Viikon kysymys
A-
A+
Hannele Luukkainen on yksi Suomen tunnetuimmista kissojen oikeuksien puolustajista. Kuvassa hänen kädessään on pannumyssy.
Merja Forsman
PORVOO – Kissojen edessä täytyy olla nöyrä, Hannele Luukkainen kujeilee ja varoittaa lyömästä päätä kotinsa pihalla olevan aitan oven yläkarmiin.
Suomen ensimmäisen ja tiettävästi ainoan kissamuseon sisällä tulijaa tuijottavat tuhannet kissansilmät. Niitä on vitriinien koriste-esineissä, koruissa, kosmetiikkapakkauksissa, mukeissa, magneeteissa, viinipulloissa ja jopa kondomipakkauksessa.
Näitä kissaesineitä Luukkainen on kerännyt koko elämänsä lapsuudestaan saakka, ostanut ympäri maailmaa ja kuolinpesistä sekä saanut lahjoituksena.
Kaikkiaan erilaisia kissaesineitä on kymmeniä tuhansia, joista vain osa on esillä aitassa. Loput odottavat kellarissa vuoroaan.
Kissamuseon perustaminen oli Luukkaisen pitkäaikainen haave. Hän oli nähnyt 1980-luvulla, että Baselissa on kissamuseo ja tajunnut, että hänelläkin olisi kotonaan koossa melkein museon verran kissaesineistöä.
Kun Helsinki täytti 450 vuotta vuonna 2000, Luukkainen teki aloitteen Kissamuseosta, mutta koska virkamiehet eivät innostuneet, hän päätti perustaa museon itse jonain päivänä. Se päivä koitti vuonna 2017, kun Luukkainen oli muuttanut Hermanninsaareen Porvooseen.
Kissamuseon avajaiset pidettiin kesäkuussa, ja juhlapuheen piti museon suojelija Sirpa Pietikäinen.
– Pietikäinen sanoi, että tulette muuttamaan itse tuohon aittaan ja museo muuttaa asuinrakennukseemme. Vielä asumme tässä päätalossa, Luukkainen nauraa.
Alkuvuosina museossa kävi bussilasteittain vierailijoita ympäri Suomen ja jopa Australiasta asti, mutta koronan jälkeen kävijämäärät ovat tasoittuneet. Nykyään museoon löytävät kaikenikäiset kissanystävät.
Noin 30 neliöisen museon takahyllyllä istuu italialaiskissoja, museon arvokkaimpia esineitä. Niiden päällä on englantilaisia kipsisiä laivakissoja, joita merimiesten vaimot asettivat aikoinaan ikkunoille.
– Jos kissa katsoi ikkunasta ulos, merimiehet olivat merillä. Jos ne katsoivat sisään, merimies oli kotonaan, Luukkainen kertoo.
Näkemistä riittää, ja jokaisen vitriinin kohdalla voisi viettää pitkiä aikoja kissoja ihmetellen. Aina löytää jotain uutta.
– Monesti kävijät huomaavat museoesineiden joukossa jotain tuttua lapsuudestaan ja miettivät, mihinhän sekin esine on mennyt, Luukkainen kertoo.
– Tämä on tällainen hyvän mielen museo.
Vaikka museo herättää sympatiaa ja muistoja, sen päällimmäisenä tarkoituksena on lisätä kävijöitten arvostusta kissoja kohtaan. Arvostusta kissat Luukkaisen mielestä ansaitsisivat monin verroin enemmän.
– Kissat ovat kiehtovia ja salaperäisiä. Vaikka koko ikänsä yrittäisi opiskella kissoja, kaikkea ei opi. Jokainen kissa on luonteeltaan erilainen, mutta jokaisessa on sama mystisyys, Luukkainen sanoo.
Hänen mukaansa koirilla on isännät ja emännät, mutta kissoilla on palvelijat, jotka ne itse valitsevat.
– Sääliksi käy niitä, joilla ei ole kosketusta kissoihin, elämä valuu tietyllä tavalla hukkaan, Luukkainen toteaa.
Kissat ovat Luukkaisen mielestä hyvin väärinymmärrettyjä eläimiä.
– Monissa maissa on järjestöjä, jotka pelastavat kodittomia koiria, vaan ei kissoja. Kissat jäävät varjoon ja niiden hätä huomaamatta. Niiden lajityypillistä tarvetta liikkua vapaasti ulkona ei myöskään ymmärretä, varsinkaan Suomessa, Luukkainen harmittelee.
Siksi Luukkainen on ollut myös mukana perustamassa Kissojen oikeudet -yhdistystä, jonka puheenjohtajana hän myös toimii. Yhdistys puolustaa nimensä mukaisesti kissojen oikeuksia ja tiedottaa niiden lajityypillisestä käyttäytymisestä ja tarpeista.
Tällä hetkellä yhdistyksen ykköstavoitteena on turvata kissojen oikeus liikkua vapaana.
–Eihän kissaa voi kahlita sisätiloihin, koska sillä on sielullisesti ja lajityypillisesti tarve liikkua, Luukkainen sanoo.
Kissat veivät politiikkaan
Kissamuseo jatkuu aitan yläkertaan. Luukkainen avaa oven huoneeseen, jonka takaseinää koristavat lukemattomat kissa-aiheiset kirjat.
– Tässä on ehkä maailman kattavin kissakirjasto, hän sanoo.
Kirjaston nurkassa olevassa arkussa on makeispaketteja kissakuvineen ja nurkassa oma hylly Karvisille.
Huoneessa on kissoilla koristettuja pannulappuja- ja myssyjä, vaatteita, pelejä, leluja ja puhelimiakin. Toisessa päässä on sohva täynnä erilaisia eläinpehmoja, mutta hetkinen, myös muita kuin kissoja?
– Olen ottanut vähän takaisin sitä, että lapsuudessani 50-luvulla ei ollut paljon pehmoja, Luukkainen hymyilee.
Kissojen grand old ladyksi tai Suomen omaksi kissanaiseksikin tituleerattu Luukkainen on kulkenut kissojen perässä koko elämänsäF. Kissat johdattivat hänet vapaaehtoiseen eläinsuojelutyöhön vuonna 1975, ja sieltä tie vei muun muassa Animalian puheenjohtajaksi ja Helsingin eläinsuojeluyhdistyksen puheenjohtajaksi.
Kissamuseo sijaitsee Luukkaisen kotitalon pihassa sijaitsevassa aitassa.
Merja Forsman
Kissat johdattivat Luukkaisen myös politiikkaan 90-luvulla.
– Vanhan metsästyslain aikana kissan sai tappaa, kun se oli yli 150 metrin päässä asutuksesta. Kissa oli täysin lainsuojaton! Keräsimme lakia vastaan yli 100 000 nimeä, mutta ymmärsin, ettei mikään muuttuisi, jos joku ei veisi asiaa eteenpäin eduskunnassa, Luukkainen kertoo.
Hän toimi kansanedustajana Vihreä liiton riveissä vuosina 1991–1995. Ja kyllä, metsästyslakiin saatiin muutos.
Luukkainen oli yksi Vihreän puolueen perustajista.
– Kaksikymmentä vuotta vierähti vihreissä ja nyt on tullut toiset kaksikymmentä vuotta täyteen Kokoomuksessa, Luukkainen sanoo.
Viime valtuustokaudella Luukkainen toimi Porvoossa varavaltuutettuna ja lupa- ja valvontalautakunnan jäsenenä sekä ylikunnallisen ympäristöterveysjaoston varapuheenjohtajana. Tällä kaudella hän hoitaa vain jälkimmäistä pestiä.
Lasagnea rakastavalle ja laiskana tunnetulle Karviselle on pyhitetty oma kulmauksensa museosta.
Merja Forsman
Kellarissa kirpputori kissojen hyväksi
Kierros aitassa on ohi. Luukkainen sulkee museon ovet, kiipeää aitan tikkaat alas ja pyytää seuraamaan kotinsa kellariin.
Valtava kellari on täynnä koon mukaan järjestettyjä vaatteita, astioita, kirjoja ja koriste-esineitä.
– Pidän täällä hyväntekeväisyyskirpputoria, jonka kaikki myyntitulot ohjataan kissoille, Luukkainen selittää.
Myytävät tavarat hän on saanut lahjoituksena, ja noin tuhannen euron jokakuinen myyntituotto ohjataan joka kuukausi uuteen kohteeseen. Lähivuosina tuotto on suunnattu usein Ukrainan kissoille.
– Lähes jokaisella ukrainalaisella on kissa tai koira, ja harvat ovat voineet ottaa lemmikkinsä mukaan. Tilanne on ikävä. Ukrainan pahimmilla sotatoimialueilla ei ole eläinlääkäreitä ja ainoa, mitä paikalliset voivat tehdä, on yrittää antaa ruokaa kodittomille eläimille, Luukkainen kertoo.
Kirpputorin tuotot käytetään usein katukissojen leikkaamiseen.
– Jos kissoja ei leikata, ongelma moninkertaistuu.
Kierros on päättynyt. Vielä on yksi tehtävä: talon kissojen tervehtiminen. Polvistun niiden eteen, mutta eipä niitä kiinnosta. Kyllä kissa on omapäinen eläin!
– Luottamus on ansaittava, Luukkainen toteaa.
Luukkainen esittelee erilaisia kissa-aiheisia vaatteita ja vaateripustimia museonsa yläkerrassa.
Merja Forsman
KISSAMUSEO
» Alexandrantie 10, 06400 Porvoo
» Kissamuseossa on vierailla kesäisin ottamalla yhteyttä sähköpostilla: cats@kissamuseo.fi
» Sisäänpääsy on maksuton
» www.kissamuseo.fi
Luukkainen pitää kotinsa kellarissa hyväntekeväisyyskirpputoria, jonka kaikki myyntitulot ohjataan kissoille. Kirpputori tuottaa noin tuhat euroa kuussa.
Merja Forsman
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot