POR­VOO, EMÄ­SA­LO Emä­sa­lon ky­lä­puo­ti on mo­nel­le saa­re­lai­sel­le tär­keä kah­vit­te­lu- ja koh­taa­mis­paik­ka. Pit­kän his­to­ri­an omaa­vaa, van­haan ky­lä­kou­luun pe­rus­tet­tua kah­vi­la-kaup­paa on vii­mei­sen vuo­si­kym­me­nen luot­san­nut kaup­pi­as Iri­na Ho­yer-Vii­ta­la, joka siir­tyy eläk­keel­le vuo­den­vaih­tees­sa. Kaup­pi­aa­na jat­kaa emä­sa­lo­lai­nen Ma­lin Jal­ka­nen, joka läh­tee kaup­pi­aan ural­le en­nak­ko­luu­lot­to­min mie­lin.

Emä­sa­lon ky­lä­kaup­pa on toi­mi­nut van­has­sa kou­lu­ra­ken­nuk­ses­sa 80-lu­vul­ta al­ka­en. Sen sei­niä ko­ris­ta­vat kau­niit tau­lut ja hyl­lyil­lä ki­mal­te­le­vat mo­ni­puo­li­set as­ti­as­tot.

– Täs­sä on mei­dän olo­huo­ne. Tän­ne ih­mi­set tu­le­vat koh­taa­maan toi­si­aan ja kah­vit­te­le­maan, Ho­yer-Vii­ta­la esit­te­lee.

Kaup­pi­as ker­too, et­tä mo­net puo­din huo­ne­ka­luis­ta ja as­ti­ois­ta ovat tul­leet lah­joi­tuk­se­na emä­sa­lo­lai­sil­ta. Jos­kus ky­lä­läi­set tuo­vat an­net­ta­vak­si myös esi­mer­kik­si me­hua ja ruo­ka­tar­vik­kei­ta, jot­ka ote­taan kau­pas­sa ilo­mie­lin vas­taan. On siis vain luon­nol­lis­ta, et­tä myös kaup­pa siir­tyy po­si­tii­vi­sis­sa mer­keis­sä emä­sa­lo­lai­sel­ta toi­sel­le.

– Olen in­nois­sa­ni sii­tä, et­tä nuo­ri, uu­si kaup­pi­as jat­kaa täs­tä. Hän tuo tän­ne jo­tain, mitä minä en oli­si voi­nut kek­siä, hän hy­myi­lee.

Irina Hoyer-Viitala (vas.) luovuttaa kyläpuodin mielihyvin Malin Jalkasen hoidettavaksi.

Niki Viheriävaara

Ma­lin Jal­ka­sel­le kaup­pi­aa­na työs­ken­te­le­mi­nen on uut­ta, mut­ta ky­lä­puo­ti on jo lap­suu­des­ta tut­tu. Van­hem­pien­sa kans­sa jo vii­me vuo­si­sa­dal­la ky­lä­kau­pal­la vie­rail­leen emä­sa­lo­lai­sen ty­tär aloit­ti al­ku­ke­säs­tä kau­pas­sa ke­sä­a­pu­lai­se­na.

– Ke­säl­lä tuli käy­tyä tääl­lä pal­jon. Kuu­lin sil­loin Iri­nal­ta, et­tä hän on jää­mäs­sä eläk­keel­le. Se tun­tui mie­lek­kääl­tä ja mie­len­kiin­toi­sel­ta mah­dol­li­suu­del­ta, Jal­ka­nen ker­too.

Ko­ke­mat­to­muu­des­taan huo­li­mat­ta uu­si kaup­pi­as us­koo, et­tä ar­ki ky­lä­puo­dis­sa läh­tee heti vuo­den­vaih­tees­sa rul­laa­maan su­ju­vas­ti.

– Olen val­mis op­pi­maan uut­ta ja ot­ta­maan sel­vää kai­kis­ta asi­ois­ta, mis­tä tar­vit­see, hän sa­noo.

Malin Jalkanen aikoo uudistaa kyläkaupan keittiötä, mutta vaalii myös sen monikymmenvuotisia perinteitä.

Niki Viheriävaara

Kaup­pi­aan roo­lis­sa jän­nit­tä­vin­tä on omin­ta­kei­sen kau­pan ase­man yl­lä­pi­tä­mi­seen ja ke­hit­tä­mi­seen liit­ty­vät ky­sy­myk­set. Ky­lien pal­ve­lui­den ra­pis­tu­mi­ses­ta on käy­ty kii­vas­ta kes­kus­te­lua vii­me vuo­sien ai­ka­na, ja ky­lä­kau­pat­kin tun­tu­vat ole­van ka­to­a­va luon­non­va­ra Suo­mes­sa.

– Se, mikä pi­täi­si saa­da toi­mi­maan on se, et­tä ih­mi­set löy­täi­si­vät tän­ne. On myös opit­ta­va vä­hän en­na­koi­maan, mitä tääl­lä tar­vi­taan, et­tei mi­tään ole lii­kaa tai lii­an vä­hän, Jal­ka­nen sa­noo.

Ky­lä­kau­pan tun­nel­mal­li­suu­des­sa ja ai­nut­laa­tui­suu­des­sa on kui­ten­kin vah­vat po­si­tii­vi­set puo­let, joi­ta voi hyö­dyn­tää asi­ak­kai­den pai­kal­le hou­kut­te­le­mi­ses­sa.

– Esi­mer­kik­si iso jut­tu on jo ihan tämä talo. Se on van­ha ja hy­vin säi­ly­nyt. On se eri asia tul­la tän­ne kuin uu­teen isoon mar­ket­tiin, uu­si kaup­pi­as se­lit­tää.

Ky­lä­kau­pas­sa Jal­ka­nen ko­kee tär­ke­äk­si sen pe­rin­teik­kyy­den ja mer­ki­tyk­sen ko­koon­tu­mis­paik­ka­na ky­lä­läi­sil­le. Näi­den asi­oi­den var­je­le­mis­ta ai­koo hän­kin jat­kaa kaup­pi­aan saap­pai­siin as­tut­tu­aan. Ky­lä­kaup­pa on yh­dis­tel­mä tun­nel­maa ja käy­tän­nöl­li­syyt­tä Emä­sa­lon asuk­kail­le.

– Ky­lä­kaup­pa on pe­rin­tei­käs koh­taa­mis­paik­ka yh­dis­tet­ty­nä sii­hen, et­tei ai­na tar­vit­se läh­teä kau­pun­kiin as­ti aja­maan, jos ko­toa on jo­kin lop­pu.

Uu­dis­tuk­si­a­kin Jal­ka­sen ky­lä­kaup­paan on tu­los­sa. Keit­ti­ö­tä uu­dis­te­taan ja kau­pan mo­nien huo­nei­den ka­pa­si­teet­tia hyö­dyn­ne­tään jat­kos­sa eri ta­voin.

– Tar­koi­tuk­se­na on lei­poa vä­hän kah­vi­lei­pää ja mah­dol­li­ses­ti myös ruo­ka­lei­pää myyn­tiin, uu­si kaup­pi­as se­lit­tää.

Malin Jalkaselle kauppiaana toimiminen on uutta, mutta hän tarttuu tehtävään ennakkoluulottomasti.

Niki Viheriävaara

Siir­ty­mäp­ro­ses­si on aloi­tet­tu rau­hal­li­ses­ti jo ke­säl­lä. Ny­kyi­nen kaup­pi­as Ho­yer-Vii­ta­la opet­taa kaup­pi­aan sa­lat seu­raa­jal­leen syk­syn ai­ka­na sa­mal­la, kun so­pi­muk­sia ir­ti­sa­no­taan ja al­le­kir­joi­te­taan tiu­haan tah­tiin. Jal­ka­nen on al­ka­nut jo et­siä van­han ra­ken­nuk­sen pe­rin­teik­kää­seen tun­nel­maan so­pi­via huo­ne­ka­lu­ja, ja jou­luun men­nes­sä kai­ken oli­si tar­koi­tus ol­la val­mis­ta vuo­ron­vaih­toa var­ten.

– Hoi­dam­me kai­ken niin, et­tä uu­den vuo­den jäl­keen Ma­lin voi aloit­taa heti, Ho­yer-Vii­ta­la sa­noo.

80-luvulta lähtien vanhassa kyläkoulurakennuksessa toiminut Emäsalon kyläpuoti on monelle paikalliselle tärkeä kohtaamispaikka.

Niki Viheriävaara

Emä­sa­lon ky­lä­kau­pan asi­ak­kaat oli­vat eh­ti­neet jo huo­les­tua, jat­kui­si­ko ky­lä­kaup­pa toi­min­taan­sa ol­len­kaan Ho­yer-Vii­ta­lan elä­köi­dyt­tyä. Jal­ka­sen vah­vis­tet­tua ha­lun­sa ot­taa kaup­pi­aan oh­jat kä­siin­sä use­at ky­lä­läi­set sai­vat siis huo­kais­ta hel­po­tuk­ses­ta.

– Se tun­tui sel­lai­sel­ta mah­dol­li­suu­del­ta, jota en ha­lua si­vuut­taa. Jos en oli­si päät­tä­nyt läh­teä tä­hän, oli­sin var­mas­ti jos­kus ka­tu­nut sitä, Jal­ka­nen ker­too.

– Ha­lu­an nyt ko­keil­la tätä ja kat­soa, mil­tä se tun­tuu ja mi­ten kaik­ki läh­tee toi­mi­maan. Myö­hem­min voi tul­la sit­ten ky­sy­mään, mi­ten meni, hän hy­myi­lee.