Viikon kysymys
A-
A+
Koululaisten piirtämät lajitteluohjeet koristavat monia Rinki-ekopisteitä kesän ajan.
Suomen Pakkauskierrätys Rinki Oy
LOVIISA, TESJOKI Alakoululaiset laittoivat Kartonkikilpailussa kartonkipakkausten lajitteluohjeet uusiksi. Kilpailun voittajatyöt koristavat nyt kesän ajan Rinki-ekopisteitä Loviisassa, Hyvinkäällä, Riihimäellä, Kirkkonummella ja Haminassa.
Monien Rinki-ekopisteiden kartonkipakkaussäiliöiden kyljessä komeilee kesän ajan lasten piirtämiä kartonkipakkausten lajitteluohjeita. Oppilaiden teokset ovat osa kilpailua, johon Rinki suunnitteli yhden kilpailutehtävän.
Tehtävässä mukaan ilmoittautuneet koululuokat pääsivät ensin harjoittelemaan kartonkipakkausten lajittelua kotona ja sitten laatimaan oppimansa pohjalta kartonkipakkausten lajitteluohjeet.
Kilpailun tarkoituksena on lisätä kartonkipakkausten lajittelua ja olla koululaisille helppo ja hauska tapa opetella kierrätystä.
”Rinki haluaa kannustaa ihmisiä lajittelemaan pakkausjätteensä ja tuomaan ne kierrätykseen. Kartonkikilpailussa opetellaan siihen jo nuorena, Ringin viestintäpäällikkö Anna Mäkelä sanoo tiedotteessa.
"On tärkeää saada kuluttajat kierrättämään entistä enemmän"
Kilpailun voittajat valittiin sekä 1.–3.-luokkalaisten että 4.–6.-luokkalaisten sarjassa töiden inspiroivuuden ja selkeyden perusteella. Lajitteluohjeissa esiintyy värikkäitä ja ilmeikkäitä pakkauksia, lajitteluun kannustavia lauseita sekä tietenkin oikeaoppisia lajitteluohjeita.
– Meille on tärkeää saada kuluttajat kierrättämään entistä enemmän, koska kierrättämällä kartonkipakkaukset saavat uuden elämän uusina tuotteina. Lapset ovatkin usein parempia kierrättäjiä kuin aikuiset, joten on tärkeää, että myös he saavat kertoa omalla tavallaan lajittelusta, Tetra Pakin markkinointipäällikkö Kim Nordström sanoo.
Voittajaluokkien tekemät lajitteluohjeet koristavat Rinki-ekopisteiden kartonkipakkausten keräyssäiliöitä heidän koulujensa läheisyydessä. Koululaisten tekemiä lajitteluohjeita löytyy Loviisan Kenttätien, Hyvinkään K-Market Hakalantorin, Riihimäen K-Market Otson, Kirkkonummen Hevoshaansillan ja Haminan Tallinmäenkadun Rinki-ekopisteiltä.
Oppilaat saivat kunniakirjan
Kartonkikilpailu on Tetra Pakin järjestämä kilpailu koululaisille kartonkipakkausten kierrätyksen lisäämiseksi ja kestävän kehityksen edistämiseksi.
Kilpailussa oppilaat työskentelevät luokassa kolmen innostavan ja luovan tehtävän parissa, jotka liittyvät opetussuunnitelman kestävän kehityksen ja ympäristön tavoitteisiin.
Kaikki kilpailun tehtävät suorittaneet oppilaat saivat osallistumisestaan diplomin. Lisäksi luokilla oli mahdollisuus voittaa palkintoja eri tehtäväosioista sekä siitä, jos he suorittivat Kartonkikilpailun kaikki kilpailutehtävät. Kartonkikilpailu oli käynnissä viime vuoden lokakuusta tämän vuoden maaliskuuhun.
Suomen Pakkauskierrätys Rinki Oy on voittoa tavoittelematon, Suomen teollisuuden ja kaupan vuonna 1997 perustama ja omistama palveluyhtiö. Yli 1 850 ekopisteessä ympäri Suomen kerätään kartonki- ja lasipakkauksia sekä metallia ja yli 700 ekopisteessä kerätään lisäksi muovipakkauksia.
Tuottajayhteisöön kuuluu yli 4 800 pakkausalan yrittäjää.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot