Viikon kysymys
A-
A+
Mukana harjoituksessa on muun muassa Puolustusvoimien NH90-helikoptereita, joita on mahdollista havaita harjoitusten ajan.
Arkisto/Airbus
ITÄ-UUSIMAA Utin jääkärirykmentin Erikoistoimintaosasto (ETO) johtaa merellisen harjoituksen Porvoon ja Tammisaaren välisellä alueella 21.-24.10. ja 27.-29.10. Harjoituksessa on mukana myös muita viranomaisia, kansainvälisiä joukkoja ja helikopterikalustoa.
Harjoitus alkaa tänään tiistaina 21. lokakuuta ja päättyy keskiviikkona 29. lokakuuta. Harjoitustoimintaa ei ole viikonloppuna 25.-26.10. Toimintaa on kaikkina vuorokauden aikoina.
Maavoimien tiedotteen mukaan Utin jääkärirykmentin joukkojen lisäksi harjoitukseen osallistuu Rajavartiolaitoksen joukkoja sekä kansainvälisiä joukkoja.
– Harjoituksen tarkoitus on vahvistaa Utin jääkärirykmentin kykyä toteuttaa merellisiä erikoisoperaatioita yhteistyössä muiden viranomaisten sekä liittolaisten kanssa.
Toimintaa merellä ja ilmassa
Harjoituskohteet sijaitsevat Porvoon ja Tammisaarena välisen alueen edustalla olevilla saarilla sekä Rajavartiolaitoksen aluksilla ja matkustaja-aluksilla. Yhteistoiminnasta matkustaja-aluksien kanssa on sovittu ennakkoon. Mukana harjoituksessa on Puolustusvoimien NH90- ja MD500-helikoptereita, joita on mahdollista havaita Uudellamaalla harjoituksen aikana.
Harjoitusjoukot liikkuvat aseistettuna taisteluvarustuksessa. Joukot siirtyvät harjoituskohteisiin veneillä ja helikoptereilla. Harjoitukseen osallistuu siviiliasuisia maalihenkilöitä, jotka esittävät muun muassa kiinniotettavia tai loukkaantuneita.
Harjoituksen kokonaisvahvuus on yhteensä noin 50 henkilöä.
Merelliset erikoisoperaatiot vaativat saumatonta yhteistyötä viranomaisten välillä
Merialueilla toimivat viranomaiset harjoittelevat säännöllisesti yhdessä. Perinteisesti harjoittelu tapahtuu Puolustusvoimien erikoisjoukkojen, Poliisin valmiusyksikkö Karhun sekä Rajavartiolaitoksen valmiusjoukkueiden välillä, tiedotteessa kerrotaan.
– Viranomaisten ja liittolaisten yhteinen harjoittelu parantaa kykyämme vastata erilaisiin häiriötilanteisiin sekä kehittää yhteisiä toimintatapojamme yli hallinto- ja valtiorajojen, kertoo Erikoistoimintaosaston päällikkö. Muun muassa alusvaltaustehtävät ovat luonteeltaan niin haastavia, että ne kuuluvat perinteisesti merellisten erikoisjoukkojen tehtäviin. Säännöllisellä harjoittelulla ylläpidämme korkeaa valmiutta niiden toteuttamiseen myös Puolustusvoimien erikoisjoukoissa.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot