Viikon kysymys
A-
A+
PORVOO – MILANO Porvoolainen tanssikoulu Tanssiva Porvoo oli edustamassa Suomea showtanssin maailmanmestaruuskisoissa Italian Milanossa. Vaikka mitalien kiiltoa ei reissusta jäänyt käsiin, oli se antoisuudessaan ja tulosten kannalta kuitenkin historiallinen. Usea lapsi- ja junioritanssija eteni erikokoisissa ryhmissä kärkikahinoihin saakka.
Paras sijoitus lasten pienryhmälle
Parhaan sijoituksen Porvooseen toi lasten pienryhmä TP Baltimore, joka sijoittui kategoriassaan kuudenneksi. Ryhmässä tanssineet Lara, Lily, Wilma, Elsa, Poppy ja Seela ovat tyytyväisiä suoritukseensa.
Oman kokemuksen ja raadeilta saadun palautteen mukaan tanssijoiden vahvuudet maailmalla ovat teknisessä osaamisessa, yhtenäisyydessä ja eläytymisessä. Tanssin parhaisiin puoliin lukeutuukin yhdessä tekeminen, mutta myös yksilönä läsnäoleminen lavalla.
– Tanssissa saa olla niin oma itsensä, TP Productionsissa lasten muodostelmasarjassa tanssinut Milja pohtii.
Vaikka kuudes sija jäi porvoolaisille parhaaksi sijoitukseksi, oli koko maailmanmestaruuskisoihin osallistunut itä-uusmaalainen poppoo aiheellisesti ylpeä matkansa saavutuksista. Finaalipaikka itsessään oli tanssikoululle historiallisen hyvä tulos.
Joulutauon jälkeen alkaa valmistautuminen seuraavan kauden koitoksia varten.
Niki Viheriävaara
Improvisaation, duon ja soolon taitureita
Useassa ryhmässä tanssineet Neemi ja Minea kisasivat Italiassa viimeistä kertaa lasten sarjassa, ja seuraavat suoritukset tapahtuvat juniori-ikäluokkien puolella. Kaksikko sijoittui kymmenenneksi lasten duo -kategoriassa Milanossa, ja lasten sooloissa sijoille 14 ja 15.
– Harjoittelimme rutiinia pitkään, oikeastaan koko kauden, Minea kertoo.
Neemi osallistui lisäksi improvisaatiosarjaan, jossa siinäkin hän eteni semifinaaleihin saakka. Mitä näistä loistokkaista suorituksista jäi päällimmäiseksi käteen?
– Rohkeutta. Kun pääsee kisaamaan isommissa kisoissa, siitä jää kiva fiilis, Neemi hymyilee.
Matka itsessään mahtava kokemus
Sijoitukset eivät kuitenkaan olleet retken pääasiallinen anti. Porvoolaiset tanssijat nostavat reissun parhaiksi puoliksi kavereiden kanssa ajan viettämisen, esiintymisen ja yli päätään ulkomailla olemisen. Vapaa-aikaakin viisipäiväiselle Italian matkalle mahtui. Porvoolaiset tanssijat viettivät sitä paljon yhdessä kaupoissa käyden ja Milanon nähtävyyksiä ihmetellen.
– Oli tosi kivaa, ja olihan se mahtava kokemus, tanssijat kajauttavat kuin yhdestä suusta.
– Oli hienoa, kun näki muidenkin maiden esityksiä. Suomessa näkee vain suomalaisia tanssijoita, Elsa sanoo.
Useampi Tanssiva Porvoon tanssija on edustanut Suomea ulkomailla ennenkin. Minea ja Neemi ovat osallistuneet maailmanmestaruuskisoihinkin aikaisemmin, ja monen ansioluetteloa koristavat myös euroopanmestaruuskisat ja useat muut ulkomaanreissut. Suomen ulkopuolella kisaaminen antaa kokemusta, joka antaa monipuolisia eväitä myös kotimaassa tanssimiseen.
– Saimme arvokasta kokemusta kisasta, sanoo Milja.
Tanssiopettaja ja rehtori Mia Koposen koreografiat toivat useamman semifinaalipaikan ja yhden finaalipaikan porvoolaisille.
Niki Viheriävaara
Joululoman jälkeen uutta tanssivuotta kohti
Torstaina 18.12. esiinnyttiin tälle vuodelle viimeistä kertaa Tanssiva Porvoon joulunäytöksessä Kokonhallilla. Seuraavat kisat koittavat juniori-ikäluokkalaisille tammikuun lopussa ja lasten ikäluokissa jatkaville maaliskuussa.
Nyt tanssijat ovat kuitenkin viettämässä ansaittua joulutaukoa, jonka jälkeen valmistautuminen seuraaviin koitoksiin jatkuu. Maailmanmestaruuskisamatkalta jäikin hampaankoloon muutama asia, joita tanssijat lähtevät seuraavaksi kehittämään.
– Seuraavaksi hiotaan piruetteja ja kokonaisuutta, Neemi ja Minea sanovat.
– Italiassa ryhmät ja lavasteet olivat paljon isompia, talon kokoisia, huomauttavat Wilma ja Isabella.
– Niin, seuraavaksi pitääkin ostaa isompi pakettiauto, että isommat lavasteet mahtuvat kyytiin, naurahtaa tanssiopettaja Mia Koponen.
Tanssiva Porvoon ryhmien sijoitukset MM-kisoissa
» TP Baltimore, lasten pienryhmät, sija 6/33. Koreografia Mia Koponen
» Neemi Tikkanen ja Minea Reinistö, lasten duo, sija 10/32. Koreografia Mia Koponen
» Neemi Tikkanen, lasten soolot, sija 14/48. Koreografia Mia Koponen
» Minea Reinistö, lasten soolot, sija 15/48. Koreografia Silja Saarikangas
» Neemi Tikkanen, lasten improvisaatio, sija 16/40
» Frida Henriksson ja Jolanda Andergård, juniorit 1 duo, sija 15/35. Koreografia Silja Saarikangas
» TP Production, lasten muodostelma, sija 17/24. Koreografia Mia Koponen
» Erika Paaso, Aikuiset 1 soolo, sija 34/48. Koreografia Silja Saarikangas
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot