Viikon kysymys
A-
A+
Ensimmäiset Liljendalpäivät tai teemapäivät, joiksi niitä silloin kutsuttiin, järjestettiin jo vuonna 1981.
Loviisan kaupunki
LOVIISA, LILJENDAL Liljendalpäivät järjestetään 16.–18.6. Perinteeksi muodostuneen tapahtuman yhteydessä järjestetään tänä vuonna myös Finlands Svenska Folkdansringin vuosittaiset tanssijuhlat. Tapahtuma kerää kansantanssijoita eri puolilta Suomen ruotsinkielistä aluetta.
Liljendalpäivät käynnistyvät Liljendalin kirkossa perjantai-iltana kello 19 konsertilla. Jousikvartetti Glint Ensemble soittaa muun muassa Schubertin ja Haydnin musiikkia. Kansantanssijat esittävät Porvoon menuett-tanssia ja Lapinjärven minett-tanssia.
Lauantaina kansantanssijat ja pelimannit marssivat juhlakulkueessa Liljendalin kotiseutumuseosta Bagarstuganin piha-alueelle kello 9.45. Liljendalin perinteisillä markkinoilla kello 10–14 on tarjolla kansantanssiesityksiä, pelimannimusiikkia ja pukukavalkadia. Tapahtumassa jokaisella on mahdollisuus kokeilla kansantanssia.
Lapsille ja lapsenmielisille on luvassa ainakin poniajeluita, SUP-melontaa, sankoruiskulla sammuttamista, askartelua ja tietovisoja. Robin Rekku & Jekkuorkesteri viihdyttävät perheen pienimpiä konsertilla Paviljongissa kello 13.
Liljendalgårdenissa Liljendal hembygdsförening tarjoaa perinteistä klimppisoppaa, ja Liljendal idrottsklubb pitää kahvilaa Tallissa.
Tänä vuonna Liljendalpäivien rantatansseilla on tarjolla monipuolista musiikkia. Illan avaa perinteisellä tanssimusiikilla duo Parmas Paraisilta. Myöhemmin kuullaan loviisalaista Wannabeat-yhtyettä. Tanssit alkavat kello 19, ja Liljendal Ungdomsförening toimii järjestäjänä.
Liljendalpäivät päättää seurakunnan ulkoilmajumalanpalvelus Mariagårdenilla sunnuntaina kello 13. Samaan aikaan tanssijuhlat lopettaa esitys, jossa kaikki juhlaan osallistuneet tanssivat yhdessä Ruotsinpyhtään kirkonkylän ruukkialueella.
Tanssijuhlat, aiemmin Folkdansstämman, järjestetään vuosittain eri pakkakunnilla Suomen ruotsinkielisellä alueella. Paikalliset yhdistykset toimivat järjestäjinä. Tänä vuonna järjestäjänä toimii Östra Nylands Folkdansdistrikt. Tapahtuma järjestetään talkoovoimin.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot