POR­VOO Toi­mit­ta­jan pol­vet tä­ri­se­vät. Tar­koi­tus oli tul­la kat­so­maan, mi­ten su­loi­set ja lem­pe­ät lam­paat saa­pu­vat Staf­fak­seen te­ke­mään ar­vo­kas­ta mai­se­moin­ti­työ­tä, mut­ta nyt lah­keet ovat ku­ras­sa ja vih­kos­ta on re­ven­nyt reu­na.

Lam­pu­ri Nil­la Sa­lo­nen huu­taa oh­jei­ta ja pai­men­koi­ra Odin vei­vaa edes­ta­kai­sin nis­ku­roi­vien lam­pai­den ym­pä­ril­lä.

– Odin luu­lee ole­van­sa ju­ma­la, Sa­lo­nen sa­noo.

Lam­pail­le se sitä tai­taa ol­la­kin, sil­lä ne siir­ty­vät juu­ri sin­ne, mi­hin Odin ne oh­jaa. Sa­lo­sel­le lam­paat pa­ne­vat vas­taan kai­kin voi­min.

– Äh, ko­va­päi­siä, Sa­lo­nen mu­ti­see.

Kesälampaista huolehtii Staffaksen naapuririnki, joka varmistaa, että lampailla on vettä ja kaikki hyvin. Kuvassa Naava, Kairos ja Kirsi Kaulanen.

Merja Forsman

Itäväylän toimittaja pääsi auttamaan, kun lampaat tuotiin Staffaksen laitumille. Kuvassa Nilla Salonen, Odin-koira ja gotlanninlampaita.

Merja Forsman

Pe­rin­ne­bi­o­too­pit ovat uha­na­lai­sia 

Por­voon kau­pun­gin omis­ta­mat Staf­fak­sen ha­ka­maat kuu­lu­vat yhä har­vi­nai­sem­mak­si käy­viin pe­rin­ne­bi­o­toop­pei­hin.

Pe­rin­tei­sen kar­ja­ta­lou­den muo­vaa­vat maat, ku­ten nii­tyt, ke­dot, ahot ja met­sä­lai­tu­met sekä mo­net niil­le omi­nai­set hyön­teis-, kas­vi- ja lin­tu­la­jit on ar­vi­oi­tu uha­na­lai­sik­si.

– Staf­fas on pai­kal­li­ses­ti ar­vo­kas­ta maa­ta, joka su­jah­ti Hel­mi-hank­kee­seen juu­ri en­nen kri­tee­rien tiu­ken­tu­mis­ta, ker­too Staf­fak­sen mai­ta­kin tut­ki­nut luon­to­kar­toit­ta­ja Lot­ta Lind­holm-Nor­ma­ja.

Van­han na­ve­tan ym­pä­ril­tä, leh­ti­puu­voit­toi­sel­ta ha­ka­maal­ta, hän on löy­tä­nyt muun mu­as­sa sil­mäl­lä pi­det­tä­vää ke­to­nei­lik­kaa ja mui­ta ar­vok­kai­ta niit­ty­la­je­ja, ku­ten aho­lei­nik­kiä ja pu­kin­juur­ta.

Lai­dun­ta­mi­nen on kes­kei­nen kei­no pe­rin­ne­bi­o­toop­pien säi­lyt­tä­mi­ses­sä ja en­nal­lis­ta­mi­ses­sa.

Staf­fak­ses­sa lam­paat syö­vät vuo­hen­put­kea, hors­maa, nok­kos­ta ja hei­nää ja te­ke­vät sa­mal­la ti­laa her­kem­mil­le ke­to­kas­veil­le.

– Lam­paat ovat eri­tyi­sen hy­viä ka­rum­pien mai­den hoi­ta­jia. Ko­ke­muk­se­ni mu­kaan maas­sa ole­va sie­men­pank­ki pää­see yl­lät­tä­vän no­pe­as­ti itä­mään ja kas­va­maan uu­sis­sa olo­suh­teis­sa, Lind­holm-Nor­ma­ja sa­noo. 

Lam­paat rous­kut­ta­vat pe­rä­ti 2,5 ki­lon ver­ran kas­vil­li­suut­ta tai re­hua päi­väs­sä. Kah­dek­sal­le lam­paal­le se te­kee 20 ki­loa vuo­ro­kau­des­sa.

Myös Sa­lo­nen sa­noo huo­man­neen­sa Staf­fak­sen niit­ty­jen muut­tu­neen jo vuo­den ai­ka­na. La­jis­to näyt­tää eri­lai­sel­ta, run­saam­mal­ta­kin.

– Vii­me vuon­na lam­paat pa­la­si­vat ko­tiin laih­tu­nei­na, Sa­lo­nen sa­noo.

Naava ja Kairos tulivat ihailemaan Staffaksen hakamaille saapuneita märehtijöitä. Lampaat ovat laumaeläimiä, jotka kulkevat aina tiiviinä rykelmänä.

Merja Forsman

Naa­pu­rus­ton yh­tei­nen pro­jek­ti

So­ra­tie­tä las­keu­tuu tai­tei­li­ja Kir­si Kau­la­nen ol­ki­hat­tu keik­ku­en.

– Siel­tä ne kau­an odo­te­tut lam­paat nyt saa­pu­vat! hän huik­kaa.

– Huo­ma­sit­ko muu­ten, et­tä ta­ka­port­ti on au­ki, hän sa­noo Sa­lo­sel­le ja saa oh­jeek­si men­nä sul­ke­maan por­tin.

Lai­tu­mel­le saa­pu­nut vil­la­pal­lo­ne­lik­ko on ryh­ty­ny sa­man tien töi­hin ja rous­kut­taa kirk­kaan­vih­rei­tä vuo­hen­put­kia. Odin pi­tää vah­tia hei­nik­koon pai­nu­nee­na.

Staffaksesta löytyy arvokasta perinnemaisemaa, joka Kirsi Kaulanen haluaa ennallistaa. Perinnebiotoopit ovat tärkeitä sadoille uhanalaisille kasvi- ja eläinlajeille.

Merja Forsman

Juu­ri Kau­la­nen ja hä­nen puo­li­son­sa Han­nu Koi­vis­to ovat syn­ti­puk­ke­ja Staf­fak­sen ke­sä­lam­pai­siin.

– Tääl­lä on niin ar­vo­kas­ta luon­toa, et­tä mie­tim­me, et­tä oli­si kiva saa­da tän­ne ke­sä­lam­pai­ta hoi­ta­maan pe­rin­ne­mai­se­maa. Lam­paat ovat niin symp­pik­si­ä­kin, hän sa­noo pa­lat­tu­aan lai­tu­men toi­sel­ta puo­len.

– Pu­huim­me naa­pu­reil­le­kin ja he­kin in­nos­tui­vat.

Syn­tyi dii­li. Sa­lo­nen tuo lam­paat Staf­fak­seen ja Kau­la­nen po­ru­koi­neen kat­soo nii­den pe­rään: vaih­taa ve­den, siir­tää lam­paat tar­vit­ta­es­sa lai­tu­mel­ta toi­sel­le ja kat­so­vat, et­tä kaik­ki on kun­nos­sa.

– Ai­ka huo­le­ton­ta mi­nul­le, Sa­lo­nen to­te­aa.

Vii­me ke­sä­nä Kau­la­nen kump­pa­nei­neen pa­laut­ti myös ka­ran­nei­ta lam­pai­ta ai­tauk­siin.

– Kut­suim­me naa­pu­rin lap­set­kin apuun. Ei ol­lut help­poa, Kau­la­nen nau­raa.

– Tänä vuon­na nämä lam­paat ovat sit­ten pal­jon vil­lim­piä, Sa­lo­nen va­roit­taa.

– No, Mi­mo­sa (Kai­ta­la) on ol­lut kou­lut­ta­mas­sa tii­ke­rei­tä Kor­ke­a­saa­res­sa, eh­kä hän pär­jää, Kau­la­nen nau­raa.

Eläin­kou­lut­ta­ja Kai­ta­la on Kau­la­sen ty­tär ja yk­si lam­pai­den ke­sä­hoi­ta­jis­ta.

Kirsi Kaulanen on yksi lampaiden kesähoitajista ja idean liikkeellepanijoista.

Merja Forsman

Su­det lam­pu­rien huo­le­na 

Se, et­tä Sa­lo­sen lam­paat ovat vil­le­jä, on suun­ni­tel­tua. Sii­hen liit­tyy se, et­tä niit­ty­kas­vien li­säk­si lam­pu­rit ovat nyt ah­din­gos­sa.

– Moni tut­tu lam­pu­ri on lo­pet­ta­nut. Ei vain enää voi jat­kaa, Sa­lo­nen pu­dis­taa pää­tään.  

Syy­nä ovat kus­tan­nus­ten nou­su, tu­kien vä­he­ne­mi­nen ja al­hai­nen tuot­ta­ja­hin­ta. Myös teu­ras­ku­lut ovat nous­seet. Lam­pu­ril­le ei jää lam­paan­li­has­ta juu­ri­kaan ka­tet­ta.

– Hir­ve­än sää­li, jos tar­jol­la ei koh­ta enää ole ko­ti­mais­ta lam­paan­li­haa, sil­lä se on eko­lo­gis­ta ja lai­tu­mil­la kas­va­nut­ta. Ko­ti­mais­ta lam­mas­ta syö­mäl­lä tu­kee luon­non mo­ni­muo­toi­suut­ta, Sa­lo­nen sa­noo. 

Myös kas­va­nut pe­to­kan­ta, il­vek­set ja su­det, on yk­si syy lam­pu­rei­den ah­din­koon.

– Ti­lan­ne on ihan kes­tä­mä­tön. Susi me­nee sin­ne, mi­hin on hel­poin men­nä. Se kai­vau­tuu ai­dan ali tai hyp­pää sen yli. Il­vek­set syö­vät ar­mol­li­ses­ti vain yh­den lam­paan, su­det tap­pa­vat kai­ken. Tai ei­vät tapa, vaan re­pi­vät ja suo­lis­ta­vat, syö­vät elä­väl­tä. Se on hir­ve­ää! Pi­dän lam­pai­ta­ni ha­jau­te­tus­ti kol­mel­la eri lai­tu­mel­la, jos ne säi­lyi­si­vät pa­rem­min hen­gis­sä niin, Sa­lo­nen sa­noo.

Ovatko lampaat yöeläimiä? Eivät, mutta ne tekevät ennallistamistyötä usein yövuoroissa. – Lampaat laiduntavat usein öisin, päivisin ne lepäävät varjossa, Salonen kertoo.

Merja Forsman

Mitä vil­lim­pi lam­mas, sitä to­den­nä­köi­sem­min se Sa­lo­sen mu­kaan py­syy hen­gis­sä.

– Tar­vit­ta­es­sa se pää­see  pa­koon ja eh­kä ai­dan yli­kin.

Sa­lo­nen on lam­pai­den, lam­pu­rien ja koi­rien li­säk­si huo­lis­saan lai­du­ne­läin­ten ka­to­a­mi­ses­ta ja sitä kaut­ta luon­non mo­ni­muo­toi­suu­den hu­pe­ne­mi­ses­ta. 

– Mis­sään ei ole niin pal­jon hyön­tei­siä ja pik­ku­lin­tu­ja kuin kar­ja­ti­lo­jen lä­hel­lä. 

Pe­to­jen li­säk­si ih­mi­set­kin va­ras­ta­vat lam­pai­ta, ku­ten edel­lis­ke­sä­nä kävi.

– Oli­vat lii­an ke­sy­jä. Ar­ko­ja lam­pai­ta ei niin vain va­ras­te­ta. Nii­tä ei saa kiin­ni, Sa­lo­nen ir­vis­tää.

Paimenkoira Odin nauttii lampaiden paimentamisesta. – Sillä on ehtymätön toimintatarmo, Salonen sanoo.

Merja Forsman

Haus­ko­ja per­soo­nia, ove­lia otuk­sia

Kau­la­sen lap­sen­lap­si Naa­va, 3, on odot­ta­nut tal­ves­ta as­ti ke­sä­lam­pai­den saa­pu­mis­ta. Nyt hän juok­see mä­keä alas ys­tä­vän­sä Kai­rok­sen kans­sa.

Äs­ken ju­ku­ri­päi­ses­ti käyt­täy­ty­neet lam­paat rous­kut­ta­vat nyt rau­has­sa ruo­ho­ja.

– Lam­paat ovat niin haus­ko­ja per­soo­nal­li­suuk­sia ja ys­tä­väl­li­siä, Sa­lo­nen ker­too.

– Tie­sit­kö, et­tä lam­mas voi tun­nis­taa jopa 50 eri ih­mis­kas­voa. Kä­sit­tä­mä­tön mää­rä! Lam­paat ei­vät ole tyh­miä, olen näh­nyt mi­ten ove­las­ti ne voi­vat hä­mä­tä koi­ri­a­kin. Tätä Odi­nia ne ei po­mo­ta. 

Yh­tä dor­per-uu­hia lu­kuun ot­ta­mat­ta kaik­ki Sa­lo­sen lam­paat ovat ket­te­riä got­lan­nin­lam­pai­ta.

– Tuo dor­per-ris­teys on sel­lai­nen vas­ta­ran­nan kiis­ki. Ei ha­lua teh­dä kuin muut. Kun se tuli meil­le, muut lam­paat ih­met­te­li­vät, et­tä mikä tuo on ja juok­si­vat pa­koon. Se meni pe­räs­sä, et­tä ”äl­kää jät­tä­kö ka­ve­rit hei”. Se oli su­rul­lis­ta ja koo­mis­ta. Vä­hi­tel­len lau­ma tot­tui sii­hen.

Nyt ne kaik­ki ovat kyl­ki kyl­jes­sä lai­tu­mel­la. Tyy­ty­väi­si­nä ke­sä­työn­te­ki­jöi­nä.

Ethän syötä lampaita. – Lampaat piilottavat sairastumisensa viimeiseen asti. Sen voi ehkä nähdä korvan roikkumisesta, ja sitten ne yhtäkkiä kupsahtavat, Salonen sanoo. Laitumella on niille yllin kyllin syötävää.

Merja Forsman