Viikon kysymys
A-
A+
ITÄ-UUSIMAA - RIIHIMÄKI Kaikenlaiset muovipakkaukset ovat NG Nordicin Riihimäen muovijalostamolla haluttua tavaraa. Muovipakkaukset käyvät läpi monipolvisen prosessin, jonka päätepisteessä kone sylkee sisuksistaan pieniä kierrätysmuovirakeita. Mitä enemmän pakkauksia syötetään laitoksen uumeniin, sitä suurempia määriä neitseellistä raaka-ainetta säästetään uusissa tuotteissa.
– Ensisijainen tavoitteemme on kannustaa ihmisiä lajittelemaan muovipakkauksia kierrätykseen. Tärkeää on myös muistuttaa pakkaustuottajia, että heidän vastuullaan on valmistaa kierrätettäviä pakkauksia, sanoo kaupallinen päällikkö Anniina Rasmus NG Nordic -yhtiöstä.
Suomalaisten into lajitella muovipakkauksia onkin noususuuntainen. Tähän ovat vaikuttaneet muovinkeräyspisteiden määrän kasvu sekä se, että yhä useamman kodin pihalta löytyy keräysastia muovipakkauksille. Silti pinnistelyä tarvitaan, jotta Suomi yltäisi EU:n asettamiin muovipakkausten kierrätystavoitteisiin ja säästyisi sakkaavasta lajittelusta aiheutuvilta lisämaksuilta.
Muuttuneet lajitteluohjeet
Kehno kierrätysaste on yksi syy siihen, että lajitteluohjeita on vastikään hieman muutettu: likaisen muovipakkauksen nopea pyyhkäisy riittää ennen kierrätysastiaan viemistä. Pieni kosteuskaan ei haittaa.
– Kierrätyslaitoksen prosessit kehittyvät koko ajan, ja tärkeintä on saada enemmän muovipakkauksia kiertoon, Rasmus sanoo.
Mutta mitä muovinjalostuslaitoksessa oikein tapahtuu? Minkälaiseen pyöritykseen juustopakkaukset, sampoopullot ja viinirypälerasiat joutuvat? Pääsimme kurkistamaan Anniina Rasmuksen ja käyttöinsinööri Pekka Hirvosen luotsaamina NG Nordicin Riihimäen jalostuslaitoksen sisuksiin.
Yhden muovipakkauskuution käsittelyyn kuluu viisi kuutiota vettä.
Lotta Åberg
Kovakourainen käsittely
Alkukäsittelyssä muun muassa Rosk’n Rollin asiakkaiden lajittelemat muovipakkaukset syötetään koneistoon, jossa ne revitään, pyöritetään, murskataan ja runnotaan sopivimmaksi kappaleiksi. Kovistelun jälkeen muovit matkaavat optiseen tunnistukseen.
Koje käyttää infrapunavaloa tunnistaakseen pakkauksissa käytettyjä muovilajeja. Helpottaakseen tunnistustyötä on hyvä irrottaa esimerkiksi pumppuosa käsisaippuasta ja korkki pesuainepullosta; ne kun saattavat olla eri muovilaatua kuin itse puteli.
Tunnistusvaiheessa eri muovilajit erotellaan toisistaan. Seuraavassa hallissa muovipaalit ovatkin jo kasattuina järjestelmällisesti päällekkäin laadun mukaan. Paalien välinen ero näkyy silmissä: kirkasvärisistä kansista ja rasioista harppaus harmaampiin ja ohuempiin muoveihin on selkeä.
Muovien kovakourainen käsittely jatkuu: kitkapesussa poistetaan mahdollisimman paljon jäljellä olevista etiketeistä ja painomusteista.
Hipuista granulaattiin
Prosessin loppuvaiheessa leikatut muovihiput kuumennetaan sekoitussäiliössä ja lisäaineilla höystetty sula muovimassa pakotetaan hienoreikäisen suodattimen läpi. Muovipakkauksista on syntynyt tasalaatuisia ja -värisiä muovinrakeita eli kierrätysmuovigranulaattia, jonka hiilijalanjälki on 70 prosenttia pienempi kuin neitseellisten muovien.
Tällä hetkellä osa suomalaisten kodeissa lajitelluista pakkauksista kuljetetaan ulkomaille käsiteltäväksi. Parannusta on kuitenkin pian odotettavissa: NG Nordicin Riihimäen laitoksen naapuritontille nousee pakkaustuottajayhteisö Sumin uusi muovipakkausten käsittelylaitos.
Vuonna 2026 valmistuvassa laitoksessa lajitellaan yli 50 000 tonnia muovipakkauksia vuodessa. Suomalaisten lajittelutunnollisuuden noustaessa käsittelykapasiteetti voidaan tarvittaessa kaksinkertaistaa.
NG Nordic on Fortum Recycling & Waste ja NG Groupin yhteinen yritysnimi 31.3.2025 lähtien.
– Muovipakkausten pumput ja kannet ovat usein eri materiaalia kuin muu pakkaus. Ne tulisikin irrottaa ja laittaa keräykseen erikseen helpottaakseen lajittelukoneen tunnistustyötä, kaupallinen päällikkö Anniina Rasmus NG Nordic -yhtiöstä kertoo.
Lotta Åberg
Kierrätetyissä muovipakkauksissa piilee suuri potentiaali
Kierrätysmuovista valmistetut tiskiharjat ja muovikassit ovat kuluttajille jo tuttuja. Mutta tiesitkö, mitä kaikkea muuta sinun jugurttipurkeistasi ja leikkelepakkauksistasi?
Kysyimme Anniina Rasmukselta, miltä näyttävät kotitalouksien muovipakkausjätteestä valmistetun kierrätysmuoviraaka-aineen käyttömahdollisuudet.
– Circo-kierrätysmuovigranulaattimme on vastuullinen vaihtoehto neitseelliselle muoville ja se sopii moniin eri käyttötarkoituksiin, hän sanoo.
Seikoittamalla kierrätysmuovia eri sidosaineisiin, kuten esimerkiksi selluloosakuituun, saadaan valmistettua erilaisiin käyttötarkoituksiin tarkoitettuja ja eri ominaisuuksia omaavia tuotteita – auton jääraapan tulee esimerkiksi olla tarpeeksi jäykkä ja iskunkestävä.
Erilaisista ja erivärisistä kierrätysmuovisekoituksista tehdään myös esimerkiksi kastelukannuja, henkareita, saippuarasioita, putkia, puutarhakalusteita, kodin lajitteluastioita sekä lasten syöttötuoleja.
PETRA LIND
» Kirjoittaja on Rosk'n Rollin viestintäkoordinaattori
MUOVIPAKKAUKSIEN LAJITTELU
» Muovipakkaukset laitetaan keräysastiaan ja kiertoon irrottamalla pakkauksen erilaiset muoviosat, esimerkiksi irralliset korkit, kannet ja pumput.
» Pieni määrä ruokapakkauksen tuotetta, kuten marinadikastiketahrat tai jugurttipurkin reunuksille jäävät jugurtin rippeet eivät estä eivätkä pysäytä muovipakkausten kierrätystä.
» Mikäli tyhjiä ruokapakkauksia säilyttää pitkään kotona, pakkaukset voi halutessaan pyyhkiä käytetyllä servietillä tai talouspaperilla hajuhaittojen ehkäisemiseksi ennen muovipakkauskeräykseen laittamista.
» Muoviset noutoruoka-astiat ja -pakkaukset sekä kertakäyttömukit tulee lajitella muovipakkauskeräykseen.
» Jäteopas auttaa pakkausjätteiden lajittelussa: www.rosknroll.fi/jateopas
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot