Viikon kysymys
A-
A+
Koskenkylän kehittämisen tueksi järjestettyyn kyselyyn vastasi 205 kyläläistä. Kuvassa Israelinmetsän asuinaluetta.
Loviisan kaupunki
LOVIISA Loviisan kaupunkisuunnittelu toteutti Koskenkylän kehittämiskyselyn viime toukokuussa. Kaupungin tavoitteena on kehittää Koskenkylää yhdessä asukkaiden kanssa toivottuun suuntaan.
Kehittämiskyselyyn vastasi 205 kyläläistä. He kertoivat omia parannusehdotuksiaan, huomioitaan ja toiveitaan kehittämistä varten. Positiivisena yllätyksenä koettiin se, että vastaajia oli kaikista ikäryhmistä.
– Innostavia toiveita saatiin laajalta ikäkirjolta, mikä osoittaa yhteisön vahvan sitoutumisen tulevaisuuden suunnitteluun, kaavoitusarkkitehti Lotta Qvis iloitsee.
Nuoret ja lapsiperheet ilmaisivat toiveitaan muun muassa monipuolisemmille harrastusmahdollisuuksille, virkistysalueisiin panostamiseen sekä lapsiperheiden ja nuorten palvelujen kattavuuteen. Keski-ikäiset ja ikääntyneemmät korostivat muun muassa infrastruktuurin parantamista, turvallisempaa näkyvyyttä tienristeyksessä ja kevyen liikenneväylälle parempaa valaistusta.
Kaikissa ikäryhmissä arvostettiin hyvin paljon rakennettua kulttuuriympäristöä sekä jokiympäristöä. Varsinkin nuoret kertoivat arvostavansa Koskenkylän virkistyspolkuja ja laiduntavia eläimiä kylän läheisyydessä.
– Kokonaisuudessaan vastaukset heijastivat yhteisön moninaisia tarpeita, ja ne antavat arvokasta tietoa tulevien kehityshankkeiden suunnitteluun ja priorisointiin. Kevyenliikenteen väylän parantaminen huomioidaan asemakaavassa tulevaisuudessa, liikenteeseen liittyvät toiveet viedään eteenpäin Infrastruktuuritiimille, myös jokiympäristöön panostetaan sekä kohtaamispaikkoihin, Qvis toteaa.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot