Alan vä­hi­tel­len us­koa, et­tä Epoon kou­lul­la on oma kan­si­on­sa jos­sain kau­pun­gin­ta­lon kel­la­ris­sa. Sel­lai­nen pak­su, kah­vi­tah­roil­la ko­ris­tel­tu ma­pil­li­nen, jon­ka kan­nes­sa lu­kee pu­nai­sel­la: “Erit­täin sit­keä kou­lu.”

Muu­ta se­li­tys­tä on vä­lil­lä vai­kea kek­siä. Kos­ka ihan re­hel­li­ses­ti – kuin­ka mon­ta ker­taa yh­den kou­lun koh­ta­lo voi nous­ta kes­kus­te­luun en­nen kuin ta­val­li­nen ih­mi­nen al­kaa näh­dä asi­as­sa jo lä­hes yli­luon­nol­li­sia piir­tei­tä?

Epoo­seen suun­ni­tel­laan uu­sia tont­te­ja. Yli­ken­tie on pa­ran­net­tu. Alu­ees­ta pu­hu­taan hy­vä­nä paik­ka­na asua. Ja sil­ti jos­tain kes­kus­te­lun taus­tal­ta kuu­luu ai­na sama ky­sy­mys: “Mut­ta en­tä se Epoon kou­lu?”

Vä­lil­lä al­kaa tun­tua, et­tä jos Epoo­seen ra­ken­net­tai­siin kyl­py­lä, pien­ve­ne­sa­ta­ma ja suo­ra met­ro Hel­sin­kiin, joku muis­tai­si lo­puk­si vie­lä va­ro­vas­ti ky­syä: “Voi­tai­siin­ko sa­mal­la kui­ten­kin sul­kea se kou­lu?” Ja täs­sä vai­hees­sa ta­val­li­sen ih­mi­sen mie­li­ku­vi­tus al­kaa tie­ten­kin lau­ka­ta.

Joku epäi­lee van­haa hen­ki­lö­koh­tais­ta kau­naa. Toi­nen us­koo, et­tä kou­lu­ra­ken­nuk­sen pai­kal­la on mui­nai­nen hau­ta­paik­ka. Kol­mas on jo mel­kein va­kuut­tu­nut sii­tä, et­tä kau­pun­gin­ta­lon al­la toi­mii pie­ni sa­lai­nen työ­ryh­mä, jon­ka ai­noa teh­tä­vä on ko­koon­tua ker­ran kuus­sa poh­ti­maan Epoon kou­lun tu­le­vai­suut­ta kynt­ti­län­va­los­sa.

Ei­kä epä­luu­lo­ja var­si­nai­ses­ti vä­hen­nä se­kään, et­tä sa­maan ai­kaan pu­hu­taan alu­een ke­hit­tä­mi­ses­tä, mut­ta uu­sien tont­tien kiin­nos­tuk­sen ker­ro­taan ole­van vä­häis­tä — vaik­ka moni ei edes tie­dä, et­tä tont­te­ja oli­si tu­los­sa, ei­kä mark­ki­noin­tia ole juu­ri nä­ky­nyt. Täs­sä koh­taa ta­val­li­nen ih­mi­nen al­kaa jo hie­man häm­men­tyä.

Jos alu­ee­seen us­ko­taan, mik­si tun­nel­ma kuu­los­taa vä­lil­lä sil­tä kuin sitä pi­täi­si va­ro­vas­ti ajaa alas? Ja jos taas alu­ee­seen ei us­ko­ta, mik­si sin­ne sa­maan ai­kaan suun­ni­tel­laan li­sää ra­ken­ta­mis­ta?

Ja mitä enem­män tätä ko­ko­nai­suut­ta yrit­tää ym­mär­tää, sitä hel­pom­min kes­kus­te­lu al­kaa saa­da vä­hän eri­koi­sia sä­vy­jä.

Sii­tä syn­tyy vä­ki­sin­kin kah­vi­pöy­tä­te­o­ri­oi­ta ja puo­li­vit­sil­lä hei­tet­ty­jä epäi­lyk­siä sii­tä, et­tä täl­lä kou­lul­la täy­tyy ol­la kau­pun­gin­ta­lol­la joku ai­van eri­tyi­nen ase­ma. Mut­ta eh­kä täs­sä koh­taa pi­tää ve­tää vä­hän hen­keä. Fo­li­o­hat­tu al­kaa ni­mit­täin jo ry­pis­tyä sii­hen mal­liin, et­tä re­a­lis­mi on syy­tä kut­sua ta­kai­sin huo­nee­seen.

To­den­nä­köi­ses­ti kau­pun­gin­ta­lol­la ei oi­ke­as­ti ole sa­lais­ta Epoon kou­lun vas­ta­rin­ta­lii­ket­tä. Ku­kaan ei luul­ta­vas­ti vie­tä työ­päi­vään­sä si­li­tel­len kis­saa hä­mä­räs­sä huo­nees­sa ja kuis­kien: “Täl­lä ker­taa saam­me sen var­mas­ti.”

To­del­li­suus on var­mas­ti pal­jon ar­ki­sem­pi, mo­ni­mut­kai­sem­pi ja tyl­sem­pi. Mut­ta pak­ko myön­tää, et­tä vä­lil­lä tä­män kes­kus­te­lun seu­raa­mi­nen te­kee sa­la­liit­to­te­o­ri­ois­ta yl­lät­tä­vän hou­kut­te­le­via.
"HUO­LES­TU­NUT KY­LÄ­LUU­TA",
POR­VOO