Viikon kysymys
A-
A+
Leikitään Pikku Kakkosta -konsertissa esiintyvät Leikki-Heikki (Kalle Tulander), Nalle (Karoliina Vanne) ja Leikkiorkesteri-bändi.
Yle/Elli Murtonen
PORVOO, LÄNSIRANTA "Pikku Kakkosen posti, postilokero 347, 33101 Tampere 10, Pikku Kakkosen posti". Tämä hokema lienee syöpynyt kaikkien Pikku Kakkosta joskus elämänsä aikana katsoneiden mieliin.
Jo 45 vuoden ikään ehtineen lasten suosikkiohjelman väki pakkaa jälleen leikit ja soittimet Leikkikonttiin ja hurauttaa kymmenelle paikkakunnalle. Yksi niistä on Porvoo, sillä karavaani saapuu Taidetehtaan ja Porvoonjoen väliselle nurmialueelle keskiviikkona 14.6.
Jokaisella paikkakunnalla järjestetään kolmetuntinen Leikitään Pikku Kakkosta -tapahtuma, jossa tekemistä perheille järjestävät MLL:n paikallisyhdistykset kumppaneineen. Tapahtumassa nähdään Leikitään Pikku Kakkosta -konsertti.
Pikku Kakkosen Nalle (Karoliina Vanne) ja Leikki-Heikki (Kalle Tulander) kutsuvat lapsiperheitä ilmaistapahtumaan Porvooseen. Kuva viime vuoden kesäkiertueelta.
Yle/Elli Murtonen
Leikkiorkesteri vastaa musiikista
Konsertissa yleisö pääsee leikkimään ja laulamaan tuttujen juontajien kanssa.
Leikkitirehtööreinä lavalla toimivat Nalle (Karoliina Vanne) ja Leikki-Heikki (Kalle Tulander).
Musiikista vastaa viime kesältä tuttu Leikkiorkesteri kapellimestarinaan Tuomo Rannankari. Konsertti alkaa klo 17, itse tapahtuma on kello 16–19.
Konsertti taltioidaan ja nähdään Pikku Kakkosessa ja Yle Areenassa 29.7.
Katsottavaa, kuunneltavaa ja pelattavaa sisöltöä
Pikku Kakkonen on Ylen sisältökokonaisuus, joka tarjoaa katsottavaa, kuunneltavaa ja pelattavaa sisältöä (Pikku Kakkonen ja Pikku Kakkosen Eskari -sovellukset) etenkin 3–6-vuotiaille lapsille.
– Sisällöt lähtevät aina lasten tarpeista ja tukevat lapsen tasapainoista kasvua sekä positiivisen minäkuvan ja maailmankuvan muodostumista, viestinnän asiantuntija Heli Vartiainen Yleltä toteaa.
Sisällöt innostavat lasta leikkiin, havaintojen tekoon ja omaan ajatteluun sekä auttavat kohtaamaan, tunnistamaan ja hyväksymään tunteensa.
– Sisältöjen tärkein tavoite on, että lapset oppivat arvostamaan itseään ja muita ihmisiä. Pikku Kakkosen arvoihin kuuluvat lapsen ja lapsuuden arvostaminen, monipuolisuus, turvallisuus, luotettavuus ja kotimaisuus.
Juontaja Jyrki Laaksonen on tehnyt Pikku Kakkosta pitkään käsinukkejänishahmo Neposen kanssa. Kuva viime vuoden kesäkiertueelta.
Yle/Elli Murtonen
"Haluamme olla mukana luomassa uusia sukupolvikokemuksia"
Pikku Kakkonen on mukana lasten ja lapsiperheiden muuttuvassa arjessa tarjoamalla merkityksellistä sisältöä.
– Haluamme olla mukana luomassa uusia sukupolvikokemuksia, synnyttämässä arjen keskelle ikimuistoisia hetkiä ja merkityksellisiä kohtaamisia, kuten nyt Leikitään Pikku Kakkosta -kiertueella.
Pikku Kakkonen uusiutuu jatkuvasti lasten mukana.
– Suunnittelemme koko ajan uudenlaisia sisältöjä ja kokeilemme erilaisia työtapoja ja tekniikoita. Haluamme tulevaisuudessakin lisätä ymmärrystä toisistamme ja maailmasta.
019 521 7500
viestiitavayla.fi8:00 - 16:00
Kaikki yhteystiedot