Viikon kysymys
A-
A+
Rakennettavat tiet sijoittuvat peltoalueille Lukkarintiellä sijaitsevien Lukkarin koulun ja jalkapallohallin läheisyyteen.
Sipoon kunta
SIPOO, NIKKILÄ Lukkarintien radanalituksen rakentaminen on alkanut tiistaina 13. tammikuuta Nikkilässä. Työt etenevät vaiheittain, ja ensimmäisenä tehdään valmistelevia töitä. Työmaa vaikuttaa lähialueen liikenteeseen ja liikennejärjestelyihin.
Alkuvaiheessa merkittävimmät muutokset ovat työmaaliikenteen lisääntyminen Lukkarintiellä, ja Mixintien päästä lähtevän ulkoilupolun katkeaminen, kunnan tiedotteessa kerrotaan.
Lukkarintien radanalitus on osa Nikkilän kartanon uuden asuinalueen rakentamista. Tällä viikolla alkaneessa rakennusurakassa toteutetaan uusi tieyhteys Nikkilän kartanon alueelta junaradan alitse Lukkarintielle. Rakennettavat tiet sijoittuvat peltoalueille Lukkarintiellä sijaitsevien Lukkarin koulun ja jalkapallohallin läheisyyteen. Urakoitsijana on GRK Suomi Oy, ja urakan odotetaan kestävän noin 1–2 vuotta.
Työmaa lisää liikennettä Lukkarintiellä
Rakentamisen alkaminen näkyy työmaaliikenteen lisääntymisenä Lukkarintiellä. Työmaaliikenne käyttää Lukkarintietä ja tarvittaessa myös Mixintietä. Työmaa-alue katkaisee Mixintien päästä Nikkilän koirapuiston suuntaan lähtevän ulkoilupolun. Polku on katkaistu keskiviikkona 14.1.
Tiedotteen mukaan rakentaminen tuo alueelle erilaisia väliaikaisia muutoksia liikennejärjestelyihin urakan edetessä. Muuttuvista liikennejärjestelyistä kerrotaan erikseen alueella opastein ja liikennemerkein. Alueen käyttäjien turvallisuuden varmistamiseksi kaikkia pyydetään noudattamaan opasteita.
Katkaistua ulkoilupolkua lukuun ottamatta jalankulku- ja pyöräily-yhteydet lähialueella pyritään pitämään käytössä, mutta reitteihin voi tulla tilapäisiä muutoksia urakan aikana. Pysäköintiä työmaan läheisyydessä rajoitetaan tarvittaessa, jotta työmaan liikenne ja pelastustiet pysyvät esteettöminä. Nyt heti alkuvaiheessa urakka ei kuitenkaan vaikuta pysäköintiin Lukkarintiellä. Muutoksista kerrotaan etukäteen.
Osa pientalovaltaisen Nikkilän kartanon asuinalueen rakentamista
Nyt alkanut urakka on yksi osa Nikkilän kartanon uuden pientalovaltaisen asuinalueen rakentamista. Urakoitsijan valinnasta on päätetty valtuustossa joulukuussa 2025, ja katusuunnitelmat on hyväksytty teknisessä valiokunnassa 16.9.2025. Pääset tutustumaan urakan katusuunnitelmiin tämän linkin takaa.
Kokonaisuudessaan nyt alkaneessa urakassa rakennetaan Lukkarintien jatke kartanon alueen suuntaan, Lukkarintien silta Ollbäckenin uoman yli, Lukkarintien junaradanalitus, Jussaksentien ja Lukkarintien risteysalue.
Nikkilän kartanon aluetta rakennetaan vaiheittain seuraavan viidentoista vuoden aikana. Alueesta rakentuu sen valmistuttua vehreä ja pientalovaltainen asuinalue palveluineen.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot