POR­VOO­ – HEL­SIN­KI – OR­LAN­DO Kaik­ki huu­taa let's go Suo­mi! Blue and white! Huh­ti­kuun lo­pus­sa cheer­le­a­din­gin MM-ki­sois­sa Suo­men All girl -jouk­ku­eel­ta ei puut­tu­nut pont­ta ru­tii­nin­sa huu­dah­duk­sis­ta. 15-19-vuo­ti­aat suo­ma­lai­set ve­ti­vät vauh­dik­kaan näy­tök­sen to­taa­li­sen nap­piin, ja sen tun­nis­ti myös kil­pai­lu­tuo­ma­ris­to. Suo­men tyt­tö­jen ju­ni­o­ri­maa­jouk­kue on cheer­le­a­din­gin maa­il­man­mes­ta­ri vuo­si­mal­lia 2025. Jouk­ku­et­ta edus­ta­neet por­voo­lai­set Me­lis­sa Lil­ja­leh­to ja Jo­an­na Bjugg ovat edel­leen ym­myr­käi­siä mes­ta­ruu­den joh­dos­ta.

Maa­il­man­mes­ta­ruus­ki­sa­mat­ka Yh­dys­val­to­jen Or­lan­doon kes­ti ko­ko­nai­suu­des­saan pari viik­koa. Se si­säl­si it­se kil­pai­lui­den li­säk­si har­joit­te­lua, jouk­ku­een kans­sa ajan viet­tä­mis­tä ja paik­koi­hin tu­tus­tu­mis­ta. Suo­men jouk­kue yö­pyi vil­lois­sa, jois­ta löy­tyi esi­mer­kik­si oma ui­ma-al­las.

– En­sim­mäi­set päi­vät oli­vat rau­hal­li­sem­pia, kä­vim­me shop­pai­le­mas­sa ja syö­mäs­sä ja ui­mas­sa. Kun ki­sat al­koi­vat lä­hes­tyä, meil­lä oli har­joi­tuk­sia, Bjugg ker­too.

– Kaik­ki ra­hat läh­ti­vät kä­sis­tä, mut­ta on­nek­si kä­teen jäi hy­viä muis­to­ja, Lil­ja­leh­to heit­tää.

Bjugg pää­tyi cheer­le­a­din­gin pa­riin ala-as­tei­käi­se­nä, kun la­jia ol­tiin tul­tu esit­te­le­mään kou­lul­le. Mui­den­kin la­jien pa­ris­sa ko­keil­leel­la cheer­le­a­de­ril­la rak­kaus la­jiin roi­hah­ti heti liek­kei­hin.

– Kun me­nin ko­tiin, sa­noin van­hem­mil­le­ni, et­tä ha­lu­an heti aloit­taa, hän sa­noo.

Sii­tä al­koi jo tois­ta vuo­si­kym­men­tä kes­tä­nyt tai­val. Mä­ke­län­rin­teen ur­hei­lu­lu­ki­os­sa tois­ta vuot­ta opis­ke­le­va nuo­ri on vas­ti­kään siir­ty­nyt Por­voon FCS (Funs­hi­ne Cheer­le­a­ders) Bril­li­an­ce -jouk­ku­ees­ta Hel­sin­kiin HAC (Hel­sin­ki Ath­le­tics Cheer­le­a­ders) Ju­ni­or Eli­te -jouk­ku­ee­seen. Por­voo oli kui­ten­kin hyvä ym­pä­ris­tö kas­vaa kiin­ni la­jiin­sa, ja ur­hei­li­ja asuu­kin vie­lä ko­ti­paik­ka­kun­nal­laan.

– Por­voos­ta olen saa­nut mo­nia ka­ve­rei­ta, jot­ka ovat vie­lä­kin sa­mas­sa jouk­ku­ees­sa. Siel­lä har­ras­ta­mi­nen on an­ta­nut myös tosi hy­vän poh­jan me­nes­tyk­sel­le, kos­ka siel­lä­kin on niin pal­jon osaa­mis­ta ja hyvä val­men­nus, Bjugg hy­myi­lee.

Suomen joukkueen vahvuus oli kisarutiinin vaativuus ja yhdenmukaisuus.

Brian Hamfeldt / International Cheer Union

Myös Lil­ja­leh­to on siir­ty­nyt ki­saa­maan hel­sin­ki­läi­seen jouk­ku­ee­seen. Juu­ri syk­syl­lä HAC Ju­ni­or Eli­te -jouk­ku­ees­ta nais­ten HAC Eli­te -jouk­ku­ee­seen siir­ty­neen ur­hei­li­jan cheer­le­a­ding-ura al­koi 9 vuot­ta sit­ten.

– Har­ras­tin en­sin tans­sia, mut­ta ha­lu­sin ko­keil­la sit­ten chee­riä. Olin sii­nä heti hyvä; olen ai­na ol­lut fyy­si­nen ja sik­si hyvä poh­ja, hän ker­too.

Lu­kio-opin­to­jaan hän suo­rit­taa Lin­nan­kos­ken lu­ki­os­sa nyt tois­ta vuot­ta, jon­ne hän pää­tyi jää­mään ka­ve­rei­den­sa vuok­si. Pää­tök­seen vai­kut­ti myös se, et­tä vä­häi­set le­po­päi­vät voi­si käyt­tää le­poon ei­kä Hel­sin­kiin mat­kus­ta­mi­seen.

– Por­voos­sa mi­nul­la oli val­men­ta­jia, jot­ka opet­ti­vat si­tou­tu­mis­ta ja sit­keyt­tä. He aut­toi­vat mi­nua ke­hit­ty­mään pait­si tai­dol­li­ses­ti myös ur­hei­li­ja­na ja ih­mi­se­nä, ur­hei­li­ja ker­too.

Bjugg ja Lil­ja­leh­to ovat tu­tus­tu­neet toi­siin­sa cheer-har­ras­tuk­sen­sa kaut­ta. Enää he ei­vät ur­hei­le sa­mas­sa jouk­ku­ees­sa, mut­ta maa­jouk­ku­ees­sa he ovat pääs­seet jat­ka­maan yh­des­sä te­ke­mis­tä.

Melissa Liljalehto kisaa seuratasolla aikuisten joukkueessa. Maajoukkueeseen hän aikoo pyrkiä ensi syksynä uudestaan.

Maa­jouk­ku­ee­seen kar­si­taan vi­de­o­ha­ke­muk­sen ja kar­sin­ta­ti­lai­suu­den muo­dos­sa. Mis­tä ta­han­sa jouk­ku­ees­ta voi ha­kea paik­kaa maa­jouk­ku­ee­seen, jo­hon ote­taan 24 kil­pai­li­jaa ja 4 va­ra­kil­pai­li­jaa. Kil­pai­lu­ru­tii­ni muo­dos­tuu jouk­ku­een yk­si­löi­den osaa­mi­sen ym­pä­ril­le: har­joi­tus­kau­del­la ko­keil­laan, mit­kä ovat ke­nen­kin vah­vuu­det, ja val­men­ta­jat ra­ken­ta­vat par­haan mah­dol­li­sen oh­jel­man nii­den pe­rus­teel­la.

Bjugg ei ol­lut syk­syl­lä kar­si­nut maa­jouk­ku­ee­seen, mut­ta al­koi ka­tu­maan sitä al­ku­vuo­des­ta. Va­li­tet­ta­van louk­kaan­tu­mi­sen vuok­si jouk­ku­ees­ta kui­ten­kin va­pau­tui paik­ka hel­mi­kuun lo­pus­sa, jo­hon jo edel­lis­vuon­na maa­il­man­mes­ta­ruu­des­ta ki­san­nut­ta kon­ka­ria sit­ten pyy­det­tiin. Bjugg ot­ti pai­kan mie­li­hy­vin vas­taan, ja läh­ti in­ten­sii­vi­seen rei­lu kuu­kau­den mit­tai­seen tree­niin mu­kaan in­nol­la.

– Paik­ka oli tut­tu, mut­ta uu­si jouk­kue tuo uut­ta tun­nel­maa. Jo­ten­kin heti tun­sin, et­tä tämä on se vuo­si, kun voi­tam­me, hän ker­too.

Seu­raa­van kau­den ku­vi­ois­ta Bjugg ei ole vie­lä var­ma.

Team Finland Junior All Girl -saavutti viime vuonna maailmanmestaruushopeaa. Nyt kultamitalit kaulassaan poistunut joukkue valmistautuu jo kesällä kisattaviin euroopanmestaruuskisoihin.

Jeanette Birkholm / Internmational Cheer Union

En­sim­mäis­tä ker­taa maa­jouk­ku­e­kar­sin­toi­hin osal­lis­tu­nut Lil­ja­leh­to oli ai­kai­sem­min har­kin­nut ha­ke­mis­ta, mut­ta tree­ni­kau­den ras­kaus oli tä­hän as­ti jar­rut­ta­nut pää­tös­tä.

– Vii­me vuon­na, kun näin pal­jon ku­via ja vi­de­oi­ta sii­tä, kuin­ka haus­kaa kai­kil­la oli, pää­tin ha­kea, hän ker­too.

Oli­ko va­lin­ta hyvä? Kut­su­vat­ko maa­jouk­ku­e­kar­sin­nat en­si syk­sy­nä­kin?

– Eh­dot­to­mas­ti!

Vuon­na 2024 ju­ni­o­ri­tyt­tö­jen maa­il­man­mes­ta­ruu­den vei cheer­le­a­din­gin suur­maa Yh­dys­val­lat. Sil­loin Suo­mi si­joit­tui toi­sek­si. Tänä vuon­na maa­il­man kär­ki­kak­sik­ko oli jäl­leen sama sil­lä muu­tok­sel­la, et­tä nyt maa­il­man­mes­ta­ruus­tit­te­liä kan­taa pie­ni poh­joi­nen maa.

– Vah­vuu­tem­me oli­vat stun­tit, pyrt­sit ja hei­tot, Bjugg ker­too.

– Meil­lä oli to­del­la vaa­ti­vat stun­tit ja ko­re­og­ra­fi­ses­ti tark­ka ru­tii­ni. Voi­tim­me Yh­dys­val­lat kai­kil­la muil­la osa-alu­eil­la pait­si ak­ro­ba­ti­as­sa, jota seu­raa­vak­si läh­dem­me pa­ran­ta­maan, Lil­ja­leh­to se­lit­t­tää.

Mäkelänrinteen lukiossa opiskeleva Joanna Bjugg oli jo toista kertaa mukana maailmanmestaruuskisoissa Yhdysvaltojen Orlandossa.

Niki Viheriävaara

Mes­ta­ruus al­kaa pik­ku hil­jaa tun­tua to­del­li­sel­ta, ja kat­set­ta voi kään­tää kau­den seu­raa­viin koi­tok­siin. Ke­sä­kuun alus­sa suo­ma­lai­set seu­rat kil­pai­le­vat suo­men­mes­ta­ruu­des­ta ja ke­sä­kuun lo­pus­sa koit­ta­vat eu­roo­pan­mes­ta­ruus­kil­pai­lut, jois­sa näh­dään sama ru­tii­ni kuin maa­il­man­mes­ta­ruus­ki­sois­sa.

– Har­joit­te­lem­me sa­maa ru­tii­nia koko kau­den. Mu­siik­kiin al­kaa kyl­lä kyl­läs­ty­mään, Lil­ja­leh­to nau­rah­taa.

Va­loi­san cheer­tu­le­vai­suu­den omaa­va por­voo­lai­nen kak­sik­ko on teh­nyt ison työn pääs­täk­seen sii­hen pis­tee­seen, jos­sa he nyt ovat. Mat­kaa ei suin­kaan ole kul­jet­tu yk­sin, vaan me­nes­tyk­ses­tä on kiit­tä­mi­nen järk­ky­mät­tö­miä tu­ki­jouk­ko­ja.

– Eni­ten ha­lu­ai­sin kiit­tää per­het­tä, joka mah­dol­lis­taa tä­män kai­ken. Sit­ten sekä tä­män­het­ki­siä val­men­ta­jia et­tä Por­voon val­men­ta­jia, Bjugg kiit­te­lee.

– Kii­tos kuu­luu van­hem­mil­le­ni, jot­ka tä­män tou­hun ra­hoit­ta­vat. Sen li­säk­si poi­ka­ys­tä­vä­ni on ol­lut iso tuki, ja ha­lu­an kiit­tää myös val­men­ta­jia sekä suu­ren työn teh­nei­tä jouk­ku­een­joh­ta­jia, Lil­ja­leh­to sa­noo.