Viikon kysymys
A-
A+
Porvoon Bilteman toistaiseksi ainoa työntekijä, tavarapäällikkö Jaana Koivunen (vas.) ja Biltema Suomen henkilöstöpäällikkö Pia Savolainen iloitsivat rekrytointitapahtuman saamasta vastaanotosta.
Marko
PORVOO, KESKUSTA Ruotsalainen Biltema avaa tänä kesänä uuden tavaratalon Porvoon Kuninkaanporttiin. Henkilökunnan rekrytointi alkoi toden teolla tällä viikolla, kun POMO-talossa järjestetään kaikille avoin matalan kynnyksen kolmepäiväinen pikarekrytapahtuma.
– Tähän mennessä on haastateltu noin 50 henkilöä. Meillä on kuusi eri haastattelupistettä, henkilöstöpäällikkö Pia Savolainen kertoi tiistaina kello 12.30 aikaan.
Pikarekryä on käytetty myös kahden viimeisimpänä avatun Kemin ja Kouvolan tavaratalon henkilökunnan rekrytoinnissa, jolloin tapahtuma oli yksipäiväinen.
– Tämä on ensimmäinen kerta, kun tapahtuma järjestetään kolmipäiväisenä, jolloin kävijämäärä tulee jakautumaan tasaisemmin. Odotamme kaikkiaan useampaa sataa työhaastatteluun, Savolainen sanoo.
Rekrytointitapahtuma alkoi Porvoossa tiistaina jatkuen keskiviikkona 9.4. ja torstaina 10.4. kello 10–16.
– Olemme lähettäneet rehrytapahtumaan yhteensä noin 6 000 kutsua työnhakijoille, työssäoppijoille ja muille rekistereissämme oleville henkilöille, työllisyyspalveluiden päällikkö Niclas Tåg kertoi.
Rekrytointitapahtumaan tulevat täyttävät ensin ilmoittautumislapun, jonka jälkeen odottavat pääsyä haastattelupisteisiin. Itse haastattelu toteutuu konseptoidun kysymyslomakkeen avulla.
Porvoolainen Jaana Koivunen ehti aloittaa Bilteman Helsingin myymälän tavaratalopäällikkönä viime marraskuussa, kunnes hänelle tarjoutui vastaava pesti kotikaupungissaan.
Marko Wahlström
Biltema palkkaa Porvoon tavarataloon noin 30 henkilöä
Rekrytointitapahtumassa haetaan kandidaatteja kaikkiin muihin paitsi tavaratalopäällikön työtehtävään, johon on vallittu porvoolainen Jaana Koivunen jo aiemmin.
– Fiilikset ovat hyvät. Nyt meillä on aikaa käydä haastatteluita. Uskon, että tästä konseptista tulee meille pysyvä tapa rekrytoida, hän arveli.
Nyt järjestettävässä pikarekrytapahtumassa haetaan tavaratalon vastuuhenkilöitä eli myymälänhoitajaa, logistiikkavastaavaa sekä kassa-, asiakaspalvelu- ja kahvilavastaavaa.
Näiden lisäksi haussa Porvooseen on kolme osastovastaavaa, useita myyjiä ja kassamyyjiä sekä tavaratalon yhteyteen avattavan Biltema Cafen kahvilatyöntekijöitä.
– Palkkaamme noin 30 työntekijää. Pikarekry on ensimmäinen askel vastuutehtäviin, Pia Savolainen jatkoi.
Noin 7 500 neliömetrin kokoinen tavaratalo avaa ovensa ennen juhannustansseja.
– Biltema on odotettu kauppa Porvooseen, ja mitä odotetaan paljon on kahvilamme, josta saa herkkuja edulliseen hintaan.
Koivunen toimii tällä hetkellä Helsingin Bilteman tavaratalopäällikkönä, johon hänet nimitettiin viime vuoden marraskuussa. Sitä ennen hän työskenteli Tokmannin myymäläpäällikkönä 12,5 vuotta ja toimi yrittäjänä Porvoossa.
– Pidin Porvoossa nelisen vuotta Estar-nimistä naistenvaateliikettä, joka toimi aluksi Suomi-talossa ja lopuksi kauppatorin laidalla, hän kertoi.
Bilteman pikarekrytointitapahtuma alkoi tänään tiistaina. Tapahtuma jatkuu keskiviikkona ja torstaina.
Marko Wahlström
Noin viiden minuutin pikarekryssä
Pikarekrytoinnissa tehtävä työhaastattelu kestää vain noin viisi minuuttia, ja sen kysymykset esitetään kaikille työnhakijoille täsmälleen samanlaisina.
– Näin työnhakijan on helppo tulla oman aikataulunsa puitteissa, ja kaikki hakijat ovat samalla viivalla ja jokaisella on tasapuolinen mahdollisuus tulla valituksi jatkohaastattelukierrokselle, Savolainen sanoi.
Työnhakijoita on kehotettu tuomaan tapahtumaan mukanaan vapaamuotoinen työhakemus ja/tai saatekirje, CV sekä valokuva itsestään. Kaikkiin dokumentteihin on tärkeää merkitä oma nimi, sähköpostiosoite ja puhelinnumero mahdollista jatkoyhteydenottoa varten.
– Positiivisella mielellä olemme täällä. Meidät on otettu hienosti vastaan ja tuomme mielellään ilosanomaa eli voimme tarjota työpaikkoja, Savolainen kertoi.
"Mahdollisuus kertoa itsestään kasvokkain"
Biltema Suomen toimitusjohtaja Mikael Sellén kertoo, että tapahtuma sai valtavasti kiitosta Kouvolassa alkuvuodesta ja Kemissä viime syksynä, joten yhtiö halusi jälleen järjestää matalan kynnyksen rekrytointitapahtuman, jonne työnhakijoiden olisi helppo tulla joustavasti itselleen sopivaan aikaan.
– Halusimme myös antaa hakijoille mahdollisuuden kertoa itsestään ja osaamisestaan kasvokkain Bilteman edustajien kanssa pelkän CV:n ja työhakemuksen sijaan, Sellén sanoo.
Pikarekrytapahtumassa tehtävien pikahaastatteluiden perusteella valitaan ehdokkaat jatkohaastattelukierrokselle, josta valitaan lopulta työntekijät Porvoon tavarataloon ja kahvilaan.
Yli 60-vuotiaalla yhtiöllä Suomessa 21 myymälää
Biltema on yksi Pohjoismaiden suurimmista varaosa- ja tarvikemyymäläketjuista, jolla on tavarataloja on tällä hetkellä jo lähes 170. Tavaratalot sijaitsevat Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa ja Suomessa.
Suomessa on yhteensä 21 myymälää ja verkkokauppa osoitteessa www.biltema.fi. Suomen ensimmäinen tavaratalo avattiin Kaarinassa vuonna 1985.
Yrityksen perusti Ruotsin rikkaimpien listalla sijalla 31 nykyisin oleva Sten-Åke Lindholm vuonna 1963. Toiminta alkoi postimyyntiyrityksenä kellarihuoneistossa Linköpingissä.
Biltema-konserni on edelleen Lindholmin perheyritys. Hänen omaisuutensa arvo on yleisradioyhtiö SVT:n mukaan noin miljardi euroa.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot