Viikon kysymys
A-
A+
Kuvituskuva.
Depositphotos
Yksinäisyydestä puhutaan usein tietyn ihmisryhmän ongelmana. Välillä keskustelu keskittyy nuoriin, välillä ikäihmisiin. Silti todellisuudessa yksinäisyys ei katso ikää, elämäntilannetta tai asuinpaikkaa. Se on hiljalleen kasvava ilmiö yhteiskunnassa, jossa ihmiset elävät yhä lähempänä toisiaan mutta monella tavalla myös kauempana toisistaan.
Arki on muuttunut nopeasti. Päivät täyttyvät työstä, harrastuksista, aikatauluista ja jatkuvasta liikkeestä. Samaan aikaan yhteisöllisyys on monin paikoin ohentunut huomaamatta. Moni kohtaa läheisensä vain puhelimen välityksellä, mutta kokee silti tuntevansa heidät paremmin kuin omat naapurinsa. Kerrostalossa voidaan asua vuosia vaihtamatta juuri sanaakaan viereisen oven asukkaan kanssa.
Yksinäisyys ei aina näy ulospäin. Se ei tarkoita välttämättä sitä, ettei ympärillä olisi ihmisiä, vaan tunnetta siitä, ettei oikein kuulu mihinkään. Juuri siksi yksinäisyys voi koskettaa ketä tahansa. Nuorta, joka etsii paikkaansa. Ikäihmistä, jonka arjen kohtaamiset ovat vähentyneet. Tai ihmistä, jonka elämä näyttää ulospäin kiireiseltä ja täyteen rakennetulta.
Ehkä huolestuttavinta on se, kuinka nopeasti olemme tottuneet siihen, ettemme juuri kohtaa toisiamme. Katse käännetään helposti pois, kuulokkeet asetetaan korville ja arki kuljetaan omassa kuplassa. Harva tekee sitä pahuuttaan. Pikemminkin olemme oppineet varomaan häiritsemästä muita ja samalla ehkä myös unohtaneet, kuinka suuri merkitys pienillä kohtaamisilla voi olla.
Yksinäisyyttä ei ratkaista yksittäisillä kampanjoilla. Se syntyy ja vähenee ennen kaikkea arjen kulttuurissa. Siinä, tervehdimmekö naapuria, uskallammeko aloittaa keskustelun tai kysyä toiselta mitä kuuluu. Yhteisöllisyys ei vaadi suuria eleitä tai sitä, että kaikkien pitäisi olla läheisiä ystäviä keskenään. Usein riittää tunne siitä, että tulee nähdyksi.
Ehkä juuri siksi yksinäisyydestä pitäisikin puhua enemmän meidän kaikkien yhteisenä asiana eikä vain tiettyjen ryhmien ongelmana. Jokainen meistä voi omalla tavallaan vaikuttaa siihen, millaiseksi arjen ilmapiiri ympärillämme muodostuu. Rakennammeko ympärillemme yhteiskuntaa, jossa ihmiset kulkevat toistensa ohi, vai sellaista, jossa toisille on tilaa myös ilman erityistä syytä?
Joskus hyvin pieni ele voi merkitä toiselle enemmän kuin osaamme ajatella. Hymy, tervehdys tai lyhyt keskustelu ei ehkä muuta maailmaa, mutta ne voivat hetkeksi tehdä siitä vähemmän yksinäisen.
FRIDA SIGFRIDS
Kirjoittaja on elinkeinopolitiikan asiantuntija Suomen Yrittäjissä sekä kaupunginhallituksen jäsen Porvoossa.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot