Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Seurakuntakodin pihalle on suunniteltu pergola ja kahvilan tiloja.
Mika Laine
PORVOO Seurakuntatalon remontti alkoi 16.9. kerrotaan seurakuntayhtymien tiedotteessa. Remontin tarjouskilpailun voittaja Inlook Oy valittiin urakoitsijaksi. Remontin alustavan aikataulun mukaan remontti valmistuu 28.2.2025.
Remontin taustalla on luopuminen ruotsalaisesta seurakuntakodista. Suomalaisen seurakuntakodin on tarkoitus jatkossa palvella kahta seurakuntaa.
– Porvoolaisilla on ollut mahdollisuus vaikuttaa remonttisuunnitelmaan, sillä heille järjestettiin noin vuosi sitten joulun alla keskustelutilaisuus ja lisäksi oli verkkokysely auki noin kuukauden verran, kertoo kiinteistö- ja hankintapäällikkö Krista Jussila
Seurakuntataloon tulee suuria muutoksia. Remontti alkaa sisäpihalta ja sisäpiha on ollut poissa käytöstä 16.9. alkaen. Siitä lähtien läpikulku ja parkkeeraaminen sisäpihalle on ollut kielletty. Pihalle tulee kahvion tiloja ja pergola, jotka piristävät tilan ilmettä. Nyt vähän harmaaseen sisäpihaan saadaan väriä ja ilmettä.
– Seurakuntalaiset saivat toivoa muutoksia tiloihin ja tämä oli yksi toive, kertoo Jussila.
Pihatilojen lisäksi porvoolaiset toivoivat seurakuntakodin yhteyteen olohuonetta, jossa voisi hetken poiketa ja levähtää kauppa-asioilla. Myös tämä toive toteutui ja suunnitelmissa on muuttaa vanha postinjakeluhuone seurakuntalaisten olohuoneeksi.
– Yritetään vastata toiveeseen näiden neliöiden puitteissa, mitä on käytössä, sanoo Jussila.
Keittiöt avataan vapaaehtoisille
Diakoniatilat ja nykyinen kahvio vaihtavat paikkaa eli entisen kahvion tilalle tulee diakoniatilat. Kahviota voi jatkossa vuokrata, sillä sinne tulee pieni keittiö. Esimerkiksi kastekahvit voi järjestää tässä tilassa.
– Jos seurakunnalla on jotain toimintaa tai kahviossa kokoontuu joku piiri, niin tässä tilassa voi keittää kahvit. Mutta mitään jatkuvaa kahvilatoimintaa ei ole tarkoitus järjestää, sanoo Jussila.
Myös keittiötilat remontoidaan ja yksi iso keittiö jaetaan kahdeksi pieneksi keittiöksi. Aiemmin yrittäjä on pyörittänyt toimintaa keittiössä, mutta nyt keittiö avataan kaikille vapaaehtoisille. Yrittäjä on edelleen käytettävissä, mutta ruuat valmistetaan muualla ja ainoastaan lämmitetään uusissa keittiöissä.
– Tämä keventää hieman keittiöiden hygieniavaatimuksia ja on mahdollista päästää eri ryhmiä keittiöön ilman hygieniapassivaatimuksia.
Uusissa keittiöissä voi edelleen tehdä vähäistä ruuanlaittoa, mutta ei valmistaa esimerkiksi eläkeläislounaita. Keittiöiden uudistaminen mahdollistaa myös sen, että keittiöt voivat olla yhtä aikaa käytössä.
Seurakuntalo on nyt suomalaisen ja ruotsalaisen seurakunnan koti.
Mika Laine
Seurakuntasalit pintaremontoidaan
Tarkoitus on myös uudistaa seurakuntasalit, joiden pinnat ovat vuoden 2004 remontin jäljiltä.
– Värit tuodaan 2020-luvulle ja lattiat alkaa olla aika kuluneet, joten ne pitää hoitaa parempaan kuntoon.
Remontin aikataulu on suunniteltu niin, että postitushuoneet ja diakoniatilat remontoidaan ensiksi ja joulun jälkeen remontoidaan keittiöt ja salit.
– Salit ovat käytössä joulukuun puoleen väliin saakka. Salit ovat kiinni vuoden hiljaisimpaan aikaan, sillä remontti on yritetty suunnitella siten, että siitä koituisi mahdollisimman vähän haittaa.
– Joitakin tilaisuuksia on jouduttu siirtämään ja varaajille on jouduttu kertomaan ei-oota. Aika hyvin on mahduttu olemassa oleviin tiloihin, eikä ole tarvinnut esimerkiksi vuokrata lisää tiloja.
Hautausmaalla on avattu myös uusi kappeli, jossa on mahdollista järjestää esimerkiksi muistotilaisuuksia.
– Pienet kahvitilaisuudet onnistuvat hyvin kappelissa, esimerkiksi kastekahvit. Ensisijaisesti tila on tarkoitettu muistotilaisuuksiin ja tällä hetkellä tilaa on vielä paljon.
Kiinteistö- ja hankintapäällikkö esittelee remontoitavia tiloja.
Mika Laine
Kokonaisbudjetti yli miljoona euroa
Porvoolaisilta saatiin seurakuntakotiin niin paljon kehittämisajatuksia ja toiveita, että remontin kustannukset kasvoivat. Yhteinen kirkkovaltuusto näki tilanteen kuitenkin siten, että suunnitelmat olivat tarpeellisia ja muutokset perusteltuja. Luottamushenkilöiden mielestä oli tärkeää, että seurakuntalaisia kuunnellaan ja että heidän toiveita toteutetaan. Tästä johtuen seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto hyväksyi elokuussa 680 000 euron lisärahan seurakuntakodin remonttiin. Remontin kokonaisbudjetti on 1,02 miljoonaa euroa.
Remontin ansiosta jatkossa on mahdollista käyttää saleja yhtä aikaa eri tilaisuuksissa. Pihaa pystytään hyödyntämään uudella tavalla erityisesti hyvillä säillä.
– Saadaan uutta pintaa sitä ajatellen, että tila on molempien seurakuntien koti. Molemmilla seurakunnilla on samanlaista toimintaa toisistaan riippumatta, joten tilan tarvetta on aika paljon.
Jussila pyytää seurakuntalaisia huomioimaan remontin asioidessaan seurakuntatalolla.
Entisen postitushuoneen tilalle on suunniteltu seurakuntalaisten toivomaa olohuonetta.
Mika Laine
TARJA HONKKILA
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot