Viikon kysymys
A-
A+
Sokerointiin liittyy harhaluuloja, joita muun muassa elokuvat levittävät. – Tämä ei ole samanlaista kuin 40 vee ja neitsyt -elokuvassa. Asiakkaalla on aina langat käsissään ja kerromme koko ajan, mitä teemme seuraavaksi. Akrobatiaan ei tarvitse myöskään taipua, Minttu Frömling (vas.) kertoo.
Merja Forsman
PORVOO Ai ssss…okeri! Ilmassa tuoksuu makealta, mutta tuntemusta ei voi kovin makeaksi kutsua. Heti sokerin repäisyn jälkeen olo kumminkin helpottuu ja iho on sileä kuin vauvan poski.
Kirkkokadulle huhtikuussa avatussa Wanggassa poistetaan karvoja päästä varpaisiin.
Ensin pehmeä massa levitetään karvoitukselle – mikä on se kivuliaampi vaihe – ja sitten massa revitään rivakasti irti, jolloin karvat katoavat juurineen.
Asiakkaina kaikenikäisiä sukupuoleen katsomatta
Tuoreessa sokerointipisteessä käy kaikenkarvaisia asiakkaita kaksikymppiestä eläkeikäiseen, kertovat Minttu Främling ja Aliisa Höglund.
– Asiakkainamme on sekä miehiä että naisia lähiseudulta ja Helsingistä saakka. Sokerointi ei ole vain nuorten naisten palvelu, vaan jokaisen, joka haluaa eroon häiritsevistä ihokarvoista, Aliisa kertoo.
Syitä tulla sokeroitavaksi on monia. Osa miehistä tulee vaimonsa innoittamina poistattamaan selkäkarvojaan, osa haluaa hygieniasyistä eroon alapääkarvoituksestaan. Toisille kasvaa hormonaalista tai lääkinnällisistä syistä karvoja epätoivottuihin paikkoihin ja joillekin ei vain sovi höylääminen.
– Minulle ei esimerkiksi käy höylääminen, ja siksi olen jo vuosia sokeroinut karvani, Minttu kertoo.
– Toisilla taas karvankasvu on niin nopeaa, että jo 12 tunnin päästä sheivauksesta on piikikäs sänki. Silloin sokerointi voi olla parempi vaihtoehto, Aliisa kertoo.
Vaikka sokerointi on Aliisan ja Mintun leivän lähde, he haluavat korostaa, ettei karvoissa ole mitään vikaa ja hävettävää.
– Jokainen on ok karvoineen. Emme tuomitse niitä, jotka haluavat pitää karvansa. Päinvastoin meistä on hienoa, kun esimerkiksi Erika Vikman rokkaa kainalokarvojaan. Hän on queen! Minttu nauraa.
Entisessä hammaslääkärin vastaanotossa revitään nykyään karvoja.
Merja Forsman
Asiakas on kuin työmaa, ketään ei arvostella
Minttu ja Aliisa suhtautuvat karvoihin rennon rempseästi. He eivät vähästä hätkähdä.
– Näemme kaikenlaista, ja kaikenlainen on normaalia. Olemme saaneet tähän koulutuksen ja teemme tätä joka päivä. Kukaan ei ole täällä arvostelun kohteena. Meille on tosi tärkeää, että asiakkailla on hyvä olla, Aliisa sanoo.
Mitä jos silti vastaanotolle tuleminen hävettää?
– Häpeä on yleinen tunne asiakkaillamme. Varsinkin brassin kanssa, Aliisa sanoo.
Brassilla tarkoitetaan brasilialaista karvanpoistoa, jossa karvoitus poistetaan kokonaan genitaalialueelta ja usein myös sieltä, minne aurinko ei paista eli pakaravaosta.
– Toiset ovat ihan, että voi ei, se näkee peräpukamat tai eripariset häpyhuulet, mutta ei me sellaisia katsota. Suhtaudumme asiakkaisiin kuin uuteen työmaahan: hoidetaan hommat! Minttu kertoo.
Aliisa pyöritti kaksi vuotta Kauneushuone Wanggaa Tampereella, mutta muuton myötä halusi keskittyä sokerointeihin. – Se oli luonnollinen rajaaminen palveluun, josta innostun eniten.
Merja Forsman
Kivun määrä riippuu monesta – jopa vuodenajasta
Sokeroitavaksi voi mennä, kun karva on kasvanut kolmen millimetrin pituiseksi. Sitä lyhyempään karvaan sokeri ei tartu.
– Karvan pitää olla sen pituinen, että sitä pystyy itse tukistamaan, Aliisa kuvailee.
Ja kyllä, sokerointi kerta sattuu. Kivun määrä riippuu Aliisan ja Mintun mukaan karvan laadusta, pituudesta, sokeroitavasta alueesta, henkilökohtaisesta kipukynnyksestä ja siitäkin, miten on nukkunut, syönyt ja mikä vuodenaika on menossa.
Vaikka sokerointi on itsessään turvallista, sen jälkeen tulee noudattaa ohjeita: Ei luonnonvesissä uimista, saunaa ja kemikaalien, kuten meikkien ja deodorantin, käyttöä sokeroidulla alueella 12 tunnin aikana. Hikoilun jälkeen tulisi käydä suihkussa ja sokeroitua aluetta tulisi kuoria kuorintahanskalla kaksi kertaa viikossa muutama päivä sokeroinnin jälkeen.
– Suosittelemme suihkuttelemaan ruusuvettä joka päivä ja niin paljon kuin haluaa, Aliisa sanoo.
Jos hyvin käy, alue pysyy karvattomana 3–6 viikkoa. Mitä useammin karvan kiskoo juurineen, sitä heikompana, pehmeämpänä ja pienijuurisempana se kasvaa takaisin.
– Sokerointi helpottuu kerta kerralta, Aliisa lupaa.
Minttu innostui sokeroinnista, koska siinä näkee työn jäljen. – Saan tehdä nyt jotain, jossa näen onnistumisen ja jossa olen tosi hyvä.
Merja Forsman
”Mitä jo olisimme kumppaneita, ei kilpailijoita?”
Minttu Främling ja Aliisa Höglund kohtasivat toisensa ensimmäistä kertaa viime talven I love me -messuilla Makea Helsingin osastolla, jolla molemmat olivat töissä.
Messuvilinän keskellä Aliisa päätti kävellä Mintun luo ja esittäytyä.
– Aliisa kertoi muuttavansa Porvooseen ja siirtävänsä yrityksensä Tampereelta uuteen kotikaupunkiinsa ja kysyi: ”Mitä jos olisimme kumppaneita, ei kilpailijoita?” Kiinnostuin ehdotuksesta heti, Minttu kertoo.
Aliisa uskoi, että kaksi sokeroijaa saa yhdessä enemmän aikaan kuin yksin.
– Minusta se oli kivasti sanottu, Minttu hymyilee.
Sokeroinnin lisäksi naisia yhdistää se, että molemmat ovat muuttaneet Porvooseen rakkauden perässä. Molempien tarinaan liittyy myös kummallinen sattuma.
Aliisan deittisovellus näytti vahingossa profiilin Porvoosta, vaikka se oli asetusten ulkopuolella.
– Päätin silti lähteä treffeille, ja nyt olen asunut Porvoossa puolitoista kuukautta. Se oli meant to be, Aliisa kertoo.
Minttu taas kertoo ”manifestoineensa” puolisonsa kesällä 2021.
– Päätin jostain syystä ajaa ajokortin, ja kun se oli taskussa, suuntasin ensimmäisenä Porvooseen. Ajattelin, että täällähän olisi kiva asua, ja samana kesänä tapasin deittisovelluksen kautta porvoolaisen mieheni.
GENITAALIALUEEN SOKEROINTIIN LIITTYY RISKEJÄ
» Häpykarvojen tarkoitus on suojata genitaalialuetta ja mahdollistaa ilmankierto ulkosynnyttimillä eli karvat ovat keino suojata herkkää aluetta.
» Mikäli karvojen poisto ei aiheuta mitään oireita, siitä ei ole terveydellistä haittaa.
» Ihokarvojen poisto genitaalialueelta voi kuitenkin aiheuttaa herkkäihoisille lieviä ihotulehduksia.
» Harkitse karvojen poistoa etenkin, jos kärsit seuraavista oireista:
vulvodynia eli ulkosynnyttimien kipusyndrooma
vaihdevuosi-ikäisen ärtynyt intiimialueen iho
ärtynyt, tulehtunut tai ihottumainen intiimialue.
» Lähde: Asiantuntijana fysioterapeutti, seksuaaliterapeutti ja sosiaali- ja terveysalan lehtori Minna Törnävä.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot