Viikon kysymys
A-
A+
Askolan kunnan työntekijät ovat vuonna 2025 ahkeroineet ja antaneet meille asukkaille palvelujaan. Jälleen kerran tapahtui iso muutos kuntien tehtäväkenttään. Valtion aiemmin ylläpitämät TE-keskukset lakkautettiin ja työvoimapalvelut siirtyivät kuntien vastuulle. Askolan kunta on vahvasti mukana yhdessä Lapinjärven, Loviisan, Myrskylän, Pukkilan ja Porvoon kanssa kuntien muodostamalle Porvoon työllisyysalueelle.
Askola on onnistunut pitämään työllisyysasteensa Itä-Uudenmaan alhaisimpana ja parhaimmistoon kuuluvana myös koko Uudellamaalla. Askolassa työttömyysprosentti on ollut keskimäärin hieman yli 7 %, kun se koko Uudellamaalla on ollut noin 10 %. Kunnan merkittävin sekä tärkein tehtävä on tuottaa koulupalvelut.
Kunta on investoinut ennätyksellisen paljon juuri tähän sektoriin. Viimeisin esimerkki on uusi syksyllä valmistunut Askolan lukio Askolan koulun yhteyteen. Ja kohta valmistuu Monninkylän koulun laajennusosa. Positiivista oli myös pitkästä aikaa asukasmäärän kasvu. Puhuttiin jopa ”vauvaboomista”.
Askolan seurakunnan työntekijöille myös iso kiitos meidän seurakuntalaisten ja kaikkien askolalaisten hyväksi vuonna 2025 tehdystä työstä. Uusi Askolan-Pukkilan seurakunta aloitti toimintansa 1.1.2025. Uuden seurakunnan perustaminen nähtiin tärkeäksi seurakuntatoiminnan ydintehtävien toiminnan varmistamiseksi pitkällä tähtäimellä.
Tavoitteena varmistaa tärkeiden tehtävien, kuten pappien hengellisen työn, diakoniatyön, lapsityön ja nuorisotyön jne. jatkumisen yhtä hyvänä. Kahden organisaation toimintokulttuurien yhteen sulattaminen ja synkronointi on haasteellista kaikilla toimialoilla, niin yksityis- kuin julkissektoreilla. Oman näkemykseni mukaan ensimmäinen vuosi sujui hyvin.
Haasteita toki riittää jatkossakin ja tulevaisuudessa on aina kehittämiskohteita. Ja uutta pontta tuo "saman sateenkaaren alle" toimimiseen juuri valittu ja toimessaan aloittanut kirkkoherra Kirsi-Marja Koski.
Kiitos kaikille työntekijöille vuodesta 2025! Jaksamista ja tsemppiä myös tänä vuonna 2026!
ARI FORSBERG,
ASKOLAN KUNNAN JA ASKOLAN-PUKKILAN SEURAKUNNAN LUOTTAMUSHENKILÖ
.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot