Viikon kysymys
Luetuimmat
Uusimmat
Sano se!
A-
A+
Tupatukihankkeen projektikoordinaattori Maria Ainola ja kuntakehitysjohtaja Tapani Tapiola iloitsevat kolmivuotisen kehittämistyön tuloksesta.
Atte Sintonen
PORNAINEN-ASKOLA Pornaisten kunnanhallitus on päättänyt jatkaa yhteistyötä Askolan kunnan kanssa. Tupatuki-toiminta vakiinnutetaan osaksi Pornaisten kunnan palveluita.
– Tupatuen ansiosta useat yli 75-vuotiaat ovat saaneet turvallista tukea itsenäiseen asumiseen. Hankkeen tavoitteena on ollut kehittää uusi toimintamalli, joka mahdollistaa senioreiden asumisen kotona mahdollisimman pitkään, kuntakehitysjohtaja Tapani Tapiola kertoo.
Tupatuki käy asukkaan luona kartoittamassa turvallisuutta, tarjoaa maksuttomia turvalaitteita, jotka myös tarvittaessa asennetaan valmiiksi sekä ohjaa asukkaan sopivien palveluiden piiriin, tiedotteessa kerrotaan.
– Olemme todella tyytyväisiä siihen, miten hyvin kolmen vuoden kehittämistyö on tuottanut tulosta ja miten myönteistä palautetta sekä kiinnostusta se on saanut osakseen eri tahoilta. Voimme suositella mallia myös muille kunnille, Tapiola jatkaa.
– Erityisen tyytyväinen olen myös Pornaisten kunnan päättäjiin siitä, että he rohkeasti uskalsivat lähteä vakiinnuttamaan mallia.
Yhdessä tekemällä tuloksia
Tupatuki ei olisi menestys ilman projektikoordinaattori Maria Ainolaa ja vapaaehtoisia, jotka tekevät arvokasta työtä ikäihmisten tukemiseksi.
– Kiitos kuuluu kaikille vapaaehtoisille, jotka ovat sydämellään mukana auttamassa meidän senioreitamme, Tapiola ja Ainola kertovat.
Tapiola toteaa, että erityiskiitoksen ansaitsee myös Ainola, jonka lämmin ja osaava hankkeen vetäminen on auttanut Tupatukea menestymään ja työpanos näkyy suoraan ikäihmisten arjessa.
Tupatuki on saanut Pornaisissa kiitosta niin ikäihmisiltä kuin heidän läheisiltään. Palvelu on tuottanut konkreettisia tuloksia ja moni Pornaisissa asuva ikäihminen on saanut kaivattua tukea kotona asumiseen.
Kuntalaiset voivat jatkossakin luottaa siihen, että Tupatuki on matalan kynnyksen palvelu, joka tukee turvallista ja itsenäistä kotona asumista.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot