Viikon kysymys
A-
A+
Sipoon kunnan kaikki varhaiskasvatuksen esiopetusryhmät osallistuivat kirjaston järjestämään satuimprovisaatioon, jossa lapset kertoivat oman sadun ja piirsivät satuun kuvituksen.
Sipoon kunta
SIPOO Sipoon kunnan kirjastopalvelut ja varhaiskasvatus toteuttivat viime kevään aikana satuimprovisaatio-projektin. Kaikki kunnan varhaiskasvatuksen esiopetusryhmät osallistuivat kirjaston järjestämään satuimprovisaatioon, jossa lapset kertoivat oman sadun ja piirsivät satuun kuvituksen. Valmiit sadut koottiin satukirjoiksi, ja jokainen lapsi sai satukirjan muistoksi esiopetusvuodesta.
Projekti sai alkunsa, kun kirjaston lasten- ja nuortentiimi sekä varhaiskasvatuspalvelut miettivät yhdessä, mitä toimintaa kirjasto voisi tarjota esiopetusikäisille lapsille. Syntyi satuimprovisaatio, jossa esikoululaiset kertoivat kirjaston ja esiopetuksen henkilöstön ohjaamina oman sadun.
Jokainen esiopetusryhmä jaettiin pienryhmiin, ja jokainen pienryhmä laati oman sadun. Erilaisia satuja syntyi yhteensä yli 20 kappaletta. Lapset piirsivät satuihin myös upean kuvituksen, joka on mukana kirjaston taittamissa satukirjoissa.
– Projekti on ollut huikean hauska ja luova, eikä lasten mielikuvituksella ole ollut rajoja. Ehkä satuimprovisaation tärkein ajatus onkin, että saduissa kaikki on mahdollista. Jokaisen ryhmän sadut saivat mitä kummallisimpia juonenkäänteitä sekä ratkiriemukkaita hetkiä ja hahmoja. Näistä saduista välittyy lasten tunteiden värikäs kirjo, ja on ollut etuoikeutettua saada olla mukana tuomassa uusia ihmeellisiä tarinoita tähän maailmaan, erikoiskirjastovirkailija Matleena Saarninki kertoo kunnan tiedotteessa.
Yhteistyöprojekti koettiin erittäin onnistuneeksi. Sipoon kunnan varhaiskasvatuksen ja arjen ja vapaa-ajan toimialan yhteisenä tarkoituksena on tehdä jatkossa satuimprovisaatiosta jokavuotinen osa kirjaston ja varhaiskasvatuksen yhteistyötä.
Valmiit sadut on koottu satukirjoiksi, ja jokainen lapsi sai satukirjan muistoksi esiopetusvuodesta.
Sipoon kunta
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot