Vuo­den 2025 alus­ta voi­maan as­tu­neet leik­kauk­set Itä-Uu­den­maan hy­vin­voin­ti­a­lu­een omais­hoi­don palk­ki­oi­hin ovat he­rät­tä­neet huol­ta mo­nes­sa per­hees­sä. Palk­ki­oi­den las­ku jopa 30 pro­sent­tia on jär­kyt­tä­vä muu­tos, joka vai­keut­taa en­ti­ses­tään omais­hoi­ta­jien ar­kea. Sa­mal­la, kun palk­ki­ot las­ke­vat, mo­net pal­ve­lut ja ku­lut, ku­ten lääk­keet, ter­veys­pal­ve­lut, ruu­an­hin­ta, har­ras­tus­mak­sut nou­se­vat. Tämä ke­hi­tys he­rät­tää tär­ke­än ky­sy­myk­sen: mik­si omais­hoi­ta­jat jou­tu­vat sel­vi­ä­mään en­tis­tä pie­nem­mil­lä re­surs­seil­la, kun sa­mal­la hei­dän työn­sä kuor­mi­tus kas­vaa?

Omais­hoi­ta­jat te­ke­vät työ­tä, joka on usein hen­ki­ses­ti ja fyy­si­ses­ti erit­täin vaa­ti­vaa. He ei­vät pel­käs­tään huo­leh­di lä­heis­ten­sä päi­vit­täi­ses­tä hoi­dos­ta, vaan kan­ta­vat myös ta­lou­del­lis­ta vas­tuu­ta. Mo­nil­le omais­hoi­ta­jil­le tämä työ on ko­ko­päi­väis­tä ja se es­tää täy­si­pai­noi­sen palk­ka­työn te­ke­mi­sen. Kun omais­hoi­don palk­ki­ot ovat ma­ta­lat, jou­tu­vat mo­net hoi­ta­jat sil­ti tur­vau­tu­maan osit­tai­siin palk­ka­töi­hin, jot­ta pys­ty­vät mak­sa­maan elin­kus­tan­nuk­set. Täs­sä ti­lan­tees­sa ei ole kyse va­paa­eh­toi­ses­ta "tal­koo­työs­tä", vaan yh­teis­kun­nal­li­ses­ti tär­ke­äs­tä ja kuor­mit­ta­vas­ta työs­tä, jota ei voi­da vä­hek­syä.

Omais­hoi­ta­jien roo­lia ei voi­da riis­tää ta­lou­del­li­ses­ti. Se ei ole rei­lua ei­kä kes­tä­vä tapa tu­kea per­hei­tä, jot­ka te­ke­vät ras­kas­ta työ­tä lä­heis­ten­sä hy­väk­si. Sa­mal­la kun yh­teis­kun­ta odot­taa omais­hoi­ta­jil­ta enem­män, on hei­dän ta­lou­del­li­nen tu­ken­sa jää­nyt riit­tä­mät­tö­mäk­si. On­ko oi­kein, et­tä omais­hoi­ta­jat jou­tu­vat te­ke­mään uh­rauk­sia, jot­ka vai­kut­ta­vat hei­dän elä­män­laa­tuun­sa, palk­ka­työ­hön­sä ja jopa ter­vey­teen­sä?

Omais­hoi­ta­jien ti­lan­ne on en­tis­tä­kin haas­ta­vam­pi, kos­ka työ­pai­koil­la jou­du­taan usein te­ke­mään eri­tyis­jär­jes­te­lyi­tä, jot­ta omais­hoi­ta­jat voi­vat hoi­taa vel­vol­li­suuk­si­aan ko­to­na ja sa­mal­la käy­dä töis­sä. Työ­ai­ka­jous­to­ja, lo­mien siir­to­ja, ja va­paa­päi­viä saa­te­taan myön­tää, mut­ta tämä ei ole kes­tä­vää pit­käl­lä ai­ka­vä­lil­lä. Näin omais­hoi­ta­jat jou­tu­vat ta­sa­pai­not­te­le­maan hoi­to­työn ja työ­e­lä­män vaa­ti­mus­ten vä­lil­lä, mikä luo jat­ku­vaa pai­net­ta. Moni työ­paik­ka on ym­mär­tä­väi­nen ja jous­ta­va, mut­ta tämä ei voi ol­la nor­maa­li ti­lan­ne kai­kil­le. Työ­nan­ta­jil­ta ei voi edel­lyt­tää jat­ku­vaa jous­ta­mis­ta, ja jo­kai­sel­le omais­hoi­ta­jal­le ei ole ta­kui­ta työ­pai­kan jous­ta­vuu­des­ta.

Omais­hoi­don palk­ki­oi­den leik­kaa­mi­nen ei ole rat­kai­su – se on as­kel vää­rään suun­taan. Tar­vit­sem­me pa­rem­pia tu­ki­muo­to­ja omais­hoi­ta­jil­le, jot­ta he voi­vat hoi­taa lä­hei­si­ään il­man, et­tä hei­dän ta­lou­del­li­nen ti­lan­teen­sa ja hy­vin­voin­tin­sa vaa­ran­tu­vat. Jos em­me ar­vos­ta omais­hoi­ta­jien työ­tä ja tue sitä kun­nol­la, tämä tär­keä yh­teis­kun­nal­li­nen vas­tuu jää yhä pie­nem­män jou­kon har­teil­le – ja se ei voi ol­la oi­keu­den­mu­kais­ta.

Omais­hoi­ta­jat an­sait­se­vat enem­män – sekä ta­lou­del­lis­ta et­tä hen­kis­tä tu­kea.

OMAIS­HOI­TA­JAT,
PAU­LII­NA PAUK­KU­NEN,
JO­HAN­NA AAL­TO­NEN