivistolaisten tapaamisista 2000-luvulta.
Merja Forsman
Kirja julkistetaan 29.7.
Leikekirjojen kertomaa -kirjan julkistamistilaisuus järjestetään juhlatilaisuudessa on tiistaina 29.7. Paikalle on kutsuttu kunniajäseniä, sponsoreita, mediaa ja jäsenistöä.
– Lippu ja tervetuliaismaljat nostetaan ja me kolme muskettisoturia istumme rivissä ja kerromme työstämme kirjan parissa ja vastaamme kysymyksiin, jos kenellä sellaisia on, Rainer Montonen sanoo.
» Leikekirjojen kertomaa -kirjan tiedustelut ja tilaukset: arjakheikkila@gmail.com tai p.metsovainio@gmail.com. Hinta 35 euroa + postikulut.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot