Viikon kysymys
A-
A+
Kuvataiteilija, rovasti Christer Åberg, 75, sanoo olevansa taiteilijana hidas maalari. Kuvassa olevan "Ikhthys II" -teoksen kohdalla hän teki poikkeuksen. – Teos syntyi nopeasti, Åberg muistelee.
Marko Wahlström
VANHA-PORVOO Tuomiokirkon taidepaussi-näyttelysarja jatkuu porvoolaisen kuvataiteilija ja rovasti Christer Åbergin, 75, sakraalitaiteen näyttelyllä "Pimeydestä valoon – Från mörker till ljus".
Näyttelyyn on koottu Åbergin 13 teosta Lapinjärven, Loviisan ja Porvoon seurakunnista, Vantaan Korson kirkosta, Porvoon hiippakunnan tuomiokapitulista sekä yksityiskokoelmista.
Åberg on pitänyt lukuisia yksityisnäyttelyitä Suomessa, mutta hänen teoksiaan on ollut esillä myös Ruotsissa, Norjassa ja Ranskassa.
Sakraalitaiteella on suuri merkitys hänen tuotannossaan. Viime vuosina porvoolaisen taiteellinen ilmaisu on kulkenut kohti yhä pelkistetympää muotoa.
– Itä-Uudellamaalla minua ei mitenkään erityisesti samaisteta sakraalitaiteen tekijänä. Se on ollut enemmän sivujuonne, josta jossain vaiheessa tuli päärooli, Åberg kertoo näyttelyn avajaisten alla pidetyssä lehdistötilaisuudessa.
Åbergin taiteessa esiintyvät kristilliset aiheet ja symbolit ovat risti, kyyhkynen, kaari ja holvi, laiva, elämän spiraali, taivaan portaat, ehtoollinen ja enkelit.
Näyttelynimeltään "Ikhthys II" on lainassa Porvoon hiippakunnan tuomiokapitulin piispan työhuoneesta. Teoksessa on viisi kalaa, jotka symboloivat Kristuksen viittä haavaa. – Kirkon holvin muoto on muuttunut kalanmuotoiseksi pyöreäksi. Kalan graafisen suorat linjat ovat kadonneet. Vertikaaliset linjat halkovat Kristus-kalaa muistuttaen, että ilman Kristusta tässäkään kirkossa, holvissa ei olisi elämää, taiteilija kuvailee omaa näkemystään.
Marko Wahlström
Kalateema löytyi katakombista
Taiteella ja kirkolla on pitkät yhteiset juuret.
– Täällä on viitteitä siihen monessa teoksessa, Åberg sanoo ja viittaa teoksissaan kalaan (ikhthys), jota varhaiset kristityt käyttivät tunnistusvälineenä Rooman keisari Neron vainon välttämiseksi.
Kun esimerkiksi kaksi ihmistä kohtasi hiekkatiellä, jompi kumpi alkoi piirtää kalan kuvaa hiekkaan.
– Jos toinen vastasi siihen samalla tavalla, oli helppo alkaa avoimesti keskustella vastaantulijan kanssa.
Åberg löysi kalateeman vuosikymmeniä sitten vanhasta katakombista ja kertoo mieltyneensä kreikkalaiseen nimitykseen.
– Se tulee Kreikan kielen alkukirjaimista Jeesus Kristus, Jumalan Poika, Vapahtaja.
Tämä sinisävyinen teoskokonaisuus on saanut näyttelyyn nimen "Luovuttajat". Teokset ovat yksityisomistuksessa.
Marko Wahlström
Kirkoissa oli aikoinaan taidetoimikuntia
Vielä 1980-luvulla monissa seurakunnissa toimi aktiivisesti taidetoimikuntia.
– Kotkassa oli viimeinen, kunnes se lakkautettiin parikin kertaa. Siellä oli vilkas näyttelytoiminta ja osallistuin niihin itsekin, Åberg kertoo.
Porvoolaisen kuvataiteilija sakraaliteoksia on nähtävillä eri puolilla maatamme.
– Rauman Haappusten kirkossa on kolmiosainen sivualttarityö. Lisäksi teoksia on muun muassa Luodon seurakunnassa Pohjanmaalla, Vieremän seurakunnassa Pohjois-Savossa, Hämeessä ja Tammisaaressa, hän luettelee.
Vieremällä järjestetty sakraaliteoksen avajaistilaisuus on jäänyt erityisesti mieleen kaikista maamme kylistä.
– Tilaisuudessa joku sanoi, että "Lippos-Hannan poekahan se siinä". Äitini oli kotoisin Pohjois-Savosta.
Åberg työskenteli ennen eläkkeelle siirtymistään Lapinjärven ruotsalaisen seurakunnan kirkkoherrana.
– Lapinjärvellä järjestimme useita tapahtumia, joissa pysähdyttiin sakraalitaiteen äärelle. Pääsiäisen aikaan pidin useana vuonna oman taidenäyttelyn.
Triptyykkiteos on Porvoon seurakuntayhtymän omistuksessa ja nähtävillä pysyvästi seurakuntakodissa. Päätöksen teoksen hankinnasta teki tuomiorovasti Lars Schmidt.
Marko Wahlström
"Kristillinen taide vaalii hyvyyttä"
Åbergin mielestä taide voi hyvällä tavalla, ei pelkästään kauneudella, vaan myös rosoisuudellaan, olla pyhä.
– Kristillisen taiteen yksi perusajatus lienee se, että pyhää taiteessa on se, joka vaalii hyvyyttä. Se vaalii sitä voimaa ihmisessä, jotta hän voisi avautua eri vaiheissa elämässä Kristukselle.
Åberg toimi siirtolaistyössä pappina Ruotsissa 1980-luvulla.
– Samaan aikaan siirtolaistyötä tehnyt pappi Juhani (Onni) Rekola (1916–1986) on kirjoittanut teoksen "Kuva uskon tulkkina", joka kannattaa lukea, hän vinkkaa.
Vanhan ajan pappina Rekola teki myös vapaaehtoista alkoholisti- ja vankilatyötä. Hän liikkui erityisesti Tukholmaan kulkeutuneiden suomalaisten alkoholistien, ns. Slussenin sissien keskuudessa.
– Vankiloissa käydessä hän klassiseen tapaan antoi aina tupakka-askin vangille. Se oli hyvä ele, joka lähensi ihmisiä toisiinsa. Samalla muuri papin ja harha-askeleen ottaneen ihmisen välillä katosi kokonaan. Siinä toteutui pyhä arjessa ja juhlassa. Ihmisten puolesta täällä on oltava, Åberg sanoo.
Tuomiokirkon taidepaussi -työryhmän jäsenet Marit Björkbacka (vas.), Mikael Kokkola ja Virpi Skippari toivovat taidesarjan avulla mahdollisimman monen poikkeavan kirkossa. – Taiteen äärellä on hyvä rauhoittua ja antaa aikaa itselle, Skippari sanoo.
Marko Wahlström
Taidetyöryhmä syntyi Mikael Kokkolan ideasta
Porvoon tuomiokirkon näyttelyitä suunnittelee ja organisoi suomen- ja ruotsinkielisten evankelisluterilaisten seurakuntien vapaaehtoisten työryhmä, jonka tavoitteena on tuoda kirkkoon erityisesti nykytaidetta ennakkoluulottomasti ja avaralla taidekäsityksellä.
– Ajatus syntyi, kun sain kontaktien kautta järjestettyä kirkkoon näyttelyn turhan araksikin koetusta aiheesta, joka on keskeinen asia ihmisyydessä eli meissä kaikissa, näyttelyidean isäksi paljastuva vapaaehtoistyöntekijä, toimittaja Mikael Kokkola sanoo.
Näyttely pidettiin syyskuussa 2022, jolloin kirkon sivuhuoneen täyttivät ruotsalaisen pappi ja kuvataiteilija Kent Wistin erotiikkaa ja läheisyyttä tihkuvat teokset. Suudelma-nimen saaneen näyttelyn runoteosten takana olivat ruotsalaiset pappi–kirjailija Susanne Dahl ja kirjailija–kulttuurikirjoittaja Maria Küchen.
– Se sai paljon kävijöitä ja vieraskirja täyttyi kirjoituksista. Eroottisista teoksista huolimatta näyttely ei saanut niin paljon negatiivista palautetta. Näyttelyn jälkeen muutamat taiteilijat alkoivat kysellä mahdollisuuksia.
Tämä Christer Åbergin sakraaliteos "Helluntai" on yksi Vantaan Korson kirkon alttaritauluista, joita vaihdetaan vuodenaikojen mukaan. Teos on kutsutyö, jonka muut taiteilijat ovat Risto Vilhunen, Annukka Laine, Jari Järnström ja Susanne Gottberg.
Marko Wahlström
Viides näyttely avautui yleisölle
Vuoden kuluttua alkusykäyksestä seurakunnat päättivät perustaa yhteisen työryhmän, joka vastaa kirkonmäen kehityksestä. Ryhmässä Mikael Kokkola esitti idean jatkuvasta taidenäyttelyiden sarjasta.
– Tämä Christer Åbergin näyttely on jo viides näyttely.
Ensimmäisen näyttelyn piti porvoolainen kuvataiteilija Marika Kaarna. Sen jälkeen tuomiokirkkoon töitään ovat asettaneet esille kuvataiteilija Rauno Pohjolainen sekä pappi ja kuvataiteilija Ilkka Sariola.
– Viime keväänä esillä oli Porvoon kuvataidekoulun kevätnäyttely, Kokkola jatkaa.
Kesällä 2025 taidetyöryhmä teki kesäkaudella yhteistyötä juhlavuottaan viettäneen Porvoon Taiteilijaseuran kanssa. Yhteistyö jätti jälkensä kirkonmäelle pajumaja-teoksen myötä.
– Haluamme, että kirkkoon tulee monenlaisia katsojia, työryhmän jäsen kasvatustieteen maisteri, yhteisöpedagogi ja työnohjaaja Virpi Skippari sanoo.
Kokkolan mukaan ihmiset ovat kirkkoon saapuessaan vastaanottavaisia ja rauhoittuvat taiteen äärelle helposti.
– Porvoon tuomiokirkossa taide saa osakseen runsaasti katsojia, mikä houkuttaa taiteilijoita. Esimerkiksi Berliinissä näyttelyitä pitäneen Ilkka Sariolan mukaan Porvoossa hänen teoksiaan kävi katsomassa enemmän ihmisiä kuin Saksassa.
Taide luo tilan kohtaamiselle. Tuomiokirkon taidepaussi -työryhmän jäsenet Christer Åbergin taiteen äärellä.
Marko Wahlström
Seurakuntalaiset rakentavat itse
Skippari korostaa, että taidetyöryhmä on uudenlainen toimintamalli Porvoon suomalaisen seurakunnan strategian mukaiseen vapaaehtoisuuteen.
– Siinä seurakuntalaiset itse ideoivat ja toteuttavat asioita alusta loppuun ilman työntekijää, mikä on tässä hienoa. Toki meillä on seurakuntien tuki, hän sanoo.
Taidepaussi-työryhmään kuuluvat myös päätoimittajana työskentelevä Marit Björkbacka ja Perheasiain neuvottelukeskuksen johtajana toimiva Harri Virtanen.
Skippari korostaa, että taide on aina ollut osa kirkkoa.
– Christerin töissä on paljon sakraalisia teemoja, joka on kuin tehty kirkkoon, Björkbacka jatkaa.
Kirkollisten toimitusten aikana yleisö voi kiinnittää katseensa taideteokseen.
– Näin jokainen voi monitasoisesti aistia sekä tilaa että kirkossa tapahtuvaa. Taide luo tilan kohtaamiselle ja seurakuntalaiset itsessään rakentavat yhteisön, Skippari sanoo.
Tuomiokirkon taidepaussi -sarjan seuraava näyttely on ensi keväänä.
Flyygelin takana oleva sakraaliteos on lainassa Porvoon hiippakunnan tuomiokapiotulista.
Marko Wahlström
Näyttely kutsuu meditatiiviseen hetkeen taiteen äärelle
Sakraaliteosten näyttely alkaa torstaina 15.10. tavallisista avajaisista poikkeavalla tavalla. Kirkon ovet avautuvat kello 17, jolloin yleisö voi tutustua teoksiin rauhassa.
Kello 17.30 alkaa meditatiivinen hetki, jossa kuvataiteilija, rovasti Christer Åberg ja Tukholman suomalaisen seurakunnan kirkkoherrana työskennellyt porvoolainen Virva Nyback johdattelevat yleisöä sakraalitaiteeseen. Kuvan ja sanan rinnalla kulkevat Mikael Helenelundin johtaman lauluryhmän musiikki ja hiljaisuus.
Meditatiivisen hetken aikana pysähdytään Åbergin taiteessa esiintyvien kristillisten aiheiden ja symbolien äärelle. Avaussanat lausuu Porvoon suomalaisen seurakunnan kirkkoherra Pontus Salmi.
– Näyttelyn ja illan kokonaisuuden suunnittelu on ollut minulle erityisen merkityksellistä. Seuraavia taidenäyttelyitä ei ole tiedossa.
»» Christer Åberg: "Pimeydestä valoon – Från mörker till ljus". Näyttely Porvoon tuomiokirkossa 15.10.–25.11. Näyttely on auki tuomiokirkon aukioloaikoina tiistaista lauantaihin kello 10–14 ja pyhinä kello 14–16. Aukioloajat voivat vaihdella kirkollisten toimitusten ja muiden tilaisuuksien vuoksi. Vapaa pääsy.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot