Viikon kysymys
A-
A+
Askolan kunnanjohtaja Annu Räsänen kävi kiirastorstaina onnittelemassa yrittäjäveljekset Heikki (vas.) ja Hannu Masalinia.
Marko Wahlström
ASKOLA, MONNINKYLÄ Kakkua ja kahvia. Sitä oli tarjolla Monninkylän SEO-asemalla kiirastorstaina. Kylänmiehet ja -naiset sekä naapurikunnan tutut olivat saapuneet paikalle, kun oli aihetta juhlaan.
Yrittäjäveljekset Hannu ja Heikki Masalin on palkittu huoltamo- ja liikennepalvelualojen toimialajärjestö Liikennepalvelukauppiaat ry:n kauppiaspäivillä Vuoden kauppias -palkinnolla. Henkilökohtaisesti molemmat palkittiin lisäksi kultaisella ansiomerkillä yli 30 vuoden kauppiasyrittäjyydestä.
– Mehän ollaan oltu tässä aina, he tuumaavat.
Veljekset aloittivat huoltoasemalla yläkoululaisina
Masalinien kohdalla pitääkin katsoa taustapeiliin ja peruuttaa hieman kauemmas kuin 30 vuoden taakse.
– Aloitin täällä töissä vuonna 1973 vanhemmillani. En vieraalla edes pärjäisikään, Hannu, 69, sanoo ja katsoo pikkuveljeään.
– Yläasteikäisiähän me oltiin. Tulimme tänne töihin aina koulun ja viikonloppuisin, Heikki, 67, jatkaa.
Veljekset ovat kirjaimellisesti kasvaneet huoltoasemayrittäjyyteen. Heidän isänsä Ossi Masalin avasi yhdessä vaimonsa Hilkan kanssa Monninkylän keskustaan Esson vuonna 7. maaliskuuta 1962.
– Vanhalla asemalla olin kesätöissä, Hannu sanoo.
Nykyiselle paikalleen asema siirtyi Mäntsälän ja Porvoon välisen kantatie 55:n valmistuessa vuonna 1971.
– Meidän isä sai ensimmäisen veritulpan vuonna 1973, ja siihen hän lopetti. Äiti oli kahvilan puolella ja me pyöritimme kahdestaan huoltoasemaa, Heikki kertoo.
Tuolloin maailmalla elettiin öljykriisiä ja elettiin hintasäännöstelyn polttoaineen aikaa.
– Porvoossa moni huoltoasemayrittäjä laittoi aseman kiinni, koska hinta nousi todella paljon. Meille oli silloin jonoa tankkaukseen., Hannu muistelee.
Yrittäjäveljekset Heikki, 67 (vas.) ja Hannu, 69, Masalin jatkoivat vanhempiensa Ossi ja Hilkka Masalinin maaliskuussa 1962 aloittaman huoltoaseman toimintaa. Nykyisellä paikallaan kantatie 55:n varrella paikka on toiminut vuodesta 1971.
Marko Wahlström
Tankkaajille tarjottiin ilmaisena lisäpalveluna ilmaa ja vettä
Veljekset siirtyivät kansainvälisen öljy-yhtiö Esson polttoainekauppiaista Suomalaisen Energiaosuuskunnan (SEO) alle vuonna 1995.
– Silloin kaikki sanoivat, että ette pärjää, Hannu tuumaa.
Toisin kuitenkin kävi: yli kolme vuosikymmentä on vierähtänyt.
– Täällä maalla on ihan sama, minkä jakeluyhtiön tunnus katolla on. Eivät asiakkaat tulleet Essolle tai SEO:lle, vaan Masalinille. Tankkaajille tarjottiin ilmaisena lisäpalveluna ilmaa ja vettä, Hannu kertoo.
Huoltoaseman lisäksi yrittäjäveljekset ovat ajaneet omilla säiliöautoilla polttoöljyä omakotitalojen omistajille.
– Asiakastoimituksia vähensimme jossain vaiheessa 95 prosenttia. Nyt ajamme öljyä lähinnä omaan tarpeeseen, Hannu kertoo.
Kantatie 55:n suunniteltu eritasoliittymä olisi lopullinen kuolinisku
Vuonna 2014 Hannu Masalinin tytär Silja Rantanen aloitti lounas- ja sisustuskahvilan (Cafe Silja Marie) yrittäjänä. Vuodesta 2021 hän vastannut koko aseman toiminnasta, kun isä ja setä jatkoivat polttoainejakelun hoitamista kylmäasemana.
Parhaillaan catering-yrittäjänäkin toimiva Rantanen rakentaa Helkamäen- ja Mäntsäläntien risteyksessä sijaitsevaa asuintaloa ravintolakiinteistöksi.
– Toistaiseksi hän jatkaa toimintaansa täällä, kunnes remontti on valmis, Hannu sanoo.
Tällä hetkellä asemalta voi tankata kolmesta mittarista polttoöljyä, dieseliä sekä pienmoottoribensiiniä ja muita bensiinilaatuja.
Ladattavat hybridit ja täyssähköautot valtaavat maanteitämme.
– Ala on valtavassa murroksessa, Heikki sanoo.
Masalinien iso huoli on se, jos kantatie 55:n Monninkylän risteysalue muuttuu eritasoliittymäksi.
– Silloin on tämä on Sulo Vilénin asema – tai oikeastaan pahempi: lähellä vilkasliikenteistä tietä, mutta pihalle ei tahdo päästä helposti, Hannu ja Heikki sanovat.
Masalinit työllistivät parhaimmillaan asemalla kahdeksan työntekijää. Nyt lounas- ja sisustuskahvila työllistää 4–5 henkilöä.
Monninkyläläiset Hannu (vas.) ja Heikki Masalin palkittiin Liikennepalvelukauppiaat ry:n Vuoden kauppias -tunnustuksella. He saivat myös henkilökohtaisesti kultaisen ansiomerkin. Veljekset tarjosivat Monninkylän SEO-asemalla asiakkaille kakkukahvit palkitsemisen johdosta.
Marko Wahlström
Masalinit myyvät omistamaansa polttoainetta
Kiirastorstaina 95E-bensiini maksoi asemalla 2,094 euroa litralta.
– Yllättävän iso määrä myyntikatteesta menee myyntitapahtumasta aiheutuviin kuluihin, kuten sähköön ja pankkikuluihin, Hannu Masalin sanoo.
Masalinit omistavat huoltoasemakiinteistön rakennuksineen sekä tontilla olevat maanalaiset polttoainesaäiliöt ja mittalaitteet.
– Ostamme polttoaineen Nesteeltä SEO:n neuvotteleman vuosisopimuksen mukaan. Haemme polttoaineen itse omalla säiliöautolla, Heikki kertoo.
Askolalaisveljekset kuuluvat siihen harvalukuiseen eteläsuomalaisten yksityisten polttoainekauppiaiden joukkoon, jotka myyvät omistamaansa polttoainetta. Näin on Monninkylässä toimittu jo lähes 65 vuoden ajan.
– Itäisellä Uudellamaalla meitä on enää kolme, Hannu ynnäilee tutuiksi tulleita yrittäjäkollegoita. Muut omaa polttoainetta myyvät yrittäjäasemat ovat porvoolaiset Hamarin SEO ja Emäsalon Gulf.
Renkiyrittäjä toimii yrittäjän riskillä, mutta ilman valtuuksia
Vanhan huoltoasemayrittäjän etu on siinä, että saa itse päättää, mitä tekee.
– Jos on öljy-yhtiön renki, sitä toimii yrittäjän riskillä, mutta ilman yrittäjän valtuuksia. Tässä saamme tehdä niin itse haluamme, vaikka se olisi jonkun mielestä ihan tyhmää, Heikki pohdiskelee yrittämisen kuningasajatusta.
Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kaikki yritystä koskevat päätökset syntyvät yrittäjäveljesten päissä.
– Tämä on sitä perinteistä yrittämistä, Hannu jatkaa.
Pitkänlinjan yrittäjyydessä hyvä asiakaspalvelu ja -suhde kantavat pidemmälle kuin pelkkä hinta.
– Lisäksi kannattaa luoda itselleen kattava verkosto ja panostaa asiakassuhteisiin, Hannu korostaa.
FAKTA
Liikennepalvelukauppiaat ry:n jakamat ansiomerkit
Kultaiset ansiomerkit (kauppias yli 30 vuotta):
» Pentti Saukko, Neste Hiironen
» Raakel Hynninen, Hyvinkää
» Stefan Hjorth, Fladan, Helsingby
» Pertti Mäkelä, Neste Jalasjärvi
» Tiina Eklund, St1 Pohjankuru
» Satu Ilomäki, Neste Tervajoki
» Asta Järvinen, Neste Jämsänportti
» Matti Järvinen, Neste Jämsänportti
» Arja Ikonen, Ikonen Yhtiöt
» Jyrki Meronen, Jämsä
» Lea Meronen, Jämsä
» Hannu Masalin, Monninkylän SEO
» Heikki Masalin, Monninkylän SEO
» Jussi Hildén, Neste Sysmä
Hopeiset ansiomerkit (kauppias yli 20 vuotta):
» Mika Hynninen, Neste Karvionkanava
» Pia Hynninen, Neste Karvionkanava
» Juha Relander, Neste Veikkola
» Petri Mäkeläinen, Turjanhovi, Suomussalmi
» Juha-Pekka Tolvanen, Yyterin Tolvanen Oy
Pronssiset ansiomerkit:
» Niina Haarala, Neste Nelosparkki, kauppias vuodesta 2017 lähtien (9 vuotta)
» Jussi Nenonen, Neste Ii, kauppias vuodesta 2013 lähtien (13 vuotta)
» Tommi Eklund, Neste Kuusankoski, kauppias vuodesta 2015 lähtien (11 vuotta)
» Simo Huttunen, Neste Kotka Karhula, kauppias vuodesta 2016 lähtien (10 vuotta)
» Anette Kivistö, Neste Vihti Siippoo, kauppias vuodesta 2011 lähtien (15 vuotta)
» Pentti Kivistö, Neste Vihti Siippoo, kauppias vuodesta 2011 lähtien (15 vuotta)
» Mikko Raitinpää, Suomen Huoltoasemakauppiaat ry, kauppias yli 10 vuotta
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot