Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Lato tuhoutui palossa Porvoon Mickelsbölessä sunnuntaina illalla.
Mika Laine
PORVOO, MICKELSBÖLE Noin 50 neliön kokoinen lato tuhoutui täysin tulipalossa Porvoossa sunnuntaina illalla. Lato oli jo ilmiliekeissä palon havaitsemishetkellä.
Hätäkeskus sai ilmoituksen palosta noin varttia vaille yhdeksän. Mickelsbölentien varrella palava lato huomattiin muutaman sadan metrin päässä pellon toisella laidalla olevasta talosta.
Tehtävälle hälytettiin toistakymmentä pelastuslaitoksen ja sopimuspalokunnan yksikköä Porvoosta ja Sipoosta.
Päivystävä palomestari Antti Virtanen Itä-Uudenmaan pelastuslaitokselta kertoi ladon olleen jo osittain romahtanut ensimmäisten yksiköiden saapuessa palopaikalle. Palo oli myös ehtinyt levitä maastoon, jota ehti palaa muutaman kymmenen neliömetrin kokoiselta alueelta.
Tulipalossa tuhoutui ainakin ladossa ollut kylvökone ja muuta irtaimistoa. Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Päivystävä palomestari Virtanen kertoi hieman ennen iltakymmentä, että palon syttymissyytä ei tiedetä.
– Olen pyytänyt paikalle poliisipartiota tutkimaan asiaa, Virtanen sanoi.
Aikaisemmin illalla seitsemän jälkeen pelastuslaitos sammutti Hinthaarassa Heponiityntien varrella syttyneen maastopalon. Maastoa ehti palaa noin 10 neliömetriä.
Tämänkin palon syttymissyy on epäselvä ja palomestari on pyytänyt poliisia tutkimaan sitä.
MIKA LAINE
»» LUE MYÖS: Riihirakennus tuhoutui tulipalossa Pornaisissa
Palo pääsi leviämään myös kuivaan maastoon.
Mika Laine
Lato oli jo osittain sortunut yksiköiden saapuessa kohteeseen.
Mika Laine
Paloa raivattiin käsivoimin.
Mika Laine
Mika Laine
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot