Viikon kysymys
A-
A+
Kuvassa vasemmalta oikealle Elle Saukko, Kari Vainio ja Tomi Saukko.
Ronja Harrop
MYRSKYLÄ Myrskylässä toimiva Koukjärven Höyläämö on siirtynyt uusien yrittäjien Elle ja Tomi Saukon omistukseen. Lähes kolme vuosikymmentä yritystä luotsannut Kari Vainio luovuttaa vetovastuun luottavaisin mielin ja uskoo höyläämön tulevaisuuteen.
Koukjärven Höyläämön tarina alkoi nykyisen omistajan Vainion osalta vuonna 1992, jolloin hän aloitti yrityksessä työntekijänä. Vuonna 1997 hän lunasti höyläämön itselleen, ja samoihin aikoihin toiminta siirtyi nykyiselle paikalleen Myrskylän keskustan tuntumaan. Yrityksen nykyinen laajennusosa valmistui vuonna 2009.
– Olen kaikkein ylpein asiakkaistamme. Parasta työssä on ollut se, että asiakas tulee höyläämöön ongelman kanssa ja lähtee sieltä ratkaisun kanssa. Jos ratkaisua ei ole löytynyt meiltä, olemme osanneet ohjata asiakkaan eteenpäin paikkaan, josta apu löytyy, Vainio kertoo.
Omistajanvaihdos ei tarkoita Vainion täydellistä katoamista höyläämöltä.
– Vaikka en enää ole yrityksen omistaja, aion edelleen poiketa höyläämöllä vaihtamassa kuulumisia asiakkaiden kanssa. Uusille omistajille jää liiketoiminnan pyörittäminen, hän naurahtaa.
Vainion mukaan höyläämön tulevaisuus näyttää valoisalta.
– Uskon, että yritys kasvaa ja kehittyy. Ellellä ja Tomilla on paljon hyviä ajatuksia, ja ensimmäisten kasvukipujen jälkeen toiminta varmasti lähtee vahvaan nousuun. Tarve höyläämölle ja laadukkaalle puutavaralle ei Suomesta häviä.
Salainen lapsuuden haave toteutui
Uudet yrittäjät Elle ja Tomi Saukko kertovat, että yrittäjyys höyläämöllä sai alkunsa yllättävällä tavalla.
– Molempien salainen lapsuuden haaveammatti oli puuseppä. Emme vain koskaan olleet lausuneet sitä ääneen. Kun Tomi tuli ostamaan höyläämöltä puutavaraa koiran aitausta varten, Kari kysyi ohimennen, kiinnostaisiko yrittäjyys. Vuotta myöhemmin kaupat tehtiin.
Ennen omistajanvaihdosta Saukot käyttivät vuoden alan opiskeluun ja mahdollisuuden arvioimiseen.
Yrityksessä he arvostavat erityisesti käsityötä, puun ainutlaatuisia ominaisuuksia sekä uskollista asiakaskuntaa.
– Puu luonnonmateriaalina herättää ihmisissä tunteita. Sen tuoksu, pinta ja mahdollisuudet tekevät tästä alasta erityisen. Lisäksi olemme saaneet tutustua todella hienoihin asiakkaisiin.
Tulevaisuudessa tavoitteena on kehittää toimintaa, modernisoida yritystä ja kasvattaa liiketoimintaa.
– Kari on pyörittänyt höyläämöä pitkälti yksin, eikä aikaa ole aina riittänyt myynnin tai toiminnan laajentamiseen. Nyt meitä on kolme työntekijää, mikä mahdollistaa uusia avauksia ja kasvua.
Toiminta jatkuu tutulla paikallaan Myrskylässä, ja asiakkaiden toiveita sekä kehitysideoita kuunnellaan herkällä korvalla.
– Rohkeasti saa tulla juttelemaan, kysymään ja kertomaan ajatuksiaan. On ollut hienoa tutustua myrskyläläisiin uudella tavalla höyläämön kautta.
Yli 30-vuotiaan yrityksen jatkajina Saukot kokevat sekä vastuuta että kiitollisuutta.
– Tämä on meille suuri kunnia. Hienointa on ollut tutustua Kariin. Hänen saappaansa ovat suuret täytettäväksi, kirjaimellisesti numeroa 48, mutta teemme parhaamme niiden täyttämiseksi.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot