LO­VII­SA Ag­ri­co­lan suo­ma­lai­sen seu­ra­kun­nan di­a­ko­nin Mar­jo Mus­to­sen päi­vä al­koi pu­he­lin­päi­vys­tys­vuo­rol­la, ku­ten usein maa­nan­tai­sin ja tors­tai­sin. Kun Mus­to­sel­la ei ole päi­vys­tys­vuo­roa, pu­he­li­meen vas­taa kol­le­ga Kari Mar­ti­kai­nen.

– Kyl­lä mei­dät ta­voit­taa pu­he­li­mit­se muul­loin­kin. Ei ole niin jäyk­kää tämä mei­dän työm­me. Ei meil­lä ole oi­kein työ­ai­ko­ja­kaan, Mus­to­nen sa­noo.

Seu­ra­kun­nan tä­män syk­syn ta­pah­tu­ma- ja toi­min­ta­ka­len­te­ri on äs­ket­täin ja­et­tu ko­tei­hin, ja moni soit­taa ky­sy­äk­seen tu­le­vis­ta ta­pah­tu­mis­ta ja ret­kis­tä. Mus­to­nen on vas­tail­lut ih­mis­ten ky­sy­myk­siin ja kul­ke­nut lo­vii­sa­lais­ten rin­nal­la aut­ta­en ja tu­kien 40 vuot­ta.

– Kun ai­koi­naan oli pu­he­lin ja kir­jeet, niin ny­ky­ään mei­hin ote­taan yh­teyt­tä hy­vin mo­nen eri ka­na­van kaut­ta. On säh­kö­pos­ti, What­sApp, teks­ti­vies­tit ja Mes­sen­ger. Työm­me on pait­si aut­taa, myös oh­ja­ta ja neu­voa. Meil­tä ky­sy­tään hy­vin eri­lai­sia asi­oi­ta. Sel­lai­si­a­kin, jot­ka ei­vät kuu­lu mei­dän toi­mi­a­laam­me. Mut­ta ai­na neu­vom­me eteen­päin, Mus­to­nen ku­vaa di­a­ko­ni­a­työn ar­kea.

Hän pu­huu mie­luum­min ”meis­tä” kuin it­ses­tään. Kol­le­gaa Kari Mar­ti­kais­ta ja van­hus­työn pa­ris­sa pro­jek­ti­työn­te­ki­jä­nä toi­mi­vaa Je­an­net­te ”Net­te” Sjö­gård-An­ders­so­nia hän kiit­tää, ku­ten koko seu­ra­kun­nan po­ruk­kaa.

– Yk­sin ei tar­vit­se pää­tök­siä teh­dä, hän to­te­aa.

Mustonen muistuttaa, että diakoniatyötä tekevän tulee olla itselleen armollinen/Diakonin työssä hengellisyys on luonnollisesti yksi tukipilareista.

Mika Laine

"Mi­kään in­hi­mil­li­nen ei ole meil­le vie­ras­ta"

Di­a­ko­ni nä­kee työs­sään koko elä­män kir­jon, ja yleen­sä sen nur­jan puo­len. On päih­de- ja mie­len­ter­vey­son­gel­mia, ta­lous­vai­keuk­sia, yk­si­näi­syyt­tä, sai­raut­ta, ri­kol­li­suut­ta, vä­ki­val­taa­kin. Mo­nen­lais­ta in­hi­mil­lis­tä hä­tää.

Di­a­ko­ni tu­kee vai­ke­as­sa elä­män­ti­lan­tees­sa, jot­ta kai­kil­le ih­mi­sil­le saa­tai­siin ih­mi­sar­voi­nen elä­mä. Tuki on hen­gel­lis­tä, ta­lou­del­lis­ta, so­si­aa­lis­ta ja ter­vey­del­lis­tä.

– Mi­kään in­hi­mil­li­nen ei ole meil­le vie­ras­ta. Seu­ra­kun­nal­la on on­nek­si hyvä työ­noh­jaus ja tie­ten­kin työ­ka­ve­rei­den tuki aut­taa jak­sa­maan. Ei­kä ai­na tar­vit­se jak­saa­kaan. Elä­mään kuu­lu­vat vai­ke­at­kin het­ket, myös meil­le di­a­ko­ni­a­työn­te­ki­jöil­le, Mus­to­nen poh­tii.

Mus­to­nen on ol­lut työn­sä an­si­os­ta ai­ti­o­pai­kal­la kat­so­mas­sa yh­teis­kun­nan muut­tu­mis­ta nel­jän vuo­si­kym­me­nen ajan. Hän oli hie­man yli pa­ri­kymp­pi­nen aloit­ta­es­saan di­a­ko­ni­na syys­kuus­sa 1984. Sil­loin Lo­vii­sas­sa toi­mi Lo­vii­san suo­ma­lai­nen seu­ra­kun­ta, joka muut­tui vuon­na 2019 ny­kyi­sek­si Ag­ri­co­lan suo­ma­lai­sek­si seu­ra­kun­nak­si. Di­a­ko­nin toi­min­ta­pii­ri on laa­ja.

– Kun aloi­tin, alu­ee­na oli Lo­vii­san kes­kus­ta, van­ha Lo­vii­sa. Se­kin oli ja­et­tu ruot­sa­lai­sen seu­ra­kun­nan kans­sa. Nyt alue on val­ta­va Is­nä­sis­tä Ruot­sin­pyh­tääl­le ja Por­lam­min yli­kin. Tämä on eh­kä suu­rin muu­tos työs­sä­ni näi­den vuo­sien var­rel­la, Mus­to­nen sa­noo.

Mustosen työpaikkana on kaunis puutalo. Ympärillä on valoisa puutarha.

Mika Laine

"1990-lu­vun la­man jäl­kiä me nä­em­me edel­leen"

Muu­ta­kin muu­tos­ta on toki ol­lut. Kun Mus­to­nen 1980-lu­vul­la aloit­ti työt di­a­ko­ni­na, elet­tiin nou­su­kaut­ta, sel­lais­ta jup­pi-mei­nin­kiä, mitä Mus­to­nen kar­sas­taa. Oli A- ja B-luo­kan ih­mi­siä. Van­huk­sia oli vä­es­tös­sä suh­tees­sa vä­hem­män, ja elä­ke­läi­syh­dis­tys­ten toi­min­ta oli vi­re­ää.

– Seu­ra­kun­ta ei läh­te­nyt kil­pai­le­maan nii­den kans­sa, vaik­ka van­hus­työ­tä teim­me­kin, Mus­to­nen muis­te­lee.

Sit­ten seu­ra­si­kin 1990-lu­vun lama. Työt­tö­myyt­tä, kon­kurs­se­ja, pak­ko­huu­to­kaup­po­ja, ih­mis­ten vel­kaan­tu­mis­ta. Di­a­ko­ni­an asi­a­kas­kun­ta muut­tui, ja koh­dat­tiin uu­sia haas­tei­ta.

– Yri­tyk­siä meni nu­rin, ja yrit­tä­jät­kin ot­ti­vat mei­hin yh­teyt­tä apua saa­dak­seen. Tä­män la­man jäl­kiä me nä­em­me edel­leen. Ne jat­ku­vat yli su­ku­pol­vien. 2000-lu­vul­la työl­li­syys­ti­lan­ne ko­he­ni, mut­ta se ei ulot­tu­nut kaik­kiin, Mus­to­nen to­te­aa.

Kaunis työympäristö ilahduttaa Mustosta.

Mika Laine

"Jos al­kai­sin pe­lä­tä, voi­sin lo­pet­taa nämä työt"

Lo­vii­sa­lai­set­kin koh­ta­si­vat vuo­den 2015 pa­ko­lai­saal­lon, kun pa­ko­lai­sia si­joi­tet­tiin pik­ku­kau­pun­kiin. Di­a­ko­ni­a­työs­sä Mus­to­nen näki pa­ko­lais­ten hä­dän. He vas­ta tar­vit­si­vat­kin neu­vo­ja ja oh­jei­ta. Ja ruo­ka-apua, vaat­tei­ta.

– Ih­mi­set ku­vit­te­li­vat, et­tä pa­ko­lai­sil­le tar­jot­tiin vaik­ka mitä. To­del­li­suu­des­sa he eli­vät hy­vin niuk­kaa elä­mää ja usein han­ka­lis­sa olo­suh­teis­sa. Ja kun ti­lan­ne pit­kit­tyi, myös on­gel­mat pit­kit­tyi­vät, Mus­to­nen huo­maut­taa.

Pal­jon on Mus­to­nen siis näh­nyt ih­mi­se­lä­mää vuo­si­kym­men­ten mit­taan. On ol­lut sel­lai­si­a­kin ko­te­ja, joi­hin moni ei me­ni­si. Kun al­kuun al­ko­ho­lis­tit is­tui­vat puis­tois­sa, niin nyt niis­sä voi har­hail­la nark­ka­rei­ta. Pe­lot­taa­ko jos­kus koh­da­ta asi­a­kas tai men­nä ko­ti­käyn­nil­le?

– Jos al­kai­sin pe­lä­tä, voi­sin lo­pet­taa nämä työt, Mus­to­nen vas­taa.

Myös hen­gel­li­syys aut­taa hän­tä jak­sa­maan. Di­a­ko­nin­kaan ei pidä vaa­tia it­sel­tään täy­del­li­syyt­tä, vaan pi­tää ol­la ar­mol­li­nen it­sel­leen. Di­a­ko­ni­a­työs­sä ih­mi­nen koh­taa ih­mi­sen.

Mus­to­sen mie­les­tä hen­gel­li­syy­den tu­lee ol­la seu­ra­kun­nan ra­ken­teis­sa, ei pääl­le lii­mat­tui­na ko­ru­lau­sei­na.

– Jos­kus ki­roi­len, vaik­ka pi­täi­si ru­koil­la, hän myön­tää nau­ra­en.

Huu­mo­ril­la siis pää­see pit­käl­le. Mus­to­nen it­se­kin ih­met­te­lee ky­ky­ään unoh­taa työn ras­kaat puo­let va­paa-ajal­laan. Sitä tu­lee nyt enem­män, kos­ka hän ai­koo ly­hen­tää työ­viik­ko­aan nel­jään päi­vään.

– Har­ras­tan lii­an vä­hän. Si­lit­te­len koi­raa. Juu­ri tein krii­ku­na­hil­loa. On­han se har­ras­tus? hän ky­syy.
REI­JA KOK­KO­LA
toi­mi­tus@ita­va­y­la.fi