Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Kuvituskuva aluevaltuuston kokouksesta.
Arkisto/Mika Laine
Itä-Uudenmaan hyvinvointialueen pitää nykyisen lainsäädännön mukaan kattaa alijäämäänsä tämän hetken arvion mukaan yli 80 miljoonaa euroa vuoden 2026 loppuun mennessä (Uusimaa 29.8.). Valtava summa. Se kertyy siitä, että toiminnasta on syntynyt enemmän kuluja kuin siihen on saatu valtiolta rahoitusta.
Itä-Uudenmaan hyvinvointialue joutuu yhdessä neljän muun alueen kanssa "erillistarkasteluun", joka ei ole vielä "arviointimenettely", joka saattaisi johtaa joidenkinkin hyvinvointialueiden yhdistämiseen.
Ei ihme, että aluevaltuutetut panikoivat, kun kuulivat näistä asioista. Itä-Uusimaa on tekemässä tänä vuonna asukasta kohti laskettua alijäämää -463 euroa. Tunnusluku on maan toiseksi heikoin.
Miten tästä eteenpäin? Hyvinvointialueella on jokinlainen tuottavuusohjelma, mutta sen toteuttaminen ei vielä putsaa pöytää. Velkaa voi ottaa vain investointeihin mutta ei juokseviin kuluihin. Yksi vuosi lisää alijäämän hävittämiseen lisäisi onnistumisen mahdollisuuksia, mutta se vaatisi lainmuutoksen, joka koskisi kaikkia hyvinvointialueita.
Talouden ja palveluiden pelastaminen on mahdollista. Hyvinvointialueilla on oikeus lisärahoitukseen, jos asukkaiden perusoikeudet sosiaali- ja terveydenhuollon tai pelastustoimen osalta vaarantuvat. Nämä kriteerit saattavat täyttyä, jos alijäämää jyrsitään nopeasti ja rajusti.
Tässä asiassa kannattaa seurata, kuinka Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen lisärahoitusanomuksen käy. Ratkaisusta on muodostumassa ennakkotapaus, minkä vuoksi hallitus asetti asian valmistelua varten työryhmän.
Jos Vantaa-Kerava saa lisärahoitusta, päätöksen perustelut luetaan Itä-Uudellamaalla tarkkaan. Lisärahoitusta varmaan haetaan, jos myönteinen päätös näyttää todennäköiseltä.
ILKKA ALAVA,
PORVOO
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot